Informaatioherruus : Kiinan sotilasstrategia ja sodan kuva kylmän sodan jälkeisellä aikakaudella

Abstract

Tämä tutkimus tarkastelee Kiinan sotilasstrategian kehittymistä kylmän sodan jälkeisellä aikakaudella, n. 1991–2022. Kylmän sodan päättyminen aiheutti merkittäviä muutoksia Kiinan turvallisuusympäristössä, kun Kiinan sotilaallinen pääuhkaaja, Neuvostoliitto, lakkasi olemasta. Samaan aikaan Yhdysvallat kohosi Kiinan tärkeimmäksi sotilaalliseksi uhkaajaksi. 1990-luvulla Kiina joutui mullistamaan sotilasstrategiansa Neuvostoliiton massamaisen maavoimien hyökkäyksen torjumisesta Yhdysvaltain kanssa käytyyn korkean teknologian sotaan, joka käytäisiin Kiinan läheisillä merialueilla.

Kiinan sotilasstrategian kova ydin on pysynyt varsin vakaana 1990-luvun alussa tapahtuneesta paradigman muutoksesta lähtien. Kiinan päätavoitteena on ollut rakentaa suorituskykyjä, joilla Yhdysvaltain väliintulo Kiinan lähialueilla eskaloituvaan konfliktiin (erityisesti Taiwanin konfliktiin) voitaisiin estää. Vaikka ydin on pysynyt vakaana, on Kiinan strategiassa tapahtunut huomattavaa evolutionaarista kehitystä, jonka myötä kiinalainen sodan kuva on tarkentunut 1990-luvun alun “korkean teknologian sodasta” 2000-luvun “informatisoituneeksi”, ja 2020-luvulla “älyllistymistä” lähestyväksi sodaksi. Samaan aikaan sotilasstrategia on laajentunut esimerkiksi avaruuteen ja kybertoimintaympäristöön sekä maantieteellisesti, lähimerien päätehtävän ulkopuolelle kohti “kaukaisten merien” turvaamista ja “uusia strategisia raja-alueita”.

Sotilasstrategia nähdään tutkimuksessa evolutionaarisena prosessina, joka tähyää kauas tulevaisuuteen, mutta jossa on aina vahvasti mukana menneisyyden tuomaa polkuriippuvuutta. Niin strateginen ajattelu kuin konkreettisten sotilaallisten suorituskykyjen rakentaminen joutuvat sopeutumaan historian painolastiin, eikä muutos ole siksi strategisella tasolla koskaan nopeaa. Kiinan sotilasstrategia (ja sotilasstrategia yleensä) hahmottuukin selkeämmin, kun sitä tarkastelee pidempänä historiallisena jatkumona, kuin perehtymällä pysäytyskuvamaisesti aivan uusimpaan keskusteluun. Pidemmän aikavälin tarkastelunsa vuoksi tämä tutkimus asettuu strategian tutkimuksen ja sotahistorian opinalojen väliselle harmaalle alueelle.

Varsinaisen tutkimuskohteensa, Kiinan sotilasstrategian kylmän sodan jälkeisen kehityksen lisäksi tutkimus on kiinnostunut myös sotilasstrategian kehittymisen yleisistä periaatteista ja teoreettisista ulottuvuuksista. Teoreettisella tasolla tutkimus lähestyy Kiinan sotilasstrategian kehitystä sosiaaliseen konstruktivismiin pohjautuvan “sodan paradigman” käsitteen avulla. Sodan paradigma on valtion tai tietyn valtiojoukon yhteisesti jakama käsitys siitä, miten ja mistä syistä lähitulevaisuuden sotia tullaan käymään ja miten niihin tulisi varautua. Sodan paradigma ohjaa sotilasstrategian kehitystä ja siten myös konkreettisen sotilaallisen voiman rakentamista. Tutkimus tarkastelee kiinalaista sodan paradigmaa analysoimalla kiinalaisen sotilaskeskustelun avainkäsitteitä sekä Kiinan sotilaallisten suorituskykyjen rakentamista.