Torjunta-aineiden esiintyminen maaperässä ja pohjavedessä lopettaneilla taimi- ja kauppapuutarhoilla
Närhi, Ilkka (toim.) (2008-11)
Närhi, Ilkka (toim.)
Länsi-Suomen ympäristökeskus
11 / 2008
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-3291-9

Kuvaus
Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 7/2008
Tiivistelmä
Työssä tarkasteltiin torjunta-aineiden aiheuttamaa maaperän ja pohjaveden pilaantuneisuutta lopettaneilla taimitarhoilla ja kauppapuutarhoilla. Tutkimuksia suoritettiin vuosien 2005-2007 aikana kahdella taimitarhalla ja viidellä kauppapuutarhalla. Lisäksi työssä kartoitettiin Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueen kauppapuutarhat ja taimitarhat.
Tutkimuksissa havaittiin jäämiä 20 eri torjunta-aineen tehoaineesta ja hajoamistuotteesta. Tutkitut taimi- ja kauppapuutarhat olivat pääasiassa lievästi torjunta-aineilla pilaantuneita ja suurimmat pitoisuudet eri torjunta-aineita havaittiin tutkituilla taimitarhoilla.
Yleisin tutkimuksissa havaittu torjunta-aine oli tuhohyönteisten torjuntaan käytetty DDT ja sen hajoamistuotteet. Taimi- ja kauppapuutarhojen maaperästä löydetyt torjunta-ainejäämät kertoivat myös lindaania, kvintotseenia, HCB:tä, HCH-α:a, atratsiinia, dimetoaatia, sypermetriiniä ja permetriiniä sisältäneiden torjunta-aineiden käytöstä. Pohjavesinäytteistä havaittiin atratsiinia ja atratsiinin hajoamistuotteita, permetriiniä, sypermetriiniä, simatsiinia, terbutylatsiinia ja 2,6-diklooribentsamidia.
Tutkimusten perusteella Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella olevat toimintansa lopettaneet taimi- ja kauppapuutarhat ovat mahdollisia pilaantuneita kohteita, jotka täytyy ottaa huomioon erityisesti maankäytön muuttuessa herkemmäksi, esimerkiksi asuinkäyttöön. Kauppapuutarhojen ja taimitarhojen maaperässä tai pohjavedessä olevat torjunta-ainepitoisuudet voivat olla siinä määrin merkittäviä, että alue joudutaan kunnostamaan. Kauppapuutarhoja ja taimitarhoja on syytä tutkia ja tarvittaessa kunnostaa jatkossa erityisesti pohjavesialueilla tai taajamissa asutusalueilla.

Kokoelmat
- Muut [505]