"We can’t spy… If we can’t buy" : yksityiset yhtiöt Yhdysvaltojen kansallisessa tiedusteluprosessissa
Tuovila, Roope (2024)
Tuovila, Roope
Maanpuolustuskorkeakoulu
Sotataidon laitos
strategia
Pro gradu -tutkielma (SM)
2024
Teos on tarkoitettu opetus- ja tutkimus- sekä yksityiseen käyttöön voimassa olevien tekijänoikeuslain säädösten mukaan. Teoksen kaupallinen hyödyntäminen on kielletty
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024080764064

Tiivistelmä
Tiedustelu on murroksessa, jossa valtiollisten tiedustelupalveluiden rinnalle on syntynyt yhä monipuolisempia toimijoita. Yksityinen sektori on noussut merkittäväksi tekijäksi nykyaikaisessa tiedustelutoiminnassa etenkin teknologian kehittymisen myötä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin yksityisten yhtiöiden roolia Yhdysvaltojen kansallisen tiedustelun prosessissa.
Tutkimuksessa kartoitettiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla yksityisen sektorin tuottamia palveluita, joita kyetään hyödyntämään valtiollisten tiedustelupalveluiden toiminnassa. Tutkimuksen primäärilähteinä käytettiin Yhdysvaltojen tiedusteluyhteisöä ohjaavia asiakirjoja, joita analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin metodilla. Lähdeaineistosta tarkasteltiin tiedustelusyklin eri toimintojen kautta sitä, miten yksityiset palveluntuottajat kytkeytyvät osaksi Yhdysvaltojen tiedusteluyhteisön toimintoja. Tätä kokonaisuutta tarkasteltiin adaptiivisen realismin teorian kautta ja tulkittiin sitä, miten yksityiset yhtiöt vaikuttavat Yhdysvaltojen kansalliseen tiedusteluprosessiin.
Yksityinen sektori tuottaa laajan repertuaarin erilaisia palveluita ja tuotteita, joita voidaan hyödyntää sekä valtiollisessa tiedustelutoiminnassa että kaupallisessa liiketoiminnassa kilpailuedun tuottamiseen. Yhdysvallat on tiedustelun ulkoistamisen pioneeri ja yksityisten toimijoiden panos Yhdysvaltojen kansallisen tiedustelun prosessissa on merkittävä. Tiedusteluyhteisön budjetista noin 70% kuluu ulkoistettujen palveluiden aiheuttamiin menoihin.
Adaptiivisen realismin näkökulmasta yksityisen sektorin innovaatioiden hyödyntäminen valtiollisessa tiedustelutoiminnassa on avainasemassa. Valtiot, jotka kykenevät integroimaan yksityisen sektorin tiiviisti tiedustelupalveluidensa kehittämiseen ja käyttämään saatavilla olevia voimavarojaan joustavimmin, kykenevät saavuttamaan tehokkaimmin päätöksentekoetua kilpaileviin valtioihin nähden ja kasvattamaan sitä kautta valtaansa. Tiedustelutoimintojen ulkoistaminen ei ole kuitenkaan ongelmatonta ja aiheuttaa operaatioturvallisuuden lisäksi haasteita niin teknisesti, hallinnollisesti kuin lainopillisesti.
Tiedustelutoimintojen ulkoistaminen on tullut jäädäkseen. Yksityisestä sektorista on kasvanut merkittävä tekijä, joka on muokannut palveluidensa kautta Yhdysvaltojen tiedusteluyhteisön tapaa toteuttaa tehtäviänsä. Tulevaisuudessa teknologisen kehittymisen myötä yksityiset toimijat tulevat olemaan entistä suuremmassa roolissa osana kansallisen tiedustelun prosessia. Niiden erityisosaamista tarvitaan yhä laajemmin, mikä kasvattaa myös yksityisten toimijoiden vaikutusvaltaa. Tämän vuoksi valtiollisten toimijoiden on varauduttava tulevaisuuden kehityskulkuihin ja kyettävä luomaan sellaiset hallinnolliset ja tekniset toimintamallit, joilla yksityiset kumppaniyritykset kyetään integroimaan mahdollisimman tehokkaasti ja operaatioturvallisesti osaksi kansallisen tiedustelun prosessia

Kokoelmat
- Opinnäytteet [2404]