Itseorganisaatio johtajuuden ilmentymänä kompleksisessa kriisinhallintatoimintaympäristössä : johtajien havainnot Afganistanissa vuosina 2009-2013

Abstract

Tämän tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli ymmärtää, miten itseorganisaatio ja sen tuottama emergenssi ilmenivät tehtävien suunnittelussa, valmistelussa ja toimeenpanossa sotilaallisen kriisinhallintaorganisaation perusyksikkötasolla sekä mikä oli niiden merkitys joukon adaptoitumisessa kriisinhallinnan kompleksiseen toimintaympäristöön sotilasjohtamisen näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, miten johtajan toiminta ja johtajuus näyttäytyivät edellä mainittujen ilmentymien alullepanevana voimana. Tutkimuskysymyksiin haettiin vastauksia Suomalaisessa Kriisinhallintajoukossa Afganistanissa (SKJA) vuosina 2009-2013 palvelleiden jääkärikomppanian päälliköiden sekä jääkärijoukkueen johtajien kokemuksista ja näkemyksistä. Tutkimus toteutettiin laadullisena fenomenologisena tutkimuksena, joka perustui hermeneuttiseen tieteenfilosofiseen lähestymistapaan. Empiirinen aineisto tuotettiin puolistrukturoidun teemahaastattelun menetelmällä. Tutkimuksen harkinnanvaraisen näytteen muodostivat kolme jääkärijoukkueen johtajaa sekä kolme jääkärikomppanian päällikköä, jotka palvelivat SKJA:ssa rotaatioissa 2/09-2/12 vuosina 2009-2013. Kaikki haastattelut suoritettiin etäyhteyksin COVID-19 pandemiasta johtuen. Tuotettu aineisto analysoitiin abduktiivisen päättelyn sisällönanalyysillä. Haastateltavat tunnistivat alaisissaan aselajin, toimialan tai muun sotilaallisen koulutustaustan sekä yhteisen päämäärän tavoittelun käynnistämää itseorganisaatiota ja emergenssiä. Alaisten tunnistettiin itseorganisoituneen etenkin tehtävien suunnittelu- ja valmisteluvaiheissa, emergoiden joukon suorituskykyä ja toimintakyvyn osa-alueita sekä tehtävien suunnittelua ja valmistelua edistäviä ratkaisuja. Lisäksi haastateltavat tunnistivat itseorganisoituneensa vastaavassa asemassa olleiden johtajien ja asiantuntijoiden kanssa luodakseen joukolleen paremmat lähtöasetelmat tehtävien toteuttamista edeltävissä suunnittelu- ja valmisteluvaiheissa. Johtajat jakoivat vastuuta organisaation alatasoille tehtävätaktiikalla, lisäsivät horisontaalista vuorovaikutusta avoimella organisaatiokulttuurilla sekä hyödynsivät yksilöiden kokemusta mahdollistavan johtamisen keinoin, pitäen täten yllä kompleksisen ja adaptiivisen systeemin itseorganisoitumisen tarvitsemaa adaptiivista tilaa. Lisäksi johtajat kokivat itseorganisaation tarvitsevan syntyäkseen oikea-aikaista ja riittävää tilannetietoisuutta sekä vahvaa joukon koheesiota. Tutkimus osoitti, että itseorganisaatiota ruokkivan mahdollistavan johtajan voidaan nähdä ikään kuin omistavan organisaationsa saavuttamat tulokset alaisiaan vähemmän. Tulokset ovatkin ristiriidassa sotilasorganisaatioissa perinteisesti vallitsevan organisaatiokulttuurin kanssa, joka pyrkii nostamaan johtajiaan jalustalle. Jalustalle nostetun johtajan ei voida olettaa haluavan altistaa asemaansa alaistensa tekemille virheille, jonka taas voidaan nähdä olevan omiaan vähentämään sitä johtajan ja hänen alaistensa välistä luottamusta, joka tunnistettiin elinehdoksi tutkimieni jääkäriyksiköiden muodostamien kompleksisten ja adaptiivisten systeemien komponenttien olemassaololle.