Times of war and war over time : the roles time and timing play in operational art and its development according to the texts of renowned theorists and practitioners

Abstract

The aim of this dissertation is to analyze the impact of the meaning of time to operational art throughout the arc of development of the art of war over the ages. The method was to utilize the texts of most influential theorists and commanders to gain a perspective into how they conceived of time and how they treated the management of time in the textual corpus they left behind. Because of the nature of the sources the method chosen for the analysis has been derived from narratology.

For the purposes of clarity, the historical development of the art of war has been divided into three separate but partially overlapping eras according to the theory of the three waves Alvin Toffler developed. These waves are the agrarian, industrial and informational phases of societal development.

In the agrarian age time was closely related to cyclical repetition of days and seasons and an actual conception of minutes or hours did not even properly exist. With the advance of industrialization time gained a clear and liner direction and became measurable and thus divisible into smaller and smaller segments. In the art of war it had earlier been sufficient to seize the favorable moment but during ‘indust-reality’ the paradigm of increased speed and efficiency of utilizing every moment to perform more began to dominate. During the Third Wave and the information society the passage of time has quickened and speed in warfare has accelerated so far that it has gone beyond control of the human mind. If the tempo cannot be managed, operational art has to slow it down.

The world does not adhere to a single wave-phase. Different societies and their armed forces abide to the procedures related to different waves while the waves collide and cause tumult. For a society in transformation from industrial to information age the wavephases is unclear and armed forces have to act in accordance with both paradigms. Same occurs when the enemy has a different conception of time. One may have a watch and the other may have plenty of time. Thus the armed forces of today and tomorrow may have to time and synchronize their actions to fit a multi-wave pattern. New means to master time have to be developed and these could be found from partially reverting to the utilization of auspicious Kairos-moments and intuition in trying to actively create them. Instead of performing faster and faster in accordance to indust-reality, intelligently managing flexitime may give alternative and additional options. To act in a timely manner and avoid unnecessary haste is the crux of operational art. One has to set a suitable rhythm for ones operations.

As societies have developed over time so have their means and ways of conducting war. There has been and will be a continuous process of evolution in the art of war and sometimes this happens at a revolutionary speed. This development, however, occurs in a cyclical instead of a linear manner. Novel inventions dominate warfare until they are relatively quickly countered. For some time offensive is the paradigmatic way of waging war and then the defensive triumphs for a while. Time has a different meaning in defense and offense and the way to utilize time has to be set depending on the end state of operations.

In a way time is a meaningless concept in operational art by itself. It only gains an importance when contrasted to what can be achieved in a given period of time. Time, place, and force create an inseparable trinity in which the relationships of the factors are consciously and continuously altered by the operational artist. His task is to create original combinations of the three as the situation demands. Mastering distances through mobility and using speed, rhythm, and synchronization to concentrate forces and effects at the right time in the right place is how time can be mastered in the physical realm of operational art.

However, as physical speed has reached practicable limits, there is during the Third Wave not much more edge on the enemy to be gained by still accelerating movement. Since we live in information age, turning information into knowledge and intelligence thus using the mental faculties to master time is more promising. Traditionally energetic and strong willed commanders have ruled the battlefields. But within Third Wave battlespace these important characteristics need to be augmented with imagination, intuition, and flexibility of thought and action. Brain and brawn need to cooperate to produce original solutions to problems of operational art. Daring and audacity suffice in some situations; care and caution in others. Situational awareness today does not only concern knowing the position of the troops in the battlespace but ability to imagine and intelligently deduce outcomes as well. Even in our information age the uncertainty involved in warfare will not evaporate. Operational artists must dare embrace it. The fog of war may get thinner but it will never be lifted from the battlespace. The operational artist must master time through managing uncertainty and his ability to act at auspicious moments. The most important manipulation of time occurs in the mental sphere of operational art.

Time can be won or lost to serve different purposes. Time can be robbed from the enemy or given to him. It can be managed or squandered but the important thing is that the operational artist understands how it relates to the other two essential factors of warfare. Time is not only an absolute in warfare. Time is a tool as well as a resource of operational art and to make most of it requires analysis and planning as well as imagination and daring. There is no single way to conceive of time in warfare and much of operational art revolves around manipulation of time. The ability to squeeze the most out of time available is as important as the skill to seize fleeing moments.

