Juoksuhaudoista yhteiskuntaan : vuosien 1965–1975 sotilaallista maanpuolustusta ja puolustusvoimia koskevan joukkotiedotuksen diskursiivinen tarkastelu
Virta, Jami (2012)
Virta, Jami
Sotahistorian laitos
Sotahistoria
Tohtoriopiskelijan väitöskirja
Maanpuolustuskorkeakoulu
2012
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201203141558
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201203141558
Tiivistelmä
Suomalainen yhteiskunta muuttui nopeasti 1960- ja 1970-luvuilla kansainvälistä esimerkkiä
seuraten. Koulutustason kehittyminen, kaupungistuminen ja yhteiskunnan
laaja organisoituminen lisäsivät tyytymättömyyttä vallitsevaa yhteiskuntarakennetta
ja sen valtasuhteita ylläpitäviä eliittejä kohtaan. Teknologian kehittyminen mahdollisti
myös radikaalien näkökulmien esittämisen joukkotiedotuksessa aiheuttaen laajaa ja
mielipiteitä jakaneita keskusteluja.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli täydentää sotilaallista maanpuolustusta ja puolustusvoimia
koskevaa tutkimusta erityisesti vuosilta 1965–1975. Tutkimustehtävänä
oli selvittää miten tuon ajanjakson yhteiskunnallista muutosta ja sen merkitystä tulkittiin
julkisissa keskusteluissa sotilaallisen maanpuolustuksen ja puolustusvoimien
kehittämisestä. Tutkimustehtävän kannalta keskeiseksi kohteeksi jäsentyivät julkisesta
keskustelusta muodostetut diskurssijärjestykset.
Päätutkimusaineiston muodostivat noin 35 000 joukkotiedotuksessa julkaistua
uutista, pääkirjoitusta, artikkelia ja mielipidekirjoitusta, joita täydensin aikalaiskirjallisuudella,
komiteamietinnöillä ja muilla arkistolähteillä. Tutkimuksen menetelmällinen
viitekehys perustui relativistiseen maailmankatsomukseen, jonka mukaisesti sosiaalinen
todellisuus on suhteellista, eikä yksiselitteistä totuutta ole olemassa. Tiedon
ja totuuden muodostumiseen vaikuttaa merkittävästi ympäristö, jossa sitä tuotetaan.
Aineiston analysoinnin menetelmä perustui kriittiseen diskurssianalyysiin, jonka keskeisenä
tavoitteena oli selvittää mittavien yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksia
tiedotusvälineiden muuttuvien diskursiivisten käytäntöjen avulla. Keskeisenä tavoitteena
oli diskurssijärjestyksien muodostaminen tekstien lingvistisen analysoinnin tuella
ja niiden yhdistäminen laajempaan sosiokulttuuriseen käytäntöön.
Tutkimuksessa päädyin siihen, että tarkasteltavalla ajanjaksolla oli viisi merkittävää
diskurssikokonaisuutta. Muodostin ne useisiin eri teemoihin keskittyneistä keskusteluista.
Virallisen turvallisuuspolitiikan diskurssissa pyrittiin määrätietoisesti määrittämään
sotilaallisen maanpuolustuksen ja puolustusvoimien asema turvallisuuspolitiikan
keskeisimmän osan, ulkopolitiikan, tukevana osana. Tässä diskurssissa ilmenivät
historiallisen muistin ja maantieteellisen aseman lisäksi sotilaspolitiikkaa määrittävät
valtiosopimukset, sodankuvan muutos, puolustusvoimien tehtävät sekä voimistuva
maanpuolustuskritiikki ja sukupolvien välinen ajatteluero.
Asevelvollisuuden diskurssissa oli kysymys yksilön velvollisuudesta valtiota ja
maanpuolustusta kohtaan. Diskurssin teemoina olivat omantunnonarat, aseistakieltäytyjät
ja aseettoman puolustuksen vaatimukset kansainvälisten esimerkkien rohkaisemina.
