Alueelliset palkkaerot sosiaali- ja terveydenhuollossa

Abstract

Alueelliset erot sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden palkoissa voivat johtaa merkittäviin alue-eroihin palvelutuotannon kustannuksissa, sillä henkilöstökulut muodostavat valtaosan kustannuksista. Tässä tutkimuksessa mitataan kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden palkkaeroja hyvinvointialueiden välillä. Analyysissa käytetään yksilötason aineistoja vuosilta 2016–2018. Palkkaerot estimoidaan lineaarisella regressiomallilla, joka sisältää henkilön ja hänen työtehtävänsä ominaisuuksia kuvaavia kontrollimuuttujia. Regressioanalyysin tavoitteena on siis mitata hyvinvointialueiden välisiä eroja samankaltaisista työtehtävistä samankaltaisille työntekijöille maksettavissa palkoissa.

Tulosten perusteella muodostetaan sosiaali- ja terveydenhuollon palkkaindeksi, joka kuvaa hyvinvointialueen palkkatasoa suhteessa hyvinvointialueiden keskiarvoon. Indeksi vaihtelee noin 98:n ja 104:n välillä. Palkat olivat korkeimmat Helsingissä sekä Länsi-, Keski- ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueilla ja Kainuussa, noin 1–4 % verrattuna hyvinvointialueiden keskiarvoon. Etelä-Savossa palkat olivat noin 2 % alhaisemmat kuin hyvinvointialueilla keskimäärin.

Koska työvoimakustannusten osuus sote-palvelujen kustannuksista on noin 69 prosenttia vuonna 2018, voi alueellisista palkkaeroista aiheutua usean prosentin eroja sote-palvelujen kustannuksiin. Palkkaerojen huomioiminen hyvinvointialueiden rahoitusmallissa vaikuttaa siis perustellulta, jotta rahoitus edesauttaisi tasapuolisten palvelujen tuottamista eri alueilla.

Palkkaerojen huomioiminen tarkkaan ja ajantasaisesti on kuitenkin haastavaa, jos halutaan välttää hyvinvointialueiden kannustinten heikkenemistä. Valtion rahoituksen kytkeminen suoraan hyvinvointialueen maksamiin palkkoihin heikentäisi jatkossa kannusteita hillitä palkkakehitystä, jolloin sote-kustannusten kasvun hillintä vaikeutuisi. Raportissa esitellään tapoja lieventää kannustinongelmaa. Kannustavuuden parantuessa rahoitusjärjestelmä ei kuitenkaan vastaa yhtä tarkasti sote-palvelujen tuotantokustannusten alueellisia eroja. Mikäli palkkaerot sisällytetään hyvinvointialueiden rahoitusmalliin rahoituskriteeriksi, joudutaan rahoitusjärjestelmän yksityiskohdista päätettäessä tekemään kompromissi rahoituksen kannustavuuden ja tarkkuuden välillä.