Suomen puolustusvoimien liikekannallepanokyky sodan jälkeisinä vuosina
Ratinen, Juha (2009-03)
Ratinen, Juha
Sotahistorian laitos
Sotahistoria
Sotatieteiden maisteriopiskelijan pro gradu
Kadettikurssi 92
Maanpuolustuskorkeakoulu
03 / 2009
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014061629261
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014061629261
Tiivistelmä
Suomen puolustusvoimien sodan jälkeinen liikekannallepanokyky on ennen tutkimaton
aihealue. Tässä tutkimuksessa on selvitetty Suomen puolustusvoimien
liikekannallepanokyvyn kehittyminen jatkosodan päättymisen jälkeen, aina siihen asti
kunnes sotaa seuranneen tilanteen on voitu katsoa normalisoituneen pääesikunnan
käskyjen tasolla. Kehittymisen perspektiivinä on käytetty jatkosotaa ja talvisotaa
edeltäneitä liikekannallepanoja. Kehitystä on tarkasteltu liikekannallepanoon
vaikuttaneiden ulkopuoleisten tekijöiden kautta. Ulkopuoleisina tekijöinä tutkimuksessa
on käsitelty Liittoutuneiden valvontakomissiota, Pariisin rauhansopimusta, YYAsopimusta,
Puolustusrevision mietintöä ja eduskunnan puolustusvoimista säätämät lakeja
ja asetuksia.
Lähdeaineistona tutkimuksessa on käytetty Kansallisarkiston arkistolähteitä ja
aihealueesta kirjoitettua kirjallisuutta. Lähdemateriaalia on täydennetty haastatteluilla.
Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja vertaileva. Tutkitusta lähdemateriaalista on tehty
havaintoja ja johtopäätöksiä perinteisen asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksen keinoin.
Tutkimuksessa selvisi, että Suomen puolustusvoimat menetti kenttäarmeijan
liikekannallepanokyvyn pian jatkosodan jälkeen. Liikekannallepanokyky palautui
normaaliksi pääesikunnan ohjeistuksen tasolla vuoden 1956 lopulla.
Liikekannallepanokyvyn palautumiseen ja kehitykseen vaikuttivat useat ajanjakson
ulkopuoleiset tekijät. YYA-sopimuksen rooli oli liikekannallepanokyvyn kehittymisessä
tunnettua suurempi. Liikekannallepanojärjestelmän osalta kehitys aiempaan oli pientä ja
johtui lähinnä ulkopuoleisten tekijöiden aiheuttamista muutoksista.
aihealue. Tässä tutkimuksessa on selvitetty Suomen puolustusvoimien
liikekannallepanokyvyn kehittyminen jatkosodan päättymisen jälkeen, aina siihen asti
kunnes sotaa seuranneen tilanteen on voitu katsoa normalisoituneen pääesikunnan
käskyjen tasolla. Kehittymisen perspektiivinä on käytetty jatkosotaa ja talvisotaa
edeltäneitä liikekannallepanoja. Kehitystä on tarkasteltu liikekannallepanoon
vaikuttaneiden ulkopuoleisten tekijöiden kautta. Ulkopuoleisina tekijöinä tutkimuksessa
on käsitelty Liittoutuneiden valvontakomissiota, Pariisin rauhansopimusta, YYAsopimusta,
Puolustusrevision mietintöä ja eduskunnan puolustusvoimista säätämät lakeja
ja asetuksia.
Lähdeaineistona tutkimuksessa on käytetty Kansallisarkiston arkistolähteitä ja
aihealueesta kirjoitettua kirjallisuutta. Lähdemateriaalia on täydennetty haastatteluilla.
Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja vertaileva. Tutkitusta lähdemateriaalista on tehty
havaintoja ja johtopäätöksiä perinteisen asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksen keinoin.
Tutkimuksessa selvisi, että Suomen puolustusvoimat menetti kenttäarmeijan
liikekannallepanokyvyn pian jatkosodan jälkeen. Liikekannallepanokyky palautui
normaaliksi pääesikunnan ohjeistuksen tasolla vuoden 1956 lopulla.
Liikekannallepanokyvyn palautumiseen ja kehitykseen vaikuttivat useat ajanjakson
ulkopuoleiset tekijät. YYA-sopimuksen rooli oli liikekannallepanokyvyn kehittymisessä
tunnettua suurempi. Liikekannallepanojärjestelmän osalta kehitys aiempaan oli pientä ja
johtui lähinnä ulkopuoleisten tekijöiden aiheuttamista muutoksista.
Kokoelmat
- Opinnäytteet [2176]