Diskurssi osoitti joukkotiedotuksen avulla saavutettavat vaikutusmahdollisuudet
ja pakotti puolustusvoimat kehittämään tiedottamiskulttuuriaan.
Demokraattisuuden ja poliittisuuden diskursseissa siirryttiin lähemmäs puolustusvoimien
sisäistä kehittämistä yhteiskuntaan paremmin sopivaksi osaksi. Demokraattisuuden
diskurssissa pyrittiin muuttamaan puolustusvoimien autoritäärisiksi koettuja
valtasuhteita. Varusmiesten ja henkilökunnan ammattiyhdistystoiminnan kaltaisilla
toimintatavoilla oli paljon yhtäläisyyksiä vastaavaan yhteiskuntakehitykseen. Poliittisuusdiskurssin
myötä sotilaallista maanpuolustusta ja puolustusvoimia pyrittiin
samaan enemmän parlamentaarisen päätöksenteon alaisuuteen ja puolustusvoimien
henkilöstölle samat oikeudet muiden kansalaisten tapaan. Puolustustahdon kasvattamiseen
liittyvän diskurssin teemoja olivat henkisen maanpuolustuksen kehittäminen,
maanpuolustusopetuksen lisääminen ja avoimemman tiedottamisen kulttuurin luominen.
Edellä esitettyjen diskurssien perusteella voin todeta, että puolustusvoimien asema yhteiskunnassa muuttui vuosina 1965–1975. Tätä muutosta edesauttoi puolustuslaitoksen
suhtautuminen joukkotiedotukseen ja viestintään yleensäkin. Asioihin ei
enää pelkästään vastattu, vaan nähtiin omaehtoisen tiedottamisen olevan vähintään
yhtä tärkeää. Tämän positiivisen kehityksen myötä kansalaisten oli merkittävästi helpompaa
muodostaa käsityksensä koko kansan puolustuslaitoksesta. Tästä syystä voin
kuvailla maanpuolustuksen kannattajien ja puolustuslaitoksen olleen vahvasti rakentamissaan
juoksuhaudoissa, kunnes diskursseina ja teemoina esiintyneiden keskustelujen
jälkeen puolustusvoimat kehittyi paremmin yhteiskuntaan niveltyväksi osaksi.
seuraten. Koulutustason kehittyminen, kaupungistuminen ja yhteiskunnan
laaja organisoituminen lisäsivät tyytymättömyyttä vallitsevaa yhteiskuntarakennetta
ja sen valtasuhteita ylläpitäviä eliittejä kohtaan. Teknologian kehittyminen mahdollisti
myös radikaalien näkökulmien esittämisen joukkotiedotuksessa aiheuttaen laajaa ja
mielipiteitä jakaneita keskusteluja.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli täydentää sotilaallista maanpuolustusta ja puolustusvoimia
koskevaa tutkimusta erityisesti vuosilta 1965–1975. Tutkimustehtävänä
oli selvittää miten tuon ajanjakson yhteiskunnallista muutosta ja sen merkitystä tulkittiin
julkisissa keskusteluissa sotilaallisen maanpuolustuksen ja puolustusvoimien
kehittämisestä. Tutkimustehtävän kannalta keskeiseksi kohteeksi jäsentyivät julkisesta
keskustelusta muodostetut diskurssijärjestykset.
Päätutkimusaineiston muodostivat noin 35 000 joukkotiedotuksessa julkaistua
uutista, pääkirjoitusta, artikkelia ja mielipidekirjoitusta, joita täydensin aikalaiskirjallisuudella,
komiteamietinnöillä ja muilla arkistolähteillä. Tutkimuksen menetelmällinen
viitekehys perustui relativistiseen maailmankatsomukseen, jonka mukaisesti sosiaalinen
todellisuus on suhteellista, eikä yksiselitteistä totuutta ole olemassa. Tiedon
ja totuuden muodostumiseen vaikuttaa merkittävästi ympäristö, jossa sitä tuotetaan.
