Meripelastuksen suur- ja monialaonnettomuuden kriisiviestintä hallinnon eri tasoilla
Niittylä, Pekka (2011-05)
Niittylä, Pekka
Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos
Johtaminen
Sotatieteiden maisteriopiskelijan pro gradu
Sotatieteiden maisterikurssi 1
05 / 2011
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201202161387
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201202161387
Tiivistelmä
Kauppamerenkulku ja erityisesti öljykuljetukset ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosien
aikana Itämerellä. Poikittaisliikenne, rikkonainen saaristo ja pitkä talvimerenkulun
kausi aiheuttavat merkittävän riskin onnettomuuden syntymiselle, joka pahimmassa tapauksessa
voi olla suur- tai monialaonnettomuus, niin kuin matkustaja-autolautta Estonian
uppoaminen vuonna 1994. Tuolloin maailman katseet kääntyivät ilman ennakkovaroitusta
kohti onnettomuutta johtavaa organisaatiota – silloista Saaristomeren merivartiostoa. Yhteiskunta,
teknologia ja organisaatiot ovat kuitenkin muuttuneet tämän viimeisimmän meripelastustoimea
kohdanneen kriisin ajoista. Kriisit ovat näytelleet aina tärkeää roolia organisaatioille, koska ne paljastavat organisaatioiden
kyvyn reagoida kriiseihin ja johtaa kriisitilanteita. Kriisejä sekä kriisiviestinnän teorioita
tutkittiin laadullisesti vertailevalla menetelmällä, jonka avulla muodostettiin ne lähtökohdat
joilla meripelastusorganisaation kriisiviestinnän järjestelyitä sekä sitä ohjaavia
asiakirjoja tutkittiin hallinnon kolmella eri tasolla, joita ovat onnettomuutta johtava merivartiosto,
rajavartiolaitoksen esikunta ja sisäasiainministeriö. Tässä tarkastelussa tutkimusmateriaalina
käytettiin hallinnon eri tasojen kriisiviestintää ja kriiseihin valmistautumista
ohjaavia dokumentteja sekä asiantuntijahaastatteluja. Kriisien tutkiminen paljasti organisaatioiden kriisiviestinnän kannalta olennaisimmiksi seikoiksi
tilannekuvan muodostamisen ja sen siirtämisen, tiedotustilaisuuksien järjestämisen,
yhteistoiminnan eri viranomaisten välillä, valmiussuunnittelun sekä riittävän puhelinpalveluiden
järjestämisen erityisesti kansalaisten tiedontarpeisiin. Esille tulleita seikkoja peilattiin
meripelastustoimen hallinnon alaan. Tarkastelun perusteella suur- ja monialaonnettomuuteen liittyvän tilanneorganisaation suuruus
tekee tilannekuvan muodostamisesta ja siirtämisestä todella haasteellista. Lisäksi tilannekuvan
siirtoon ei ole ainakaan toistaiseksi olemassa järjestelmää, joka mahdollistasi
reaaliaikaisen tilannekuvan siirron kaikille tarvitsijoille. Merivartiostoilla on kuitenkin etulyöntiasema
muihin viranomaisiin verrattuna varsinkin tiedotustilaisuuksien järjestämisessä,
koska meripelastusta johdetaan aina meripelastuskeskuksista ja tiedotusjärjestelyt ovat
välittömästi onnettomuutta johtavan organisaation käytössä. Merivartiostojen suoriutumiseen
tästä vaativasta tehtävästä vaikuttaa suuresti henkilöstöresurssien riittävyys. Henkilöstö
kootaan joka tilanteeseen vapailtahälytysmenettelyllä, mikä ei takaa sen riittävyyttä. Henkilöstön riittävyys ja osaamistaso taas vaikuttavat puhelinpalveluiden organisointiin ja
toimivuuteen. Valmiussuunnittelussa ei ole myöskään otettu kriisiviestintää erillisen tarkastelun
alle, eikä viestinnän resursointiin ole otettu erikseen kantaa. Nykyaikana myös median
toimintatavat ovat muuttuneet Estonian ajoista. Mikään organisaation taso ei voi piiloutua
median paineelta, ja myös median toiminta on muuttunut viestinnän nopeuden ansiosta
organisoidummaksi, ja uutisointi on miltei reaaliaikaista. Tähän haasteeseen myös kaikkien
organisaation tasojen on valmistauduttava omilla suunnitelmillaan ja koulutuksella. Tutkimuksen
olennaisin johtopäätös on, että myös viestintä tarvitsee johtamista, sillä kriisit ovat
osoittautuneet tilanteiksi mitä ei osata ennakoida, minkä takia myös viestintää joudutaan
soveltamaan ja ohjaamaan. Tutkimuksen lähdeaineisto perustuu pitkälti asiakirjoihin ja haastatteluihin, joten tutkimuksen
tulosten objektiivisuus voidaan kyseenalaistaa sen valossa, että kyseisellä lähdeaineistolla
ei voida paljastaa kuin pieni osa totuudesta. Asiakirjojen ja haastatteluiden ei voidakaan
kuvitella paljastavan hallinnon eri tasojen kriisiviestinnän todellista tilaa, vaan tarkastelua
voidaan käyttää ainoastaan suuntaviivojen antamiseen organisaatioiden valmiussuunnittelussa.
