Miksi Suomen viennin arvonlisä kehittyi heikosti?
Tamminen, Saara; Nilsson Hakkala, Katariina (2018-06-05)
Tamminen, Saara
Nilsson Hakkala, Katariina
Taloustieteellinen yhdistys
05.06.2018
Kuvaus
nonPeerReviewed
Tiivistelmä
Kiitokset Lauri Kajanojalle kommenteista viennin kotimaisen arvonlisäyksen muutoksia käsittelevään tutkimukseemme (Haaparanta ym. 2017). Kansantaloustieteellisessä aikakauskirjassa 1/2018 julkaistussa puheenvuorossaan Kajanoja (2018) tiivisti hyvin raporttimme lukua 4.1. Vastauksena Kajanojan kommentteihin haluaisimme vielä tuoda muutaman lisäkommentin tähän keskusteluun Suomen palveluviennin kehityksestä. Haluamme myös tuoda esille, kuinka Tilastokeskuksen äskettäin tekemä palveluviennin aikasarjaan tehty korjaus vaikuttaa raportissamme julkaistuihin tietoihin. Lopuksi selvennämme viennin arvonlisän deflatoinnin menettelytapoja ja rajoitteita, erityisesti palveluviennin kohdalta. Tämä viimeinen kommentti on etenkin vastaus Juha Itkosen Twitterissä esittämiin raporttiamme koskeviin kommentteihin.
Kuten lääketieteessä, myös taloustieteellisessä analyysissa ja talouspolitiikassa olisi mielestämme pyrittävä määräämään hoito-ohjeita ongelmille vasta sen jälkeen, kun ymmärretään oireiden syyt mahdollisimman syvällisesti.
Kuten lääketieteessä, myös taloustieteellisessä analyysissa ja talouspolitiikassa olisi mielestämme pyrittävä määräämään hoito-ohjeita ongelmille vasta sen jälkeen, kun ymmärretään oireiden syyt mahdollisimman syvällisesti.
Tutkimusteema
Yritystoiminnan sääntely ja kansainvälinen talous
Avainsanat
viennin arvonlisä, palveluvienti, aikasarja, deflatointi, viennin analysointi, kilpailukyky, kokonaisvienti, vaihtotase, hyödykepohjaiset luvut, vienti