Prästgårdens ekonomi, kultur och teologi

Antalet prästgårdar i församlingarnas och de kyrkliga samfälligheternas ägo i den evangelisk-lutherska kyrkan i Finland har minskat dramatiskt under de senaste årtiondena. I Borgå stift har förändringen varit likartad som i kyrkans övriga stift. Användningen av prästgårdarna i församlingarnas verksamhet har också förändrats och prästerna bor inte i prästgårdar i samma utsträckning som tidigare. Den kulturella omvandlingen har inte endast betydelse för prästgårdarna, utan påverkar också den evangelisk-lutherska kyrkan i ett vidare perspektiv.

Syftet med undersökningen var att beskriva och kartlägga den omvandling som inneburit att antalet prästgårdar reducerats kraftigt och att samtidigt förklara varför denna förändring har skett och väcka frågor om vilka konsekvenser den haft och kan tänkas få. Den period som granskades i detalj var 1970‒2012 och begränsades huvudsakligen till situationen i Borgå stift.

I forskningen användes flera infallsvinklar till problematiken. Det handlade om ett ekonomiskt, kulturellt, kyrkosociologiskt, juridiskt, teologiskt och kyrkohistoriskt perspektiv. Resultaten visar på ett antal faktorer som medverkade: samhällsförändringen, försvagad ekonomi i församlingarna, förändrad lagstiftning, prästgårdspolitiken i Borgå stift, förändrade behov och förväntningar hos prästen och prästfamiljen samt förändrad bild av vad den evangelisk-lutherska kyrkans uppgift är i teologisk mening. Termen prästgårdskultur utvecklades och i avhandlingen lanserades och definierades ett nytt begrepp, prästgårdens teologi. Begreppet kan stå som reflektionsgrund kring vad som har förändrats när prästgårdarna inte längre fyller sin tidigare uppgift i kyrka och samhälle.

Resultaten bidrar till en dialog kring församlingarnas, församlingslivets och religionens förändrade betydelse för den enskilda medborgaren. Undersökningen kan också ses som ett led i en vidare diskussion kring de förändringar vad gäller värdegrund och ökad pluralism som präglar samhället som helhet.

-----------------------------------------------

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien ja seurakuntayhtymien omistuksessa olevien pappiloitten lukumäärä on vähentynyt dramaattisesti viimeisten vuosikymmenten aikana. Porvoon hiippakunnassa kehitys on ollut samantapainen verrattuna muihin hiippakuntiin. Pappiloitten käyttö seurakuntien toiminnassa on muuttunut eivätkä papit asu pappiloissa yhtä laajassa mittakaavassa kuten aikaisemmin. Kehitys ei vaikuta ainoastaan pappiloihin vaan se ulottuu myös evankelis-luterilaiseen kirkkoon laajemmassa mittakaavassa.

Tutkimuksen tavoite oli kuvata ja kartoittaa muutosprosessia joka on johtanut pappilotten lukumäärän voimakkaaseen vähentymiseen ja selittää miksi tämä muutos on tapahtunut. Lisäksi tavoitteena oli esittää kysymyksiä muutoksen seurauksista ja vaikutuksista tulevaisuuteen. Yksityiskohtainen tarkastelujakso oli 1970‒2012 ja se rajattiin koskemaan etupäässä Porvoon hiippakuntaa.

Tutkimusongelmaa tarkasteltiin useasta näkökulmasta. Nämä olivat taloudellinen, kulttuurinen, kirkkososiologinen, juridinen, teologinen sekä kirkkohistoriallinen näkökulma. Tutkimustulokset osoittavat, että kehitys on johtunut useasta osatekijästä: yhteiskunnallinen muutos, talouden heikkeneminen seurakunnissa, muutokset lainsäädännössä, Porvoon hiippakunnassa harjoitettu pappilapolitiikka, muutoksia papin ja papin perheen tarpeissa ja odotuksissa sekä muuttunut kuva evankelis-luterilaisen kirkon tehtävästä teologisesta näkökulmasta katsottuna. Termiä pappilakulttuuri kehitettiin ja lanseerattiin uusi käsite, pappilan teologia. Käsitettä voidaan käyttää pohdittaessa mitä on muuttunut kun pappiloita ei enää käytetä aikaisempiin tehtäviinsä kirkossa ja yhteiskunnassa.

Tutkimuksen tulokset antavat mahdollisuuden käsitellä seurakunnan, seurakuntaelämän ja uskonnon muuttunutta merkitystä yksityisen ihmisen elämässä. Väitöskirjan tuloksia voidaan käyttää myös laajemmin keskusteltaessa muutoksesta yhteiskunnan arvopohjassa ja moniarvoisuuden lisääntymisestä.