Finnish Agricultural Support in Changes
Heikkilä, Tuomo (1999-01-01)
Heikkilä, Tuomo
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
01.01.1999
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018042618761
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018042618761
Tiivistelmä
Suomen maatalouden tukijärjestelmä muuttui varsin perusteellisesti Suomen liityttyä Euroopan unionin jäseneksi. Kun tuki ennen jäsenyyttä oli suurelta osalta hintatukea, niin EU-jäsenyydessä tuki puolestaan maksetaan suorana tukena. Nykyinen Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka, samoin myös Agenda 2000 -ohjelmassa esitetty, merkitsee Suomelle valtion varoista kustannettavan maataloustuen määrän säilymistä korkeana. Suomen kannalta helpotusta kansalliseen tukeen ja sitä kautta valtion menoihin olisi saatavissa, jos muutettaisiin YMP:n peltoalaan perustuva tuki kaikissa jäsenmaissa samansuuruiseksi hehtaaria kohti. Lisäksi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan rahoitus tulisi voida hoitaa nykyistä enemmän komission varoin ja samalla vähentää maataloudesta Suomen valtiolle aiheutuvaa budjettirasitusta. Euroopan unionilla on ensi vuosikymmenen alussa edessään mittavia haasteita, joista osa saattaa merkitä suuria muutoksia myös maataloudelle. EMU ei tuo merkittäviä välittömiä vaikutuksia maataloudelle, mutta komission Agenda 2000 -ohjelma vaikuttaa merkittävästi maatalouden toimintaedellytyksiin.
Tutkimusteema
Economic growth, Taloudellinen kasvu, International comparisons, Kansainväliset vertailut, Policy analysis and modelling, Päätöksenteon tuki ja mallintaminen
JEL
F020 - International Economic Order; Noneconomic International Organizations; Economic Integration and Globalization: General, O130 - Economic Development: Agriculture; Natural Resources; Energy; Environment; Other Primary Products, Q100 - Agriculture: General
Avainsanat
Agriculture, support, CAP, Agenda 2000