Vastakumouksellisen sodankäynnin vaikutukset Yhdysvaltojen maavoimien suorituskykyyn 2000-luvulla

Abstract

Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, onko Yhdysvaltojen maavoimien 2000-luvun alussa tapahtunut muokkaaminen vastakumoukselliseen sodankäyntiin soveltuvaksi vaikuttanut heikentävästi maavoimien kykyyn vastata muuttuneeseen tilanteeseen ja käydä sotaa toista, teknologisesti, määrällisesti ja sodankäyntitavoiltaan yhdenvertaisesti taistelevaa vastustajaa, so. toista suurvaltaa vastaan. Tutkimusmenetelmänä tässä tutkimuksessa on käytetty teorialähtöistä sisällönanalyysiä, jonka tutkimusta ohjaavana teoriana on asevoimien kehittämisen logiikka joko uhkan tai halutun suorituskyvyn näkökulmasta, ja siitä edelleen johdettu ajatus, jonka mukaan Yhdysvaltojen maavoimien sopeuttaminen vastakumoukselliseen sodankäyntiin kykeneväksi on ollut enemmän pakon sanelemaa ratkaisua Irakissa ja Afganistanissa kohdattuun ongelmaan, kuin pitkäjänteistä asevoimien kehittämistä kykeneväksi vastaamaan myös tulevaisuuden uhkakuviin. Tätä teoriaa testataan tarkastelemalla, miten vastakumoukselliseen so-dankäyntiin keskittyneen ajanjakson jäljiltä olemassa oleva suorituskyky vastaa nykyiseen vaatimukseen kyvystä voittaa vertaisvastustajaa vastaan käytävä konventionaalinen sota. Keskeinen lähdeaineisto tutkimukseen muodostui Yhdysvaltojen maavoimien vastakumouksellista taistelutapaa koskevista ohjesäännöistä, asiaa käsittelevistä tutkimuksista sekä vastakumouksellista toimintaa tutkineiden teoreetikoiden kirjoituksista. Maavoimien suorituskykyä ja pyrkimyksiä kehittää sitä on tutkittu hyödyntämällä tutkimuslaitosten raportteja, Yhdysvaltojen valtionjohdon sekä asevoimien johdon julkaisuja sekä varsinkin kalustollista kehittämistä koskevia artikkeleita. Tutkimuksessa havaittiin, että maavoimien yli kymmenen vuotta kestänyt keskittyminen vastakumoukselliseen taistelutapaan on merkittävästi heikentänyt varsinkin kalustollista kykyä vertaisvastustajan kohtaamiseen konventionaalisessa sodassa. Vastakumoukselliseen toimintaan keskittymisen aikana tapahtunut kalustouudistus on palvellut ainoastaan hyvin spesifisti nimenomaan tuonkaltaista taistelutapaa, eikä se näin ollen ole edesauttanut suorituskyvyn kehittymistä vastamaan myös muunlaisiin uhkiin. Lisäksi tuona aikana tapahtuneet budjettileikkaukset ovat vaikeuttaneet maavoimien henkilöstötilannetta ja johtaneet tilanteeseen, jossa maavoimilta puuttuu merkittävä osa siitä voimasta, jonka se arvioi tarvitsevansa.