Kainuun pohjavesivarojen ja harjuainesten luonnonvaraselvitys 1999-2000
Kovalainen, Heikki; Kela, Sanna-Maija; Sääskniemi, Eerikki; Vuollo, Saija (2000-12)
Avaa tiedosto
Lataukset:
Kovalainen, Heikki
Kela, Sanna-Maija
Sääskniemi, Eerikki
Vuollo, Saija
Kainuun ympäristökeskus
12 / 2000
Tiivistelmä
Kainuun pohjavesivarojen ja harjuainesten luonnonvaraselvitys toteutettiin vuosina 1999-2000. Selvityksen tavoitteena oli tarkentaa haja-asutusalueella tehtyjä pohjavesitutkimuksia ja tuottaa tämän hetkistä tietoa harjuissa olevista pohjavesi- ja maa-ainesvaroista sekä niiden hyödyntämismahdollisuudesta. Samalla laadittiin koko Kainuuit alueelta vedenottamokohtainen uhka- ja riskitarkastelu. Luonnonvaraselvitystyön tarkoituksena on yhteensovittaa pohjavesien hyödyntäminen ja suojelu sekä maa-ainesten otto.
Pohjavesitutkimusten ja luokituksen tarkistamisen jälkeen Kainuussa on 260 luokiteltua pohjavesialuetta, joista laskennallisesti saatava vesimäärä on noin 387465 m3/d. Luokkaan 1 kuuluvia vedenhankintaan varten tärkeitä pohjavesialueita on 53. Kainuussa pohjaveden laatua uhkaavia tekijöitä on vähän. Merkittävin uhkatekijä on maa-aineksen otto mutta myös kuljetukset maanteillä, fienpito ja asutus vaarantavat pohjaveden määrää ja laatua.
Hyödynnettävissä olevat pohjavedenpinnan yläpuoliset maa-ainesvarat ovat 3347 mflj.m3. Suurin osa (67 %) maa-aineksesta on hiekkavaltaista, mikä rajoittaa sen käyttöä. Soravaltainen ja murskauskelpoinen harjuaines on keskittynyt Kainuun pohjois- ja itäosaan. Huomattava osakartoitetuista ottamisalueista oli jälkihoitamattomia.

Kokoelmat
- Muut [505]