Selvitys Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen pääpysäkeistä
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
04 / 2023
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-398-114-0

Tiivistelmä
Raportti on osa selvitystä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskus) toimivalta-alueen pääpysäkeistä. Selvityksen tavoitteena oli tunnistaa ELY-keskuksen joukkoliikenteen toimivalta-alueen pääpysäkit, luokitella pysäkit ja määrittää niiden palvelutasotavoitteet. Tavoitteena oli myös kannustaa kuntia pysäkkien yhteiseen kehittämiseen jo työn aikana samoin kuin sen jälkeen. Työ aloitettiin toukokuussa 2022 ja se valmistui maaliskuussa 2023.
Suunnittelualueena työssä oli ELY-keskuksen toimivalta-alue, yhteensä 30 kuntaa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus järjestää tieliikenteen toimivaltaisena viranomaisena joukkoliikennepalveluita toimivalta-alueellaan, johon kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien kunnat lukuun ottamatta Oulun ja Kajaanin kaupunkien toimivalta-alueille kuuluvia kuntia. Oulun kaupungin toimivalta-alueeseen kuuluvat Iin, Kempeleen, Limingan, Lumi-joen, Muhoksen ja Tyrnävän kunnat sekä Oulun kaupunki. Kajaani on tieliikenteen toimivaltainen viranomainen omalla alueellaan.
Työ jakautui neljään päävaiheeseen: pääpysäkkien tunnistaminen, pysäkkien luokittelu, palvelutasotavoitteiden määrittely ja pysäkkien kehittämistoimenpiteiden kokoaminen. Työ tehtiin vuorovaikutuksessa kuntien ja alueella toimivien liikenteenharjoittajien kanssa. Työn aluksi kuntien edustajille ja liikenteenharjoittajille kohdistettiin kyselytutkimus, jonka tarkoituksena oli kerätä tietoa vastaajien tärkeiksi kokemista pysäkeistä ja niiden kehittämistarpeista. Syyskuussa 2022 järjestettiin kuntien edustajille etätyöpaja, jossa tarkennettiin pääpysäkkien ja niiden kehittämistarpeiden määrittelyä ja kerättiin tietoa eri pysäkkiluokissa tarvittavasta palvelutasosta. Syksyn 2022 ai-kana järjestettiin myös kuntakohtaiset palaverit 14 kunnan kanssa. Palavereissa neuvoteltiin tarkemmin kunnan pääpysäkeistä, yleensä kunnan keskuspysäkin sijainnista.
Työn tulokset on koottu tähän raporttiin ja pysäkkikortteihin, joissa on esitetty kunkin pääpysäkin nykytila, palvelu-tasotavoitteet ja kehittämistoimenpiteet. Lisäksi pääpysäkeistä ja niiden luokittelusta on koottu erillinen Excel-taulukko ja paikkatietoaineisto. Aineistoja voi tiedustella ELY-keskukselta.

Kokoelmat
- Raportteja [1041]