Henkilöstön luottamuksen säilyminen ja rakentuminen ylintä johtajistoa kohtaan covid-19-toiminnan muutosten aikana
Kähkönen, Tiina (2021)
Kähkönen, Tiina
Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos
Johtaminen
Maanpuolustuskorkeakoulu
2021
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-25-3251-3
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-25-3251-3
Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin covid-19-pandemian aiheuttamaa toiminnan muutosta, jonka myötä työntekijät ovat siirtyneet tekemään laajennettua etätyötä, ja samalla myös tietoteknisten työkalujen käyttö on lisääntynyt. Tarkoituksena oli selvittää, miten tämä muutos on vaikuttanut henkilöstön luottamuskokemuksiin ylintä johtajistoa kohtaan ja missä määrin henkilökunta kokee ylimmän johtajiston käyttäneen luottamusta säilyttäviä ja korjaavia käytäntöjä covid-19-pandemian aikana. Tutkimus tehtiin pandemian Suomen toisen aallon aikana lokakuussa 2020 yhdessä Maavoimien hallintoyksikössä. Tuloksina löydettiin, että sekä sotilailla että siviileillä sukupuolesta riippumatta luottamuskokemus ylimpään johtajistoon on pandemiatilanteesta huolimatta keskimääräisesti vahvistunut. Työntekijöiden luottamusta ylintä johtajistoa kohtaan ovat kummassakin henkilöstöja sukupuoliryhmässä säilyttäneet ja rakentaneet erityisesti ylimmän johtajiston toteuttama avoin tiedon jakaminen, hyväntahtoinen henkilöstöpolitiikka sekä rakentava käyttäytyminen. Työntekijöiden kokemuksissa ylimmän johtajiston luottamusta säilyttävien ja rakentavien käytäntöjen soveltamisessa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa sotilaiden ja siviilien tai eri sukupuolten välillä, mutta sotilaiden kokemuksissa yksittäisenä tekijänä rehellinen tiedonjakaminen korostui erityisen positiivisesti ja toi esiin melkein merkitsevän eron siviileiden kokemuksiin verrattuna. Tämä tutkimus edistää organisaatiojohdon ja henkilöstöjohtajien tietämystä luottamuksen rakentamisen merkityksestä sekä tehokkaista luottamusta rakentavista käytännöistä työyhteisössä. Hyvät työyhteisön luottamustasot voivat vaikuttaa siten, että organisaatio muodostuu sopeutuvammaksi ja ketterämmäksi kohtaamaan erilaisia muutoksia myös nykyisessä nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.
Kokoelmat
- Julkaisut [476]