Itseraportoidun fyysisen aktiivisuuden yhteys fyysiseen kuntoon reserviläisillä

Abstract

Reserviläisten ja varusmiesten fyysistä kuntoa on mitattu Puolustusvoimissa laajasti ja itseraportuidun fyysisen kunnon yhteyttä todennettuun fyysiseen aktiivisuuteen on myös mitattu sekä Suomessa, että kansainvälisesti. Itseraportoidun fyysisen aktiivisuuden ja mitatun fyysisen kunnon yhteyttä on tutkittu huomattavasti vähemmän. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää itseraportoinnin ja mitatun fyysisen kunnon yhteyden lisäksi poikkeaako kestävyysliikuntaa ja voimalajeja harrastavien mitattu fyysinen kunto toisistaan hapenottokyvyn ja lihaskunnon osalta? Tutkimus toteutettiin vuonna 2015 järjestetyissä kertausharjoituksissa, joissa vapaaehtoisille reserviläisille tehtiin fyysisen kunnon testit sekä järjestettiin useita kyselyitä. Tutkimuksiin osallistui yli 750 reserviläistä. Tutkimuksen tuloksista on tehty Pääesikunnan Koulutusosaston julkaisu "Reserviläisten toimintakyky vuonna 2015", jonka ovat toimittaneet Jani Vaara ja Heikki Kyröläinen. Tässä tutkimuksessa reserviläisten itseraportoimaa fyysistä aktiivisuutta selvitettiin kolmen erillisen kysymyksen avulla. Yksi selvitti yleistä fyysistä aktiivisuutta ja kaksi muuta erikseen kestävyystyyppisen liikunnan ja lihasvoimaa kehittävän liikunnan harrastamista. Fyysisen kunnon mittauksista tässä tutkimuksessa käytettiin kehon painoon suhteutettua polkupyöräergometrillä mitattua maksimaalista hapenottokykyä, 60 sekunnin aikana suoritettujen istumaannousujen ja etunojapunnerrusten tulosta sekä vauhdittoman pituushypyn tulosta. Lisäksi sekä ala- että yläraajojen maksimaalinen voima selvitettiin dynamometreillä jalkaprässissä ja penkkipunnerruksessa. Tutkimustuloksia voidaan tiivistää ensimmäisen tutkimuskysymyksen osalta siten, että itse raportoidulla fyysisellä aktiivisuudella on selvä yhteys mitattuun fyysiseen kuntoon. Pääosin jo yksi tai kaksi viikoittaista liikkumiskertaa riittää parantamaan mitattuja tuloksia merkitsevästi, kun niitä verrataan täysin liikuntaa harrastamattomiin. Verkkaisen tai rauhallisen kerran viikossa harrastetun liikunnan ei tutkimuksen perusteella havaittu parantavan mitattuja tuloksia täysin liikuntaa harrastamattomiin verrattuna. Toisen tutkimuskysymyksen osalta voidaan todeta, että yksi tai kaksi kertaa viikossa liikkuvien osalta kestävyystyyppisellä liikunnalla saavutetaan paremmat tulokset maksimaalisista voimaa mitanneissa suoritteissa ja vastaavasti yhdestä kahteen kertaan viikossa harrastettu lihasvoimaa kehittävä liikunta paransi maksimaalista hapenottokykyä paremmin. Kolmannen viikoittaisen liikkumiskerran jälkeen erot ovat odotetun kaltaisia mutta erot eri lajien harrastajien mitattujen tulosten välillä ovat kautta linjan melko pieniä. Kokonaisuutena tutkimuksen perusteella itseraportoidulla fyysisellä aktiivisuudella on selvä yhteys mitattuun fyysiseen kuntoon. Tutkimuksen lopputuloksena voidaan todeta, että mikä tahansa reippaaksi tai ripeäksi liikkumiseksi luokiteltava liikunta edes kerran viikossa parantaa mitattuja fyysisen kunnon tuloksia merkitsevästi verrattaessa tuloksia liikkumattomiin tai liikuntaa harrastamattomiin. Lisäksi jokaisen viikoittaisen reippaan tai ripeän liikkumiskerran lisääminen parantaa suurella todennäköisyydellä mitattavaa tulosta verrattaessa sitä lukumäärällisesti viikossa vähemmän liikkuviin.