Östersundomin ruovikkoalueen yleissuunnitelma
Suikkari, Eeva (2007-08)
Suikkari, Eeva
Uudenmaan ympäristökeskus
08 / 2007
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-2716-8

Kuvaus
Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 4/2007
Tiivistelmä
Viron ja Suomen yhteisen ruokohankkeen päätavoiteena on luoda perusteet rannikkoalueiden ruovikoiden kestävän kehityksen mukaiselle käytölle. Hankeen aikana suunnitellaan ja toteutetaan valituille pilottialueille toimenpiteitä bioenergiaan, ruokorakentamiseen, biodiveristeettiin, vesiensuojeluun sekä maisema-arvoihin liittyen.
Pilottialueiden osalta on tarkoitus osoittaa, missä ruovikoita voidaan määräaikaisesti tai pysyvämmin hyödyntää bioenergiana ja rakentamisessa ja missä alueet tulisi peruskunnostaa esimerkiksi merenrantaniityiksi, tai jättää luonnontilaiseksi tai hoitaa varovaisesti. Toimenpidealueille luodaan työmenetelmiä, joiden avulla toimenpiteitä voitaisiin toteuttaa jatkossa alueiden arvon ja hyödyntämisen kannalta parhaalla tavalla.
Yksi hankkeen pilottialueista sijaitsee Sipoon Östersundomissa. Noin 60 hehtaarin suuruinen ruovikkoalue kuuluu kokonaisuudessaan Natura 2000 - alueeseen (F10100065) ja lintuvesiensuojeluohjelmaan. Työ käsittää vain osan Östersundomin lintuvesistä, lähinnä Kapellvikenin ja Karlvikenin alueen.

Kokoelmat
- Muut [505]