Kainuun ympäristöohjelma 2006-2009
Hänninen, Minna (toim.) (2006-02)
Hänninen, Minna (toim.)
Kainuun ympäristökeskus
02 / 2006
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:952-11-2101-7
https://urn.fi/URN:ISBN:952-11-2101-7
Kuvaus
Alueelliset ympäristöjulkaisut 409
Tiivistelmä
Kainuun ympäristöohjelma 2006-2009 on jatkoa vuosille 1999-2005 laaditulle ympäristöohjelmalle. Tulevan jakson päämäärät ovat samat kuin edellisellä ohjelmakaudella. Maakunnassa on edelleen ponnisteltava viihtyisän ja terveellisen elinympäristön sekä puhtaan ja monimuotoisen luonnon turvaamiseksi. Uudessa ohjelmassa Kainuun ympäristön nykytilan arvioinnin pohjalta on asetettu tavoitteita vuoteen 2009 sekä määritelty toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi. Ohjelmassa on otettu huomioon valtakunnallisten ympäristönsuojelutavoitteiden lisäksi alueelliset kehittämis- ja ympäristöohjelmat. Tavoitteisiin pääseminen edellyttää eri toimijoiden yhteistyötä ja rahoitusta suunnittelussa ja toteutuksessa. Ohjelma auttaa suuntaamaan resursseja siten, että toimenpiteiden vaikuttavuus on mahdollisimman suuri ja ympäristön tila paranee.
Ympäristöohjelman vaikuttavuuden arvioinnin työkaluksi otetaan tulevalla kaudella ympäristöindikaattoreita, joiden avulla pystytään selkeämmin havainnollistamaan monimutkaisia ympäristössä tapahtuvia prosesseja. Indikaattoreiden sisältämä tiivistetty ja helpommin hallittava tieto palvelee maakunnan ympäristöseurantaa, maakunnan kehittämisen ennakointia ja päätöksentekoa. Indikaattorit parantavat ympäristöraportointia ja ympäristötiedon esittämistä ymmärrettävämmässä muodossa. Indikaattorien tieto päivitetään vuosittain ja tulokset esitellään mm. Internetissä (www.ymparisto.fi) ja tiedotusvälineiden kautta.

Kokoelmat
- Muut [505]