|
|||||||||||||||||||||
Ilkka MäkinenKansalliskirjastoajatus Suomen kirjastolaitoksen historiassa
Yleisesti katsotaan kansalliskirjastokäsitteen syntyneen, kun Ranskan kuningas Frans I (François) määräsi 1537, että jokaisen Ranskan kirjapainon piti luovuttaa kuninkaan kirjastoon yksi kappale tuottamiaan painotuotteita. Valtaapitävät ovat aina olleet kiinnostuneita siitä, mitä maassa julkaistaan ja luetaan. Vuoden 1789 vallankumouksen yhteydessä kuninkaan kirjasto, Bibliothèque du Roy, muuttui kansalliskirjastoksi, Bibliothèque Nationale. Sanalla ”kansalliskirjasto” oli ranskalaisten korvissa ehkä eri kaiku kuin meidän, koska nimenmuutoksella pyrittiin osoittamaan, että nyt oli otettu kuninkaan kirjasto kansan käsiin. Vasta romantiikan kansallisuusaate on antanut kansallisuudelle ja kansalliskirjastolle sellaisen sävyn, jonka me koemme. On varmasti myös eroa siinä, miten pienen, suhteellisen äskettäin identiteettinsä omaksuneen ja itsenäisyytensa saaneen maan kansalaiset kokevat käsitteet ”kansalliskirjallisuus”, ”kansalliskirjasto” tai ”kansalliskokoelma”, verrattuna suuren maan, esimerkiksi Englannin tai Ranskan, kansalaisten ja kirjastonjohtajien tapaan puhua kansalliskirjastosta. Entisten imperiumien kansalaiset eivät aina näe kansalliskirjaston tai kansallisen julkaisutuotannon symbolista merkitystä, vain sen mitattavan käyttöarvon. Heille julkaisutuotannon tallentaminen ja käyttöönsaattaminen sekä bibliografisen informaation järjestäminen ovat tekninen tarkoituksenmukaisuuskysymys; niin he sen käsittävät omassa maassaan ja suosittelevat samaa muillekin. Englannin kansalliskirjaston entinen johtaja Maurice B. Line (1998) onkin haastavasti kysynyt, onko kansalliskirjastolla sellaisia tehtäviä, joita ei jokin muu kirjasto voisi hoitaa. Tosin hän vastaa itse retoriseen kysymykseensä, että toki kansalliskirjasto voi olla se toimija, joka tietyt tehtävät kykenee parhaiten hoitamaan. Hänen näkökulmastaan viimeaikaiset suuret kansalliskirjastojen rakennusprojektit ovat kansallisen ylpeyden ilmauksia. Niinhän ne ovat. Suomessa kansalliskirjastoajatus on historiallisesti yhdistelmä kansallisuusaatetta ja teknistä tarkoituksenmukaisuutta. Me emme pääse koskaan siitä, että näemme kirjallisessa sivistyksessämme, oli se sitten painettua tai elektronista, todisteen omasta olemassaolostamme erillisenä, itsenäisenä, itseään toteuttavana kansallisena ja kulttuurisena yksikkönä. Mutta modernissa maassa asioiden käytännöllinen sujuvuus, tiedon saatavuus, on arkipäivän touhussa ensisijainen. Siinä mielessä myös meille kansalliskirjastojärjestelmä on välineellinen kysymys, tehtävä, joka on ratkaistava parhaalla mahdollisella tavalla. URN:NBN:fi-fe20031601 |
|||||||||||||||||||||
