Vanajaveden vesiensuojelu ja yhdyskuntien jätevesikuormitus
Kaipainen, Heikki; Jutila, Heli; Bilaletdin, Ämer; Frisk, Tom (2009-06)
Avaa tiedosto
Lataukset:
Kaipainen, Heikki
Jutila, Heli
Bilaletdin, Ämer
Frisk, Tom
Pirkanmaan ympäristökeskus
06 / 2009
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-3473-9

Kuvaus
Pirkanmaan ympäristökeskuksen raportteja 01/2009
Tiivistelmä
Vanajaveden vesiensuojelu ja yhdyskuntien jätevesikuormitus-hankkeen tavoitteena oli selvittää Hämeenlinnan seudun haja- ja pistekuormittajien Vanajaveteen aiheuttama kuormitus, vaikutukset vedenlaatuun sekä arvioida muutoksia tulevaisuudessa. Erityishuomion kohteena olivat kunnalliset jätevesilaitokset Hämeenlinnassa, Kalvolassa, Lammilla ja Janakkalassa. Hankkeessa selvitettiin miten Vanajaveden tila on muuttunut ja muuttumassa tulevaisuudessa. Selvitys tukee osaltaan vesipolitiikan puitedirektiivin ja siihen liittyvän lain vesienhoidon järjestämisestä sekä asetuksen vesienhoidon järjestämisestä toimeenpanoa.
Vanajavesi on melko kuormitettu eteläsuomalainen vesistö, jonka tila on viime vuosikymmeninä parantunut, mutta edelleenkin vesistö kärsii rehevöitymisen aiheuttamista haitoista. Reitillä on useita pistekuormittajia ja lisäksi hajakuormitus on hyvin merkittävää.
Vesien tilan arvioinnin perustana on tyyppikohtaisiin vertailuarvoihin perustuva ekologisen tilan luokittelu. Määritelmän mukaan ekologinen tila on verrannollinen ihmistoiminnan vaikutuksiin. Ekologiselta laatuluokitukseltaan Puujoki on tyydyttävä, Kernaalanjärvi välttävä, Tervajoki tyydyttävä, Hyvikkälänjoki tyydyttävä, Räikälänjoki tyydyttävä, Hiidenjoki tyydyttävä, Miemalanselkä välttävä ja Hattulanselkä sekä Lepaanvirta välttäviä. Vanajanselän tila on tyydyttävä.
Vanajanselän valuma-alueella muodostuvasta fosforikuormituksesta pidättyy valuma-alueen vesistöihin noin 40 %, eli 60 % muodostuvasta kuormituksesta kohdentuu Vanajanselkään. Vastaavasti 22 % typpikuormituksesta pidättyy valuma-alueelle. Vanajanselkään kohdistuva keskimääräinen kuormitus on 45 t TotP a-1 ja 1344 t TotN a-1.
Maatalous on suurin kuormittaja Vanajanselän valuma-alueella. Maatalouden osuus Vanjanselkään kohdistuvasta ravinnekuormituksesta on fosforin osalta 57 % ja typen osalta 44 %. Paroisten puhdistamon kuormitusosuudet ovat fosforin osalta 5 % ja typen osalta 18 %.
Mallitarkastelun avulla selvitettiin lupaehtojen muuttumisen, väestön kasvun aiheuttaman jätevesimäärän lisääntymisen sekä Lammin, Kalvolan ja Janakkalan jätevedenpuhdistamojen mahdollisen lakkauttamisen vaikutuksia vesistökuormitukseen ja vesistön tilaan. Tarkasteltujen muutosvaihtoehtojen vaikutukset fosforikuormitukseen ja fosforipitoisuuksiin ovat pieniä. Suurimmat muutokset aiheutuvat uusista lupamääräyksistä typenpoiston suhteen.

Kokoelmat
- Muut [505]