Kriisiviestintä on myös nopeasti teknologian ja tutkimuksen myötä kehittyvä ala,
jonka takia tutkimuksen tuloksia tulee verrata tutkimuksen ajankohtaan.
aikana Itämerellä. Poikittaisliikenne, rikkonainen saaristo ja pitkä talvimerenkulun
kausi aiheuttavat merkittävän riskin onnettomuuden syntymiselle, joka pahimmassa tapauksessa
voi olla suur- tai monialaonnettomuus, niin kuin matkustaja-autolautta Estonian
uppoaminen vuonna 1994. Tuolloin maailman katseet kääntyivät ilman ennakkovaroitusta
kohti onnettomuutta johtavaa organisaatiota – silloista Saaristomeren merivartiostoa. Yhteiskunta,
teknologia ja organisaatiot ovat kuitenkin muuttuneet tämän viimeisimmän meripelastustoimea
kohdanneen kriisin ajoista.
kyvyn reagoida kriiseihin ja johtaa kriisitilanteita. Kriisejä sekä kriisiviestinnän teorioita
tutkittiin laadullisesti vertailevalla menetelmällä, jonka avulla muodostettiin ne lähtökohdat
joilla meripelastusorganisaation kriisiviestinnän järjestelyitä sekä sitä ohjaavia
asiakirjoja tutkittiin hallinnon kolmella eri tasolla, joita ovat onnettomuutta johtava merivartiosto,
rajavartiolaitoksen esikunta ja sisäasiainministeriö. Tässä tarkastelussa tutkimusmateriaalina
käytettiin hallinnon eri tasojen kriisiviestintää ja kriiseihin valmistautumista
ohjaavia dokumentteja sekä asiantuntijahaastatteluja.
tilannekuvan muodostamisen ja sen siirtämisen, tiedotustilaisuuksien järjestämisen,
yhteistoiminnan eri viranomaisten välillä, valmiussuunnittelun sekä riittävän puhelinpalveluiden
järjestämisen erityisesti kansalaisten tiedontarpeisiin. Esille tulleita seikkoja peilattiin
meripelastustoimen hallinnon alaan.
tekee tilannekuvan muodostamisesta ja siirtämisestä todella haasteellista. Lisäksi tilannekuvan
siirtoon ei ole ainakaan toistaiseksi olemassa järjestelmää, joka mahdollistasi
reaaliaikaisen tilannekuvan siirron kaikille tarvitsijoille. Merivartiostoilla on kuitenkin etulyöntiasema
muihin viranomaisiin verrattuna varsinkin tiedotustilaisuuksien järjestämisessä,
koska meripelastusta johdetaan aina meripelastuskeskuksista ja tiedotusjärjestelyt ovat
välittömästi onnettomuutta johtavan organisaation käytössä. Merivartiostojen suoriutumiseen
tästä vaativasta tehtävästä vaikuttaa suuresti henkilöstöresurssien riittävyys. Henkilöstö
kootaan joka tilanteeseen vapailtahälytysmenettelyllä, mikä ei takaa sen riittävyyttä.
toimivuuteen. Valmiussuunnittelussa ei ole myöskään otettu kriisiviestintää erillisen tarkastelun
alle, eikä viestinnän resursointiin ole otettu erikseen kantaa. Nykyaikana myös median
toimintatavat ovat muuttuneet Estonian ajoista. Mikään organisaation taso ei voi piiloutua
median paineelta, ja myös median toiminta on muuttunut viestinnän nopeuden ansiosta
organisoidummaksi, ja uutisointi on miltei reaaliaikaista. Tähän haasteeseen myös kaikkien
organisaation tasojen on valmistauduttava omilla suunnitelmillaan ja koulutuksella. Tutkimuksen
olennaisin johtopäätös on, että myös viestintä tarvitsee johtamista, sillä kriisit ovat
osoittautuneet tilanteiksi mitä ei osata ennakoida, minkä takia myös viestintää joudutaan
soveltamaan ja ohjaamaan.
tulosten objektiivisuus voidaan kyseenalaistaa sen valossa, että kyseisellä lähdeaineistolla
ei voida paljastaa kuin pieni osa totuudesta. Asiakirjojen ja haastatteluiden ei voidakaan
kuvitella paljastavan hallinnon eri tasojen kriisiviestinnän todellista tilaa, vaan tarkastelua
voidaan käyttää ainoastaan suuntaviivojen antamiseen organisaatioiden valmiussuunnittelussa.
Kriisiviestintä on myös nopeasti teknologian ja tutkimuksen myötä kehittyvä ala,
jonka takia tutkimuksen tuloksia tulee verrata tutkimuksen ajankohtaan.
Kokoelmat
- Opinnäytteet [2348]