Yhdysvaltain laivaston miinantorjuntakyvyn kehitys Persianlahden sodan 1990-1991 jälkeen
Eronen, Anna (2007-03)
Eronen, Anna
sotahistoria
sotatieteiden maisteriopiskelijan pro gradu
73. Merikadettikurssi
03 / 2007
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin kielletty.
Julkinen
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201112055990
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201112055990
Tiivistelmä
Tutkimuksessa selvitetään Yhdysvaltain laivaston miinantorjuntakyvyn kehityksen uutta
trendiä Persianlahden sodan 1990–1991 jälkeen. Miinantorjunnan lähtökohtatilanne
sodan jälkeen mukaili hyvin pitkälle kylmän sodan doktriinia, jossa Yhdysvallat tukeutui
liittolaistensa miinantorjuntakykyyn rannikkoalueilla. Lisäksi omien yksiköiden käyttö oli
suunniteltu valtamerialueille ja uhkakuvana pidettiin Neuvostoliiton merivoimien
yksiköitä. Persianlahden sodan kokemukset kuitenkin osoittivat Yhdysvaltain laivaston
puutteet itsenäisen miinantorjuntakyvyn toteuttamisesta sekä miinantorjunnan
merkityksen osana joint-operaatioita. Laivaston sodasta saamat kokemukset osoittivat
merkittäviä puutteita ammattitaidossa, johtamisessa ja kalustossa. Lisäksi osaltaan
vanhan doktriiniin johdosta miinantorjuntaa ei käsitetty osana yhteisoperaatioita.
Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston yhdessä Vuonna 1992 laatima asiakirja
määritteli uuden doktriinin, joka muutti tapaa suhtautua konflikteihin etenkin voimaa
mereltä maalle projisoitaessa. Toimintaympäristö siirtyi valtamerialueilta lähemmäs
rannikkoalueita ja entistä matalampia vesialueita. Lisäksi Yhdysvaltain laivasto laati
vuonna 1992 ns. ”lessons learned” -selonteon havaituista puutteista ja tulevaisuuden
kehitystarpeista. Suurempina suuntalinjoina doktriinin myötä voidaan pitää
sodankäynnin ja toimintaympäristön muutosta, jonka myötä paneuduttiin sellaisiin
osakokonaisuuksiin kuten johtaminen ja organisaatiomuutokset, materiaalihankinnat,
koulutusuudistus sekä taktiikka. Yhdysvaltain laivaston miinantorjuntakyky oli matalilla
vesialueilla 1990-luvun alussa heikko. Pinta-aluskalusto järjestelmineen oli suunniteltu
syviin vesiolosuhteisiin ja kaluston herätetasot olivat sen mukaiset. Vaikkakin
kehityssuuntauksena vuoden 1992 jälkeen oli toiminnan kehittäminen matalilla ja erittäin
matalilla vesialueilla, ei miinantorjunnan toteutunut kyky kyennyt vastaamaan sille
asetettuihin haasteisiin. Vielä vuonna 1997 matalien vesien raivaus ja etsintäkyky oli
helikopterikaluston varassa. Kalusto puolestaan oli erittäin haavoittuvainen säälle ja
valaistusolosuhteille. Uuden Osprey-luokan pintaraivauskaluston myötä kyseistä kykyä
pyrittiin siirtämään helikopterikalustolta pois. Helikoptereiden kyky heräteraivaukseen
matalilla vesialueilla oli niin ikään heikkoa.
2000-luvulle suuntautuvat kehitysnäkymät painottavat edelleen matalien vesien ja
rantavesialueiden miinantorjuntakyvyn kehittämistä. Rantavesialueiden raivauskykyä
pidetään haasteellisimpana.
