Haitallisten aineiden käytön ja prosessiperäisten päästöjen aiheuttamien riskien vähentämismahdollisuuksista kemiallisessa metsäteollisuudessa
Ojanen, Pekka (2006-05)
Ojanen, Pekka
Kaakkois-Suomen ympäristökeskus
05 / 2006
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:952-11-2338-9
https://urn.fi/URN:ISBN:952-11-2338-9
Kuvaus
Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 1 / 2006
Tiivistelmä
Tämä tutkimusraportti tehtiin jatkotutkimuksena kahdelle aiemmalle samaa aihepiiriä käsitelleelle julkaisulle. Raportin tavoitteena oli selvittää vesiympäristölle riskejä aiheuttavien päästöjen muodostumista ja keinoja niiden ehkäisemiseksi. Lisäksi tarkasteltiin parhaan käytettävissä olevan tek-niikan (BAT) määritelmien soveltamista haitallisten aineiden päästöriskeihin.
Raportin alussa on käsitelty haitallisten aineiden riskien hallintaan liittyvää lainsäädäntöä ja sen ajankohtaisia muutoksia. Muutoksista keskeisin on tuleva valtioneuvoston asetus vesiympäristölle haitallisista ja vaarallisista aineista. Käyttökemikaalien sisältämien tehoaineiden aiheuttamaa riskiä on arvioitu niille tehtyjen mallien pohjalta.
Prosessiperäisten päästöjen hallinnan parantamisen edellytyksiä on tarkasteltu tutkimustulosten pohjalta. Parhaan käytettävissä olevan tekniikan määritelmien ajanmukaistaminen on ajankohtaista massa- ja paperiteollisuudessa. Myös haitallisten aineiden riskien hallinnan entistä perusteellisempi mukaan ottaminen BAT-työhön on tarpeellista. Tässä raportissa on otettu kantaa määritelmien kehittämiseen näiltä osin.

Kokoelmat
- Muut [505]