Työttömyysvakuutusmaksujen työttömyysriskin mukainen porrastus ja omavastuu
Holm, Pasi; Kiander, Jaakko; Tuomala, Juha; Valppu, Pirkko (1998-01-01)
Holm, Pasi
Kiander, Jaakko
Tuomala, Juha
Valppu, Pirkko
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
01.01.1998
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018042619031
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018042619031
Tiivistelmä
Työttömyysvakuutusmaksujen toimialoittaista ja yrityskohtaista porrastamista on ehdotettu, jotta vakuutusperiaate voisi paremmin toteutua työttömyysvakuutuksessa. Tämän ajatellaan lisäävän työttömyysvakuutuksen kustannusvastaavuutta, läpinäkyvyyttä ja mahdollisesti parantavan työllistämisen kannustimia. Tutkimuksessa tarkastellaan työnantajien työttömyysvakuutusmaksujen porrastamista toimialoittain työttömyysasteen ja todellisten työttömyyskustannusten mukaan sekä yrityskohtaisen työttömyysturvan omavastuun vaikutuksia.
Tutkimuksen mukaan sekä työttömyyden kustannusten mukaisten toimialoittaisten työttömyysvakuutusmaksujen porrastuksen että yrityskohtaisen työttömyysturvan omavastuun työllisyysvaikutukset ovat suhteellisen pieniä. Vaikka kokonaisvaikutukset jäävät vähäisiksi, johtaisi vakuutusperiaatteen soveltaminen kuitenkin toimialoittaisiin eroihin.
Tulos saattaa johtua Suomessa 1990-luvulla pääosin keskusjärjestötasolla tehdyistä keskitetyistä palkkaratkaisuista. Työttömyysvakuutusmaksun toimialoittainen ja/tai yrityskohtainen eriyttäminen tulee entistä tärkeämmäksi, jos palkanmuodostus siirtyy entistä enemmän yritys- ja toimialatasolle. On tärkeää, että työttömyyden aiheuttamat kustannukset sisäistetään palkoista neuvoteltaessa.

Tutkimusteema
Labour market, Työmarkkinat, Effectiveness of public services, Julkisten palvelujen vaikuttavuus
JEL
J210 - Labor Force and Employment, Size, and Structure (by industry, occupation, demographic characteristics, etc.), J650 - Unemployment Insurance; Severance Pay; Plant Closings
Avainsanat
Työttömyysvakuutusmaksut, työttömyysturvan omavastuu, työllisyys