Salatun tiedon tuottajat: Suomen sotilasasiamiesjärjestelmän kehitys 1918-1939

Abstract

Tämän väitöstutkimuksen tehtävänä on selvittää, miten Suomen sotilasasiamiesjärjestelmä kehittyi vuosina 1918–1939. Tutkimuksessa yhdistyvät sotalaitoksen ja sotilasasiamiesjärjestelmän historia osana sotilastiedustelun historian laajempaa kokonaisuutta. Väitöskirjan menetelmä on lähdekriittinen sisällönanalyysi ja tutkimus perustuu laajaan arkistotutkimukseen. Väitöskirjassa hyödynnetään laajasti kansallisen tutkimuksen lisäksi myös kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta.

Tutkimuksen perusteella voidaan arvioida, että Suomen sotilasasiamiesjärjestelmä luotiin tsaarin ajan venäläisen mallin mukaisesti, mutta sen kehittämistyö tehtiin kansallisista lähtökohdista. Tsaarin Venäjän sotilastiedustelujärjestelmän keskeinen Suomen sotilastiedustelulle periytynyt piirre oli sotilasasiamiehen ympärille rakennettu agenttiverkosto. Euroopan valtiot näyttävät siirtyneen operoimaan ennemminkin tiedustelupalveluidensa kautta jo 1900-luvun alussa. Venäjä jatkoi kuitenkin Euroopan valtioista poiketen sotilasasiamiehen hallinnoiman agenttiverkoston käyttöä asemamaissa. Suomen sotilastiedustelulle oli suuri etu, että Neuvosto-Venäjä pitäytyi pääosin tsaarin ajan tiedustelujärjestelmien työtavoissa.

Suomen Yleisesikunnan päälliköiden rooli sotilasasiamiesten työskentelyn johtamisessa vaihteli järjestelmän kehittyessä. Sotilasasiamiehet olivat Yleisesikunnan päällikön suorassa alaisuudessa järjestelmän alusta, aina vuoteen 1937 saakka. Sotilastiedustelusta vastanneen osasto 2:n rooli kasvoi kuitenkin tiedustelu-upseereiden osaamisen karttuessa.

Tsaarin Venäjän sotilastiedusteluorganisaatiossa vuodesta 1904 saakka työskennellyt Oscar Enckell toi mukanaan Suomeen venäläisen sotilastiedusteluorganisaation toimintamallit. Niiden mukaisesti Enckell organisoi Suomen sotilasasiamiesjärjestelmän syksystä 1919 alkaen. Yleisesikunnan päällikkö Kurt Martti Walleniuksen aikana Yleisesikunnan tiedonhankinta ohjattiin kohdistettavaksi yhä vahvemmin Neuvostoliittoon, ja koko sotilasasiamiesverkosto ohjattiin hankkimaan tiedustelutietoa Neuvostoliitosta. Karl Lennart Oeschin aloitettua Yleisesikunnan päällikkönä syksyllä 1930 tiedonhankinta- ja arkistointijärjestelmää uudistettiin. Yleisesikunnan uusi arkistointijärjestelmä muotoutui maakohtaisten aineistojen ympärille. Samalla sotilasasiamiesten tiedonhankinta strukturoitiin ja tiedustelutiedon käsittely ammattimaistui, sillä tiedon luotettavuutta alettiin arvioida.

Suomen sotilasasiamiesverkoston kehittämistä vaikeutti taloudellinen niukkuus, jonka vuoksi järjestelmän suhteen jouduttiin tekemään luovia ratkaisuja. Vähäisistä resursseista huolimatta Suomen sotilasasiamiesjärjestelmä kehitettiin toimivaksi verkostoksi, joka kykeni hankkimaan tietoa valtion johdon päätöksenteon tueksi Euroopan kriisiytyessä ja kehityksen vyöryessä kohti sotaa.