Aineiston analysoinnin menetelmä perustui kriittiseen diskurssianalyysiin, jonka keskeisenä
tavoitteena oli selvittää mittavien yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksia
tiedotusvälineiden muuttuvien diskursiivisten käytäntöjen avulla. Keskeisenä tavoitteena
oli diskurssijärjestyksien muodostaminen tekstien lingvistisen analysoinnin tuella
ja niiden yhdistäminen laajempaan sosiokulttuuriseen käytäntöön.
Tutkimuksessa päädyin siihen, että tarkasteltavalla ajanjaksolla oli viisi merkittävää
diskurssikokonaisuutta. Muodostin ne useisiin eri teemoihin keskittyneistä keskusteluista.
Virallisen turvallisuuspolitiikan diskurssissa pyrittiin määrätietoisesti määrittämään
sotilaallisen maanpuolustuksen ja puolustusvoimien asema turvallisuuspolitiikan
keskeisimmän osan, ulkopolitiikan, tukevana osana. Tässä diskurssissa ilmenivät
historiallisen muistin ja maantieteellisen aseman lisäksi sotilaspolitiikkaa määrittävät
valtiosopimukset, sodankuvan muutos, puolustusvoimien tehtävät sekä voimistuva
maanpuolustuskritiikki ja sukupolvien välinen ajatteluero.
Asevelvollisuuden diskurssissa oli kysymys yksilön velvollisuudesta valtiota ja
maanpuolustusta kohtaan. Diskurssin teemoina olivat omantunnonarat, aseistakieltäytyjät
ja aseettoman puolustuksen vaatimukset kansainvälisten esimerkkien rohkaisemina.
Diskurssi osoitti joukkotiedotuksen avulla saavutettavat vaikutusmahdollisuudet
ja pakotti puolustusvoimat kehittämään tiedottamiskulttuuriaan.
Demokraattisuuden ja poliittisuuden diskursseissa siirryttiin lähemmäs puolustusvoimien
sisäistä kehittämistä yhteiskuntaan paremmin sopivaksi osaksi. Demokraattisuuden
diskurssissa pyrittiin muuttamaan puolustusvoimien autoritäärisiksi koettuja
valtasuhteita. Varusmiesten ja henkilökunnan ammattiyhdistystoiminnan kaltaisilla
toimintatavoilla oli paljon yhtäläisyyksiä vastaavaan yhteiskuntakehitykseen. Poliittisuusdiskurssin
myötä sotilaallista maanpuolustusta ja puolustusvoimia pyrittiin
samaan enemmän parlamentaarisen päätöksenteon alaisuuteen ja puolustusvoimien
henkilöstölle samat oikeudet muiden kansalaisten tapaan. Puolustustahdon kasvattamiseen
liittyvän diskurssin teemoja olivat henkisen maanpuolustuksen kehittäminen,
maanpuolustusopetuksen lisääminen ja avoimemman tiedottamisen kulttuurin luominen.
Edellä esitettyjen diskurssien perusteella voin todeta, että puolustusvoimien asema yhteiskunnassa muuttui vuosina 1965–1975. Tätä muutosta edesauttoi puolustuslaitoksen
suhtautuminen joukkotiedotukseen ja viestintään yleensäkin. Asioihin ei
enää pelkästään vastattu, vaan nähtiin omaehtoisen tiedottamisen olevan vähintään
yhtä tärkeää. Tämän positiivisen kehityksen myötä kansalaisten oli merkittävästi helpompaa
muodostaa käsityksensä koko kansan puolustuslaitoksesta. Tästä syystä voin
kuvailla maanpuolustuksen kannattajien ja puolustuslaitoksen olleen vahvasti rakentamissaan
juoksuhaudoissa, kunnes diskursseina ja teemoina esiintyneiden keskustelujen
jälkeen puolustusvoimat kehittyi paremmin yhteiskuntaan niveltyväksi osaksi.
Kokoelmat
- Julkaisut [499]