Tämän väitöskirjan tarkoituksena on ollut tutkia ajan merkitystä operaatiotaidossa koko sotataidon kehityskaaren läpi. Metodiksi tutkimukseen on valittu narratologian periaatteiden mukaisesti käyttää vaikutusvaltaisimpien sotateoreetikoiden ja komentajien tuottamia tekstejä. Näistä on etsitty heidän itsensä käyttämiä näkökulmia ajan merkitykseen ja sen manipulaatioon.

Selvyyden vuoksi sotataidon historiallinen kehitys on tässä käsittelyssä jaettu kolmeen erilliseen, mutta osittain päällekkäiseen aikakauteen. Tässä on käytetty apuna Alvin Tofflerin kolmen aallon teoriaa yhteiskuntien kehitykselle. Nämä kolme aaltoa ovat maatalouden, teollisuuden ja informaation aikakaudet.

Maatalouden aikakaudella aika oli pitkälti sidoksissa päivien ja vuodenaikojen muodostaman syklin rytmiin ja tunneilla, saati minuuteilla ei ollut merkitystä. Teollistumisen myötä aika alkoi vasta saada selkeän lineaarisen suunnan ja siitä tuli mitattavissa oleva ja siten yhä pienempiin ja pienempiin osiin jaettava suure. Jos maatalouden aikakauden sotataidossa yleensä riittikin tarttuminen toimeen oikealla hetkellä, niin ”teodellisuuden” aikakaudella kiihtyvän nopeuden ja tehokkuuden paradigmat jokaisen hetken käyttämisestä enempään suorittamiseen hallitsivat ajattelua. Kolmannen aallon ja informaatioyhteiskuntien aikana sodankäynnin aika on lyhentynyt ja vauhti on kasvanut sellaiseksi, että ihmismieli ei enää täysin pysty sitä kontrolloimaan. Uusia menetelmiä ja tapoja hallita aikaa tulee kehittää ja osin niitä voi löytää palaamalla lupaavien kairos-hetkien hyväksikäyttöön ja sellaisten hetkien aktiiviseen luomiseen.

Ei ole olemassa yhtä aallon vaihetta, joka vallitsisi koko maailmassa. Eri yhteiskunnat ja niiden asevoimat noudattavat eri aaltojen toimintatapoja ja samalla aallot törmäävät toisiinsa aiheuttaen lisäsekaannusta. Teollisesta informaatioaikakauteen siirtyvä yhteiskunta on tilassa, jossa edellinen aalto vetäytyy ja uusi vyöryy päälle. Asevoimien on pakko noudattaa osin kummankin aallon vallitsevaa paradigmaa. Hiukan samoin käy silloin, kun vihollisella on erilainen aikakäsitys. Yhdellä voi olla kello ja toisella on runsaasti aikaa. Nykyisten ja tulevien asevoimien tulee kyetä tilanteen niin vaatiessa taistelemaan ”moniaaltomuotoisesti” ajoittaessaan ja synkronoidessaan toimintojaan. Uusia tapoja hallita aikaa on kehitettävä jatkuvasti, mutta niitä voidaan etsiä myös agraarisesta ajasta ja vallinneesta pyrkimyksestä etsiä lupaavia kairos-ajan hetkiä. Lisäksi informaatioaikakauden periaatteiden mukaisesti tulee pyrkiä kaikin keinoin myös aktiivisesti luomaan lisää tällaisia hetkiä. Toimiminen nopeammin ja nopeammin teodellisuuden vaatimusten mukaisesti ei enää yksin riitä vaan siihen tulee liittää joustava aikakäsitys. Operaatiotaidossa tulee kyetä toimimaan oikea aikaisesti, mutta kiireettömästi aikauttaen operaatiot itselleen sopivan rytmin mukaisesti.

