Rynnäkkötykkipataljoonan ja jalkaväen yhteistoiminta Talin-Ihantalan taistelussa 1944
Eresmaa, Kristian (2017)
Eresmaa, Kristian
Sotataidon laitos
Sotahistoria
Sotatieteiden kandidaattiopiskelijan tutkielma
101. Kadettikurssi
2017
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021091446204
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021091446204
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten Rynnäkkötykkipataljoonan rynnäkkötykkien ja jalkaväen yhteistyö toteutui Talin–Ihantalan taistelussa vuonna 1944. Tutkimuksessa selvitetään, miten rynnäkkötykkejä oli suunniteltu käytettävän taisteluteknisellä ja taktisella tasolla jalkaväen kanssa ennen Talin-Ihantalan taistelua, millaista koulutusta Rynnäkkötykkipataljoona sai ja miten suunniteltu käyttö ja koulutus käytännössä näkyivät Rynnäkkötykkipataljoonan toiminnassa varsinaisessa Talin–Ihantalan taistelussa.
Tutkimuksessa on käytetty aineistona pääasiassa Rynnäkkötykkipataljoonasta sekä Talin–Ihantalan taistelusta kertovaa kirjallisuutta sekä Panssarimuseon aiheesta kertovia arkistolähteitä. Tärkeimmiksi näistä lähteistä muodostuivat Erkki Käkelän panssarialaa käsittelevä kirjallisuus sekä arkistosta löytyneet panssarijoukkoja koskevat koulutusohjeet ja Ruben Laguksen johtamalle panssarintorjuntakomitealle sotien jälkeen toimitetut selvitykset liittyen rynnäkkötykkien käyttöön sota-aikana. Metodina on käytetty laadullista tekstianalyysiä.
Tutkimuksessa selvisi, että rynnäkkötykkien taktisten käyttöperiaatteiden raamit tulivat Suomeen Saksan asevoimista. Suomessa periaatteita jouduttiin kuitenkin muokkaamaan paremmin Suomen olosuhteisiin ja resursseihin sopiviksi. Lisäksi tutkimuksessa kävi ilmi, että toisin kun muissa Panssaridivisioonan joukkoyksiköissä, Rynnäkkötykkipataljoonassa yhteistoiminnan harjoittelu ja koulutus yhdessä jääkäreiden kanssa jäi pahasti vajaaksi, vaikka se olikin merkittynä Rynnäkkötykkipataljoonan koulutussuunnitelmaan. Kesän 1944 torjuntataistelut keskeyttivät pataljoonan koulutuksen juuri kriittisenä hetkenä, kun sen yhteistoimintakoulutusvaiheen olisi pitänyt alkaa. Tästä huolimatta itse Talin–Ihantalan taistelussa pataljoonan rynnäkkötykit suoriutuivat jääkärien kanssa yhteistoiminnasta tilanteen huomioon ottaen pääosin hyvin, mistä kertoi menetettyjen rynnäkkötykkien pieni määrä. Yhteistoiminnan onnistumisesta kertoi erityisesti se, että vihollisen jalkaväki ei kyennyt taistelun aikana kertaakaan edes vaurioittamaan jääkäreiden menestyksekkäästi suojaamia Rynnäkkötykkipataljoonan rynnäkkötykkejä. Vaikeuksiakin tuli esiin erityisesti rynnäkkötykkien ja jääkärien kommunikoinnissa taistelun aikana sekä erilaisina, etenkin johtamistoiminnassa, ilmenneissä improvisoiduissa toimintatavoissa.
Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan todeta, että Rynnäkkötykkipataljoonan yksittäisten rynnäkkötykkien miehistön merkittävästi vihollista parempi koulutustaso kompensoi yhteistoimintakoulutuksen puutetta merkittävästi. Lisäksi laadukas, välillä improvisoitukin, johtamistoiminta pataljoonatasolta aina joukkuetasolle asti helpotti yhteistoiminnan suorittamista jääkäreiden kanssa, vaikka varsinaisia yhteistoimintaharjoituksia ei järjestetty. Voidaan myös katsoa, että jääkärien ahkerasti harjoittelema yhteistoiminta Panssaridivisioonan panssarivaunujen kanssa edesauttoi rynnäkkötykkien kanssa toteutettua yhteistoimintaa, joka lopultakin oli erityisesti saavutettujen tulosten valossa onnistunutta.
Tutkimuksessa on käytetty aineistona pääasiassa Rynnäkkötykkipataljoonasta sekä Talin–Ihantalan taistelusta kertovaa kirjallisuutta sekä Panssarimuseon aiheesta kertovia arkistolähteitä. Tärkeimmiksi näistä lähteistä muodostuivat Erkki Käkelän panssarialaa käsittelevä kirjallisuus sekä arkistosta löytyneet panssarijoukkoja koskevat koulutusohjeet ja Ruben Laguksen johtamalle panssarintorjuntakomitealle sotien jälkeen toimitetut selvitykset liittyen rynnäkkötykkien käyttöön sota-aikana. Metodina on käytetty laadullista tekstianalyysiä.
Tutkimuksessa selvisi, että rynnäkkötykkien taktisten käyttöperiaatteiden raamit tulivat Suomeen Saksan asevoimista. Suomessa periaatteita jouduttiin kuitenkin muokkaamaan paremmin Suomen olosuhteisiin ja resursseihin sopiviksi. Lisäksi tutkimuksessa kävi ilmi, että toisin kun muissa Panssaridivisioonan joukkoyksiköissä, Rynnäkkötykkipataljoonassa yhteistoiminnan harjoittelu ja koulutus yhdessä jääkäreiden kanssa jäi pahasti vajaaksi, vaikka se olikin merkittynä Rynnäkkötykkipataljoonan koulutussuunnitelmaan. Kesän 1944 torjuntataistelut keskeyttivät pataljoonan koulutuksen juuri kriittisenä hetkenä, kun sen yhteistoimintakoulutusvaiheen olisi pitänyt alkaa. Tästä huolimatta itse Talin–Ihantalan taistelussa pataljoonan rynnäkkötykit suoriutuivat jääkärien kanssa yhteistoiminnasta tilanteen huomioon ottaen pääosin hyvin, mistä kertoi menetettyjen rynnäkkötykkien pieni määrä. Yhteistoiminnan onnistumisesta kertoi erityisesti se, että vihollisen jalkaväki ei kyennyt taistelun aikana kertaakaan edes vaurioittamaan jääkäreiden menestyksekkäästi suojaamia Rynnäkkötykkipataljoonan rynnäkkötykkejä. Vaikeuksiakin tuli esiin erityisesti rynnäkkötykkien ja jääkärien kommunikoinnissa taistelun aikana sekä erilaisina, etenkin johtamistoiminnassa, ilmenneissä improvisoiduissa toimintatavoissa.
Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan todeta, että Rynnäkkötykkipataljoonan yksittäisten rynnäkkötykkien miehistön merkittävästi vihollista parempi koulutustaso kompensoi yhteistoimintakoulutuksen puutetta merkittävästi. Lisäksi laadukas, välillä improvisoitukin, johtamistoiminta pataljoonatasolta aina joukkuetasolle asti helpotti yhteistoiminnan suorittamista jääkäreiden kanssa, vaikka varsinaisia yhteistoimintaharjoituksia ei järjestetty. Voidaan myös katsoa, että jääkärien ahkerasti harjoittelema yhteistoiminta Panssaridivisioonan panssarivaunujen kanssa edesauttoi rynnäkkötykkien kanssa toteutettua yhteistoimintaa, joka lopultakin oli erityisesti saavutettujen tulosten valossa onnistunutta.
Kokoelmat
- Opinnäytteet [2348]