Venäjän ja Iranin yhteistoiminta Syyrian sodassa
Iivonen, Petteri (2019)
Iivonen, Petteri
Sotataidon laitos
Strategia
Yleisesikuntaupseerikurssin opiskelijan diplomityö
Yleisesikuntaupseerikurssi 59
2019
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019103136090
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019103136090
Tiivistelmä
Tutkimustehtävänä on ollut selvittää miten Venäjän ja Iranin turvallisuuspoliittiset intressit ilmenevät maiden yhteistoiminnassa Syyrian sodassa. Tähän liittyen on paikannettu molempien maiden keskeiset intressit Syyriassa. Tämän jälkeen on selvitetty millaista yhteistoimintaa maat ovat toteuttaneet niin poliittisella kuin sotilaallisella tasolla. Lopuksi on pohdittu intressien yhtymäkohtien ja ristiriitojen näyttäytymistä maiden välisessä yhteistoiminnassa.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu englantilaisen koulukunnan näkemykselle valtioiden muodostamasta yhteisöstä, jota Venäjä ja Iran Syyriassa pyrkivät muokkaamaan paremmin intressejään vastaavaksi. Julkilausuttujen intressien selvittämisessä aineistona on käytetty Venäjän ja Iranin valtionjohtojen julkilausumia Syyrian sodasta. Ei-julkilausuttujen intressien selvittämisessä on hyödynnetty aihetta käsittelevää akateemista tutkimusta, julkista keskustelua sekä uutisartikkeleita. Analyysi ja tulkinta on toteutettu teoriasidonnaisella sisällönanalyysilla.
Venäjän intresseiksi Syyriassa on tunnistettu suurvalta-aseman vahvistaminen, terrorismin rajoittaminen, talouden edistäminen sekä asevoimien kehittäminen. Iranin intresseiksi on paikannettu vallankumouksen edistäminen, terrorismin rajoittaminen, talouden edistäminen sekä sisäisen vakauden ylläpitäminen. Maiden yhteistoiminta on poliittisella tasolla näyttäytynyt rauhanprosessien edistämisessä, YK:n turvallisuusneuvoston hyödyntämisessä sekä suhteiden tasapainottamisessa alueen muihin valtioihin. Sotilaallisella tasolla yhteistoiminta on näyttäytynyt suorituskykyjen keskinäisriippuvuudessa, eriävien sotilaallisten tavoitteiden tasapainottamisessa, tukikohtayhteistyössä sekä osaamisen kehittämisessä.
Johtopäätöksenä esitetään, että Venäjän ja Iranin liittoumassa vallitsee epätasapaino, jossa Venäjä näyttäytyy vahvempana toimijana. Sillä on Irania enemmän liikkumatilaa Syyrian politiikassaan. Venäjä on Irania vähemmän sitoutunut Syyrian presidenttiin Bašar al-Assadiin henkilönä. Iranille sodalla on myös eksistentiaalisempi ja alueellisempi luonne. Venäjälle se näyttäytyy osana globaalia suurvaltakamppailua. Maiden välistä yhteistyötä leimaa epäluottamus, jossa molemmat pyrkivät suojautumaan liittouman mahdollisen hajoamisen vaikutuksilta. Yhteistoiminta on pääsääntöisesti ollut pragmaattista ja tapauskohtaista. Samalla maat ovat sitoutuneita toisiinsa tavalla, joka tukee yhteistyön jatkumista myös tulevaisuudessa. Venäjän vaikutusvalta Iraniin on keskeinen syy sen vaikutusvallan kasvuun koko Lähi-idän alueella. Iranille Venäjän läsnäolo tarjoaa suojaa sen merkittävimpien vihollisten liialta vahvistumiselta Syyriassa.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu englantilaisen koulukunnan näkemykselle valtioiden muodostamasta yhteisöstä, jota Venäjä ja Iran Syyriassa pyrkivät muokkaamaan paremmin intressejään vastaavaksi. Julkilausuttujen intressien selvittämisessä aineistona on käytetty Venäjän ja Iranin valtionjohtojen julkilausumia Syyrian sodasta. Ei-julkilausuttujen intressien selvittämisessä on hyödynnetty aihetta käsittelevää akateemista tutkimusta, julkista keskustelua sekä uutisartikkeleita. Analyysi ja tulkinta on toteutettu teoriasidonnaisella sisällönanalyysilla.
Venäjän intresseiksi Syyriassa on tunnistettu suurvalta-aseman vahvistaminen, terrorismin rajoittaminen, talouden edistäminen sekä asevoimien kehittäminen. Iranin intresseiksi on paikannettu vallankumouksen edistäminen, terrorismin rajoittaminen, talouden edistäminen sekä sisäisen vakauden ylläpitäminen. Maiden yhteistoiminta on poliittisella tasolla näyttäytynyt rauhanprosessien edistämisessä, YK:n turvallisuusneuvoston hyödyntämisessä sekä suhteiden tasapainottamisessa alueen muihin valtioihin. Sotilaallisella tasolla yhteistoiminta on näyttäytynyt suorituskykyjen keskinäisriippuvuudessa, eriävien sotilaallisten tavoitteiden tasapainottamisessa, tukikohtayhteistyössä sekä osaamisen kehittämisessä.
Johtopäätöksenä esitetään, että Venäjän ja Iranin liittoumassa vallitsee epätasapaino, jossa Venäjä näyttäytyy vahvempana toimijana. Sillä on Irania enemmän liikkumatilaa Syyrian politiikassaan. Venäjä on Irania vähemmän sitoutunut Syyrian presidenttiin Bašar al-Assadiin henkilönä. Iranille sodalla on myös eksistentiaalisempi ja alueellisempi luonne. Venäjälle se näyttäytyy osana globaalia suurvaltakamppailua. Maiden välistä yhteistyötä leimaa epäluottamus, jossa molemmat pyrkivät suojautumaan liittouman mahdollisen hajoamisen vaikutuksilta. Yhteistoiminta on pääsääntöisesti ollut pragmaattista ja tapauskohtaista. Samalla maat ovat sitoutuneita toisiinsa tavalla, joka tukee yhteistyön jatkumista myös tulevaisuudessa. Venäjän vaikutusvalta Iraniin on keskeinen syy sen vaikutusvallan kasvuun koko Lähi-idän alueella. Iranille Venäjän läsnäolo tarjoaa suojaa sen merkittävimpien vihollisten liialta vahvistumiselta Syyriassa.
Kokoelmat
- Opinnäytteet [2348]