Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen joukkoliikenteen palvelutasoselvitys vuosille 2019–2022
Weiste, Henriika; Mantila, Atte (2018)
Weiste, Henriika
Mantila, Atte
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
2018
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-314-699-0

Tiivistelmä
Työssä on määritetty joukkoliikenteen tavoitteellinen palvelutaso Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueelle: Etelä-Pohjanmaalle, Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle.
Työtä on laadittu tiiviissä vuorovaikutuksessa alueen kuntien kanssa kyselyiden, työpajojen ja ohjausryhmätyöskentelyn muodossa. Suunnittelun lähtökohdan ovat muodostaneet alueen asukkaiden liikkumistarpeet ja käytettävissä oleva rahoituskehys. Liikkumistarpeiden tunnistaminen perustuu kuntien asiantuntemukseen ja pendelöinti- ja muihin käytettävissä oleviin tilastotietoihin. Muutoin lähtökohtana on hyödynnetty alueella laadittuja ajantasaisia suunnitelmia sekä tuoreita valtakunnallisia selvityksiä.
Palvelutasoa esitetään parannettavan parhaan kysynnän yhteysväleille kaupunkiseuduilla ja kaupunkien välillä. Tavoitteena on lisätä joukkoliikennematkustusta erityisesti työmatkoilla. Joukkoliikenteen houkuttelevuutta pyritään parantamaan myös aikataulujen hyvällä suunnittelulla ja tiedottamisen kehittämisellä.
Tärkeimpänä käyttäjäryhmänä alueen joukkoliikenteessä on tunnistettu koululaiset ja opiskelijat, erityisesti toisen asteen opiskelijat. Tavoitteeksi asetettiin riittävät, kysyntää vastaavat yhteydet alueen oppilaitoksiin vähintään nykytasolla. Muualla opiskelevien viikonloppuyhteyksiä kehitetään järjestämällä tarvetta vastaavia liityntäyhteyksiä perjantai- ja sunnuntai-illan junille ja kaukoliikenteen busseihin. ELY-keskuksen joukkoliikenne on tärkeää monen kunnan sisäisissä koulukuljetuksissa. Yhteistyötä reittien ja aikataulujen suunnittelussa tehdään tiiviisti. Palvelutasoehdotuksen toteuttaminen edellyttää rahoitustason nostoa.

Kokoelmat
- Raportteja [1041]