Uuden trendin myötä tulleina miinantorjunnan vahvuuksina voidaan pitää johtamiskyvyn
paranemista uusien järjestelmien sekä varsinaisen miinantorjunnan johtoaluksen
käyttöönoton myötä. Johtamisen tukemiseksi miinantorjunta sai lisäksi kattavahkon ja
uuden organisaation. Uuden koulutuskeskuksen perustaminen ja koulutuksen
räätälöiminen antavat ehdottomasti mahdollisuudet osaamistason kohottamiselle
Yhdysvaltain laivastossa. Kun miinantorjunta miellettiin tärkeäksi osaksi
yhteisoperaatioiden toteuttamista, sille merkittäviksi koettujen lisävoimavarojen käyttö helpottui.
trendiä Persianlahden sodan 1990–1991 jälkeen. Miinantorjunnan lähtökohtatilanne
sodan jälkeen mukaili hyvin pitkälle kylmän sodan doktriinia, jossa Yhdysvallat tukeutui
liittolaistensa miinantorjuntakykyyn rannikkoalueilla. Lisäksi omien yksiköiden käyttö oli
suunniteltu valtamerialueille ja uhkakuvana pidettiin Neuvostoliiton merivoimien
yksiköitä. Persianlahden sodan kokemukset kuitenkin osoittivat Yhdysvaltain laivaston
puutteet itsenäisen miinantorjuntakyvyn toteuttamisesta sekä miinantorjunnan
merkityksen osana joint-operaatioita. Laivaston sodasta saamat kokemukset osoittivat
merkittäviä puutteita ammattitaidossa, johtamisessa ja kalustossa. Lisäksi osaltaan
vanhan doktriiniin johdosta miinantorjuntaa ei käsitetty osana yhteisoperaatioita.
Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston yhdessä Vuonna 1992 laatima asiakirja
määritteli uuden doktriinin, joka muutti tapaa suhtautua konflikteihin etenkin voimaa
mereltä maalle projisoitaessa. Toimintaympäristö siirtyi valtamerialueilta lähemmäs
rannikkoalueita ja entistä matalampia vesialueita. Lisäksi Yhdysvaltain laivasto laati
vuonna 1992 ns. ”lessons learned” -selonteon havaituista puutteista ja tulevaisuuden
kehitystarpeista. Suurempina suuntalinjoina doktriinin myötä voidaan pitää
sodankäynnin ja toimintaympäristön muutosta, jonka myötä paneuduttiin sellaisiin
osakokonaisuuksiin kuten johtaminen ja organisaatiomuutokset, materiaalihankinnat,
koulutusuudistus sekä taktiikka. Yhdysvaltain laivaston miinantorjuntakyky oli matalilla
vesialueilla 1990-luvun alussa heikko. Pinta-aluskalusto järjestelmineen oli suunniteltu
syviin vesiolosuhteisiin ja kaluston herätetasot olivat sen mukaiset. Vaikkakin
kehityssuuntauksena vuoden 1992 jälkeen oli toiminnan kehittäminen matalilla ja erittäin
matalilla vesialueilla, ei miinantorjunnan toteutunut kyky kyennyt vastaamaan sille
asetettuihin haasteisiin. Vielä vuonna 1997 matalien vesien raivaus ja etsintäkyky oli
helikopterikaluston varassa. Kalusto puolestaan oli erittäin haavoittuvainen säälle ja
valaistusolosuhteille. Uuden Osprey-luokan pintaraivauskaluston myötä kyseistä kykyä
pyrittiin siirtämään helikopterikalustolta pois. Helikoptereiden kyky heräteraivaukseen
matalilla vesialueilla oli niin ikään heikkoa.
2000-luvulle suuntautuvat kehitysnäkymät painottavat edelleen matalien vesien ja
rantavesialueiden miinantorjuntakyvyn kehittämistä. Rantavesialueiden raivauskykyä
pidetään haasteellisimpana.
Uuden trendin myötä tulleina miinantorjunnan vahvuuksina voidaan pitää johtamiskyvyn
paranemista uusien järjestelmien sekä varsinaisen miinantorjunnan johtoaluksen
käyttöönoton myötä. Johtamisen tukemiseksi miinantorjunta sai lisäksi kattavahkon ja
uuden organisaation. Uuden koulutuskeskuksen perustaminen ja koulutuksen
räätälöiminen antavat ehdottomasti mahdollisuudet osaamistason kohottamiselle
Yhdysvaltain laivastossa. Kun miinantorjunta miellettiin tärkeäksi osaksi
yhteisoperaatioiden toteuttamista, sille merkittäviksi koettujen lisävoimavarojen käyttö helpottui.
Kokoelmat
- Opinnäytteet [2348]