Yhdysvaltain maavoimien operatiivisen doktriinin kehitys 1991–2001
Rajahalme, Antti (2014-04)
Rajahalme, Antti
Sotahistorian laitos
Sotahistoria
Esiupseerikurssin tutkielma
Esiupseerikurssi 66
Maanpuolustuskorkeakoulu
04 / 2014
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014063029589
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014063029589
Tiivistelmä
Yhdysvaltain maavoimien operatiivinen doktriini määrittelee miten maavoimat suunnittelevat ja
toteuttavat sotatoimia, yhdessä muiden puolustushaarojen ja liittolaisten kanssa. Tutkimuksen
päämääränä on ollut selvittää, miten Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini kehittyi
kylmän sodan päättymisen ja terrorismin vastaisen sodan välisenä aikana. Tutkimusta ohjanneita
kysymyksiä on ollut:
- Mihin Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini perustui kylmän sodan päättyessä
vuonna 1991 ja millä tavalla sen kehittämistä ohjattiin?
- Mitkä tekijät ohjasivat vuosina 1993 ja 2001 julkaistuja operatiivisia doktriineja ja miten niitä
kehitettiin?
Tutkimus on luonteeltaan laadullinen asiakirja-, kirjallisuus- ja aikakauslehtitutkimus. Tutkimuksen
tiedonkeruumenetelmänä on käytetty kirjallisen materiaalin keräämistä. Kirjallisen aineiston
analysointimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia.
Tutkimuksen perusteella Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini perustui kylmän sodan
päättyessä hyökkäykselliseen ilma- maataisteluoppiin. Doktriinin kehittämisen lähtökohtana oli
selkeästi ymmärrys Yhdysvaltojen olevan joukoiltaan alivoimaisia Varsovan liiton joukkoja vastaan
sekä tietoisuus siitä, että nykyaikaisessa sodassa korostuisi sodankäynnin tuhovoima ja tempo.
Doktriinin hyökkäyksellisyydellä vastattiin alivoimaisuuteen ja muuttuneen sodankäynnin haasteisiin.
Tutkimustulosten mukaan vuonna 1993 julkaistua operatiivista doktriinia ohjasi selkeästi
Persianlahden sota sekä kylmänsodan päättyminen. Doktriini lähtökohdaksi valittiin korkeassa
valmiudessa olevat hyvin varustetut joukot. Persianlahden sodan opit ohjasivat uutta doktriinia ja
sodassa havaittuihin haasteisiin pyrittiin vastaamaan. Kylmänsodan päättymisen aiheuttamaan
muuttuvaan tilanteeseen, sekä joukkojen vähennyksiin vastattiin doktriinissa kyvyllä vaikuttaa
kriiseihin ennen niiden puhkeamista, sekä kyvyllä yhteisoperaatioihin. Doktriinin kehittämisen
johtajaksi valittiin henkilö, jolla oli käytännön kokemusta kehitettävästä asiasta.
Vuoden 2001 doktriinissa on selkeästi havaittavissa sotaa alemmanasteisiin kriiseihin osallistumisen
vaikutteita. Tämä tulee parhaiten esille uusissa operaatiotyypeissä. Doktriinissa vahvennettiin myös
aikaisemmassa vuoden 1993 doktriinissa esille tuotua vaatimusta osallistua yhteisoperaatioihin. Näitä
tuettiin lisäksi kyvyllä strategiseen reagointiin, sekä digitalisoinnilla mahdollistettiin informaation
lisääminen taisteluvoiman osa-alueeksi.
Tutkimuksen tarkastelujaksolla on Yhdysvaltojen maavoimien operaatiotaitoa ohjaavassa doktriinissa
korostunut taisteluvoimaisilla joukoilla kyky nopeaan vaikuttamiseen yhteistoiminnassa muiden
puolustushaarojen ja liittolaisten kanssa, kaikissa operaatiotyypeissä ja niiden yhdistelmissä.
toteuttavat sotatoimia, yhdessä muiden puolustushaarojen ja liittolaisten kanssa. Tutkimuksen
päämääränä on ollut selvittää, miten Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini kehittyi
kylmän sodan päättymisen ja terrorismin vastaisen sodan välisenä aikana. Tutkimusta ohjanneita
kysymyksiä on ollut:
- Mihin Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini perustui kylmän sodan päättyessä
vuonna 1991 ja millä tavalla sen kehittämistä ohjattiin?
- Mitkä tekijät ohjasivat vuosina 1993 ja 2001 julkaistuja operatiivisia doktriineja ja miten niitä
kehitettiin?
Tutkimus on luonteeltaan laadullinen asiakirja-, kirjallisuus- ja aikakauslehtitutkimus. Tutkimuksen
tiedonkeruumenetelmänä on käytetty kirjallisen materiaalin keräämistä. Kirjallisen aineiston
analysointimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia.
Tutkimuksen perusteella Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini perustui kylmän sodan
päättyessä hyökkäykselliseen ilma- maataisteluoppiin. Doktriinin kehittämisen lähtökohtana oli
selkeästi ymmärrys Yhdysvaltojen olevan joukoiltaan alivoimaisia Varsovan liiton joukkoja vastaan
sekä tietoisuus siitä, että nykyaikaisessa sodassa korostuisi sodankäynnin tuhovoima ja tempo.
Doktriinin hyökkäyksellisyydellä vastattiin alivoimaisuuteen ja muuttuneen sodankäynnin haasteisiin.
Tutkimustulosten mukaan vuonna 1993 julkaistua operatiivista doktriinia ohjasi selkeästi
Persianlahden sota sekä kylmänsodan päättyminen. Doktriini lähtökohdaksi valittiin korkeassa
valmiudessa olevat hyvin varustetut joukot. Persianlahden sodan opit ohjasivat uutta doktriinia ja
sodassa havaittuihin haasteisiin pyrittiin vastaamaan. Kylmänsodan päättymisen aiheuttamaan
muuttuvaan tilanteeseen, sekä joukkojen vähennyksiin vastattiin doktriinissa kyvyllä vaikuttaa
kriiseihin ennen niiden puhkeamista, sekä kyvyllä yhteisoperaatioihin. Doktriinin kehittämisen
johtajaksi valittiin henkilö, jolla oli käytännön kokemusta kehitettävästä asiasta.
Vuoden 2001 doktriinissa on selkeästi havaittavissa sotaa alemmanasteisiin kriiseihin osallistumisen
vaikutteita. Tämä tulee parhaiten esille uusissa operaatiotyypeissä. Doktriinissa vahvennettiin myös
aikaisemmassa vuoden 1993 doktriinissa esille tuotua vaatimusta osallistua yhteisoperaatioihin. Näitä
tuettiin lisäksi kyvyllä strategiseen reagointiin, sekä digitalisoinnilla mahdollistettiin informaation
lisääminen taisteluvoiman osa-alueeksi.
Tutkimuksen tarkastelujaksolla on Yhdysvaltojen maavoimien operaatiotaitoa ohjaavassa doktriinissa
korostunut taisteluvoimaisilla joukoilla kyky nopeaan vaikuttamiseen yhteistoiminnassa muiden
puolustushaarojen ja liittolaisten kanssa, kaikissa operaatiotyypeissä ja niiden yhdistelmissä.
Kokoelmat
- Opinnäytteet [2348]