Uhkakuvat muutoksessa : yhdysvaltalaisen roistovaltiodiskurssin vaikutus läntisiin sotilaallisiin uhkakuviin 1990- ja 2000-luvuilla
Pihlajamaa, Antti (2009-03)
Pihlajamaa, Antti
Strategian laitos
Strategia
Sotatieteiden maisteriopiskelijan pro gradu
Kadettikurssi 92
Maanpuolustuskorkeakoulu
03 / 2009
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014061329235
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014061329235
Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on yhdysvaltalainen roistovaltiodiskurssi 1990- ja 2000-luvuilla. Työssä
pyritään esittämään, miten tuo diskurssi on yhtenä tekijänä ollut muokkaamassa yhteisiä läntisiä
sotilaallisia uhkakuvia kylmän sodan päättymisen jälkeen. Tähän tarjosi mahdollisuuden
ja osaltaan myös pakotti lännen yhteisen vihollisen häviäminen Neuvostoliiton hajotessa.
Tutkimus pohjautuu konstruktivistiseen paradigmaan hyödyntäen diskurssianalyysiä.
Aluksi tutkimuksessa analysoidaan roistovaltiodiskurssia George H.W. Bushin, Bill Clintonin
ja George W. Bushin presidenttikausilla. Sen jälkeen käsitellään läntisten uhkakuvien
muuttumista viitekehyksenä Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato. Lopuksi esitetään kuusi
mekanismia, joiden kautta roistovaltiodiskurssi on vaikuttanut läntisiin käsityksiin sotilaallisista
uhkista. Näin ollen keskeisimmän osan tutkimusaineistosta ovat muodostaneet Yhdysvaltain
kolmen presidentin puheet sekä Naton julkilausumat.
Roistovaltio on koko tarkasteltavan jakson ajan määrittynyt selkeimmin joukkotuhoaseiden
tavoittelun ja terrorismin tukemisen kautta. Varsinkin 2000-luvulla myös ei-valtiollinen terrorismi
alkoi nivoutua osaksi roistovaltiouhkaa, ja syyskuun 2001 terrori-iskut antoivat lisää
pontta tälle ajatukselle.
Roistovaltiodiskurssin sisältö näkyy osittain, mutta ei täysin hallitsevasti Naton piirissä määritellyissä
uhkakuvissa. Varsinkin 1990-luvulla Nato keskittyi kriisinhallintaan ja kylmän
sodan jälkihoitoon, mutta myös joukkotuhoaseet ja terrorismi nähtiin uhkaavina. Kuitenkaan
sotilaalliset keinot eivät olleet ensisijaisia työvälineitä niihin vastaamisessa. Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen saavutettiin eräänlainen lakipiste käsityksissä sotilaallisten uhkien myös ei-valtiollisesta ja terrorismiin liittyvästä luonteesta, mutta tuo yksimielisyys on osit-tain murentunut terrorismin vastaisessa sodassa koettujen ongelmien vuoksi. Sotilaallisiin uhkakuviin liittyvä muutosprosessi on siis lännessä käynnistynyt, mutta se ei ole täysin seu-rannut yhdysvaltalaista roistovaltiodiskurssia.
pyritään esittämään, miten tuo diskurssi on yhtenä tekijänä ollut muokkaamassa yhteisiä läntisiä
sotilaallisia uhkakuvia kylmän sodan päättymisen jälkeen. Tähän tarjosi mahdollisuuden
ja osaltaan myös pakotti lännen yhteisen vihollisen häviäminen Neuvostoliiton hajotessa.
Tutkimus pohjautuu konstruktivistiseen paradigmaan hyödyntäen diskurssianalyysiä.
Aluksi tutkimuksessa analysoidaan roistovaltiodiskurssia George H.W. Bushin, Bill Clintonin
ja George W. Bushin presidenttikausilla. Sen jälkeen käsitellään läntisten uhkakuvien
muuttumista viitekehyksenä Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato. Lopuksi esitetään kuusi
mekanismia, joiden kautta roistovaltiodiskurssi on vaikuttanut läntisiin käsityksiin sotilaallisista
uhkista. Näin ollen keskeisimmän osan tutkimusaineistosta ovat muodostaneet Yhdysvaltain
kolmen presidentin puheet sekä Naton julkilausumat.
Roistovaltio on koko tarkasteltavan jakson ajan määrittynyt selkeimmin joukkotuhoaseiden
tavoittelun ja terrorismin tukemisen kautta. Varsinkin 2000-luvulla myös ei-valtiollinen terrorismi
alkoi nivoutua osaksi roistovaltiouhkaa, ja syyskuun 2001 terrori-iskut antoivat lisää
pontta tälle ajatukselle.
Roistovaltiodiskurssin sisältö näkyy osittain, mutta ei täysin hallitsevasti Naton piirissä määritellyissä
uhkakuvissa. Varsinkin 1990-luvulla Nato keskittyi kriisinhallintaan ja kylmän
sodan jälkihoitoon, mutta myös joukkotuhoaseet ja terrorismi nähtiin uhkaavina. Kuitenkaan
sotilaalliset keinot eivät olleet ensisijaisia työvälineitä niihin vastaamisessa. Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen saavutettiin eräänlainen lakipiste käsityksissä sotilaallisten uhkien myös ei-valtiollisesta ja terrorismiin liittyvästä luonteesta, mutta tuo yksimielisyys on osit-tain murentunut terrorismin vastaisessa sodassa koettujen ongelmien vuoksi. Sotilaallisiin uhkakuviin liittyvä muutosprosessi on siis lännessä käynnistynyt, mutta se ei ole täysin seu-rannut yhdysvaltalaista roistovaltiodiskurssia.
Kokoelmat
- Opinnäytteet [2261]