Maskirovka jäillä : harhauttaminen Neuvostoliiton, Unkarin ja Tšekkoslovakian konflikteissa
North, Joni (2013-04)
North, Joni
Sotahistorian laitos
Sotahistoria
Sotatieteiden maisteriopiskelijan pro gradu
Sotatieteiden maisterikurssi 2
Maanpuolustuskorkeakoulu
04 / 2013
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201309115706
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201309115706
Tiivistelmä
Harhauttamista (maskirovka) on tutkittu ja käytetty sotataidossa lähes niin kauan, kun historiantutkimus
meille kertoo. Monet venäläisestä sotataidosta tehdyt tutkimukset ja teokset
usein ylistävät venäläisiä harhauttamisen mestareiksi. Suomessa tutkimusta aiheesta on verraten
vähän, mutta englannin kielellä sitäkin enemmän. Vaikka harhautuksesta on harvemmin
ollut suoria oppaita, sitä on lähes aina pidetty tärkeänä tai tärkeimpänä elementtinä sotataidossa,
kulttuurista riippumatta. Harhautus on lähes poikkeuksetta sotatoimia tukeva
sotataidon elementti, johon liittyy monia keinoja. Harhautus pääsääntöisesti tavoittelee yllätystä
ja yllätys taas tavoittelee nopeaa ja helppoa voittoa. Toisen maailmansodan ajoista
lähtien eri lähteissä on myös puhuttu paljon siitä, että suuria joukkoja ei voi enää piilottaa,
joten on muilla keinoilla salattava oma toimintansa. Tämä johtuu joukkojen koon kasvusta
ja teknologian kehityksestä. Etenkin puna-armeija huomasi, että valtavien motorisoitujen
armeijoiden ja yhtymien hyökkäysvalmisteluja ei voida enää täysin salata, joten oli pyrittävä
harhauttamaan.
Tutkimuksen menetelmänä on laadullinen, vertaileva asiakirja-, kirjallisuus-, ja aikakausilehtitutkimus.
Tutkimusta tehtäessä on ollut käytössä suomen- ja englanninkielisiä lähteitä
sekä käännettyjä venäläisiä lähteitä. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää millaista maskirovka
oli Neuvostoliiton poliittisissa ja sotilaallisissa toimissa. Tutkimuksen pääkysymys
on: Miten Neuvostoliitto käytti maskirovkaa Unkarin ja Tšekkoslovakian yllätyshyökkäyksissä?
Tutkimuksen ajallinen rajaus on kylmän sodan ajassa ja tarkemmin rajattuna kahdessa
edellä mainitussa konfliktissa. Taustojen selvittämiseksi käsitellään kuitenkin hieman
toisen maailmansodan aikaa.
Neuvostoliitto käytti maskirovkaa Unkarin ja Tšekkoslovakian yllätyshyökkäyksissä strategisella
tasolla poliittisena retoriikkana, tulevan hyökkäyksen naamioimiseen ja salaamiseen
sekä sen alettua sen kieltämiseen. Informaatiosodankäynnin osalta maskirovkaa käytettiin
propagandan keinoin oikeutuksen hakemiseen hyökkäykselle, niin sisältä kuin ulkoakin
päin. Sitä suunnaattiin niin omiin ja ulkopuolisiin poliittisiin päättäjiin, kuin myös omaan ja
muihin kansoihin, sekä lisäksi kaikkiin konfliktissa toimineisiin aseellisiin voimiin. Maskirovkaa
käytettiin myös salaamiseen, naamioimalla joukon ryhmittymiset joksikin muuksi
toiminnaksi. Maskirovka oli tutkimuksen viitekehyksen aikana kaikkea mahdollista harhauttavaa
toimintaa. Maskirovkan käyttö onnistui suhteellisen hyvin. Tosin Neuvostoliiton hallitessa
mittavaa aineellista ja henkistä ylivoimaa, maskirovkan käytöllä ei välttämättä ollut
aina niin suurta merkitystä. Ulkopuolisetkin tuntuivat katsovan sivuun, tutkimuksen konfliktien
kehittyessä aseellisiksi kamppailuiksi.
meille kertoo. Monet venäläisestä sotataidosta tehdyt tutkimukset ja teokset
usein ylistävät venäläisiä harhauttamisen mestareiksi. Suomessa tutkimusta aiheesta on verraten
vähän, mutta englannin kielellä sitäkin enemmän. Vaikka harhautuksesta on harvemmin
ollut suoria oppaita, sitä on lähes aina pidetty tärkeänä tai tärkeimpänä elementtinä sotataidossa,
kulttuurista riippumatta. Harhautus on lähes poikkeuksetta sotatoimia tukeva
sotataidon elementti, johon liittyy monia keinoja. Harhautus pääsääntöisesti tavoittelee yllätystä
ja yllätys taas tavoittelee nopeaa ja helppoa voittoa. Toisen maailmansodan ajoista
lähtien eri lähteissä on myös puhuttu paljon siitä, että suuria joukkoja ei voi enää piilottaa,
joten on muilla keinoilla salattava oma toimintansa. Tämä johtuu joukkojen koon kasvusta
ja teknologian kehityksestä. Etenkin puna-armeija huomasi, että valtavien motorisoitujen
armeijoiden ja yhtymien hyökkäysvalmisteluja ei voida enää täysin salata, joten oli pyrittävä
harhauttamaan.
Tutkimuksen menetelmänä on laadullinen, vertaileva asiakirja-, kirjallisuus-, ja aikakausilehtitutkimus.
Tutkimusta tehtäessä on ollut käytössä suomen- ja englanninkielisiä lähteitä
sekä käännettyjä venäläisiä lähteitä. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää millaista maskirovka
oli Neuvostoliiton poliittisissa ja sotilaallisissa toimissa. Tutkimuksen pääkysymys
on: Miten Neuvostoliitto käytti maskirovkaa Unkarin ja Tšekkoslovakian yllätyshyökkäyksissä?
Tutkimuksen ajallinen rajaus on kylmän sodan ajassa ja tarkemmin rajattuna kahdessa
edellä mainitussa konfliktissa. Taustojen selvittämiseksi käsitellään kuitenkin hieman
toisen maailmansodan aikaa.
Neuvostoliitto käytti maskirovkaa Unkarin ja Tšekkoslovakian yllätyshyökkäyksissä strategisella
tasolla poliittisena retoriikkana, tulevan hyökkäyksen naamioimiseen ja salaamiseen
sekä sen alettua sen kieltämiseen. Informaatiosodankäynnin osalta maskirovkaa käytettiin
propagandan keinoin oikeutuksen hakemiseen hyökkäykselle, niin sisältä kuin ulkoakin
päin. Sitä suunnaattiin niin omiin ja ulkopuolisiin poliittisiin päättäjiin, kuin myös omaan ja
muihin kansoihin, sekä lisäksi kaikkiin konfliktissa toimineisiin aseellisiin voimiin. Maskirovkaa
käytettiin myös salaamiseen, naamioimalla joukon ryhmittymiset joksikin muuksi
toiminnaksi. Maskirovka oli tutkimuksen viitekehyksen aikana kaikkea mahdollista harhauttavaa
toimintaa. Maskirovkan käyttö onnistui suhteellisen hyvin. Tosin Neuvostoliiton hallitessa
mittavaa aineellista ja henkistä ylivoimaa, maskirovkan käytöllä ei välttämättä ollut
aina niin suurta merkitystä. Ulkopuolisetkin tuntuivat katsovan sivuun, tutkimuksen konfliktien
kehittyessä aseellisiksi kamppailuiksi.
Kokoelmat
- Opinnäytteet [2176]