Samalla kun yhteiskunnat ovat ajan myötä kehittyneet, myös niiden tavat ja menetelmät sotia ovat muuttuneet. Evoluutiokehitys on ollut jatkuvaa ja toisinaan jopa vallankumouksellisen nopeaa. Tämä kehitys on kuitenkin kulkenut syklisesti ennemminkin kuin lineaarisesti. Uudet keksinnöt ja tekniikat ovat hallinneet sodankäyntiä, kunnes niille on varsin nopeasti löydetty vastatoimia. Jonkin aikaa hyökkäyksellisyyden ajatus dominoi sotataitoa, jonka jälkeen puolustuksesta tulee vallitseva paradigma. Ajalla on eri merkitys näissä taistelun muodoissa.

Aika itsessään on tavallaan merkityksetön operaatiotaidossa. Siitä tulee merkityksellinen vasta kun se sidotaan asioihin, joita tietyn ajan kuluessa voidaan tehdä tai saavuttaa. Aika, paikka ja voima luovat erottamattoman kolmiyhteyden, jonka sisällä niiden keskinäisen vuorovaikutuksen muuttelu tilanteen vaatimusten mukaisesti on operaatiotaidon ydin. Komentajan tehtävänä on muodostaa näistä kolmesta osatekijästä uudenlaisia yhdistelmiä vastatakseen kunkin tilanteen vaatimuksiin. Välimatkojen voittaminen liikkuvuudella ja nopeuden, rytmityksen sekä synkronoinnin käyttö joukkojen ja vaikutusten keskittämiseksi oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ovat tapoja hallita aikaa operaatiotaidon fyysisessä ulottuvuudessa.

Koska kolmannen aallon aikana fyysinen nopeus on saavuttanut käytännöllisen ylärajansa, fyysisen liikenopeuden kasvattaminen taistelutilassa ei enää tarjoa suuria käyttämättömiä mahdollisuuksia. Koska elämme informaation aikakaudella, informaation jalostaminen tiedoksi ja järjeksi on paljon lupaavampi kehityssuunta. Perinteisesti voimakastahtoiset ja energiset komentajat ovat pärjänneet taistelukentillä. Kolmannen aallon taistelutilassa näitä kriittisiä ominaisuuksia tulee täydentää mielikuvituksella, intuitiolla ja sekä ajattelun että toiminnan joustavuudella. Aivojen ja lihasten yhteistyötä vaaditaan, jotta kyettäisiin tuottamaan innovatiivisia ratkaisuita operaatiotaidon ongelmiin. Uskallus ja rohkeus toimivat yhdessä tilanteessa, mutta varovaisuus ja huolellisuus toisessa. Tilannetietoisuus nykypäivänä ei tarkoita ainoastaan joukkojen sijainnin ja tilanteen tietämystä taistelutilassa, vaan lisäksi kykyä kuvitella ja päätellä tulevia kehityskulkuja. Operaatiotaidossa aikaa hallitaan hallitsemalla epävarmuutta ja kyvykkyydellä nopeaan toimintaan lupaavilla ajan hetkillä. Operaatiotaidon kannalta tärkein ajan hyväksikäyttö tapahtuu henkisellä tasolla.

Aikaa voidaan voittaa yhtä hyvin kuin hävitäkin. Sitä voidaan ryöstää viholliselta tai antaa hänelle. Aikaa voidaan hallita tai heittää hukkaan ja kaikki nämä asiat voivat tapahtua niin taistelutilan fyysisissä ulottuvuuksissa kuin henkisellä ja älyllisellä puolellakin. Tärkeintä kuitenkin on, että operaatiotaidossa ymmärretään ajan, tilan ja voiman keskinäisten riippuvuussuhteiden merkitys. Aika toimii operaatiotaidossa yhtä hyvin työkaluna kuin resurssinakin ja jotta siitä voidaan ulosmitata täysin hyöty, tulee kyetä käyttämään analyysia ja suunnittelua apunaan yhtä lailla kuin mielikuvitusta ja uskallusta. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa ymmärtää ajan merkitystä operaatiotaidossa, sillä suuri osa siitä liittyy erottamattomasti ajan hyväksikäyttöön ja manipulointiin tilannesidonnaisesti ja päämääristä riippuen. Pitää kyetä yhtä lailla puristamaan etulyöntiasema käyttäen jokainen ajan hetki hyväkseen kuin pystyä hyödyntämään ohikiitävän hetken lupauksia.