Urheiluliiton selonteko keväällä 1946

Viljo Heinon ja B. Storskrubbin amatöörioikeuksia koskevassa asiassa

Maaliskuun 26 päivänä 1946 päivätyssä Suomen Urheiluliitolle osoitetussa kirjeessään Ruotsin Urheiluliitto mainitsee, että sen toimittamissa tutkimuksissa v. 1940-45 aikana urheilijoille Ruotsissa maksetuista kilpailukorvauksista on todettu luvattomia korvauksia suoritetun suomalaisille urheilijoille seuraavasti:

1) 3/9 1943 Tukholmassa Götan, Hellaksen ja Sundbybergin urheiluseuran yhteisesti järjestämissä kilpailuissa B. Storskrubbille hänen johtajansa kautta 700 kr., lisäksi matkakorvaukset ja päivärahat. Seuran sihteerin kirjallinen todistus. 2) 14/9 1944 Malmössä MAI:n kilpailuissa V. Heinolle 2.000 kr., lisäksi matkakorvaukset ja päivärahat. Seuran puheenjohtajan kirjallinen todistus. 3) 17/9 1944 Göteborgissa IFK:n ja Örgryten yhteisesti järjestämissä kilpailuissa V. Heinolle 2.000 kr., lisäksi matkakorvaukset ja päivärahat. Kahdeksan kilpailujen järjestelytoimikunnan jäsenen valaehtoinen todistus. 4) 3/9 1945 Hälsingborgissa Götan järjestämissä kilpailuissa B. Storskrubbille hänen johtajansa kautta 200 kr., lisäksi matkakorvaukset ja päivärahat. Seuran puheenjohtajan ja kolmen muun seuran toimihenkilön kirjallinen todistus. Nämä tiedot jätti Ruotsin urheiluliitto SUL:lle käsittelyä varten.

Suoritetuissa tutkimuksissa Storskrubb sekä hänen matkoillaan seurannut johtaja ovat kieltäneet ottaneensa luvattomia korvauksia. Tutkimuksissa on esitetty 3/9 1943 Tukholmassa järjestettyjen kilpailujen yhden järjestäjäseuran kirje toukokuun 4 päivältä 1946, jossa selitetään, että Ruotsin Urheiluliiton kirjeessä mainittuun 700 kruunuun ovat sisältyneet Storskrubbin ja hänen johtajansa sääntöjenmukaiset matkakorvaukset ja päivarahat. Tämän mukaisesti Ruotsin Urheiluliiton ilmoitus oli virheellinen. Mitä tulee 3/9 1945 Hälsingborgissa Götan järjestämissä kilpailuissa maksetuksi väitettyyn palkkioon, on Storskrubb selittänyt, että hän ei ole lainkaan ottanut osaa Götan kilpailuihin, mutta kyllä IFK:n samana päivänä Hälsinborgissa järjestettyihin kilpailuihin, joista hän ei ole saanut luvattomia korvauksia. Suomen Urheiluliitto päätti, kuten tunnettua, että ilmoitus ei Storskrubbin osalta anna aihetta toimenpiteisiin.

Heinon matkan alkuvaiheista on syytä mainita, että sotamme viimeisen kesän 1944 aikana tuli Ruotsista runsaasti kilpailukutsuja suomalaisille urheilijoille, jotka kutsut sotatointemme silloisen vakavuuden vuoksi kaikki hylättiin. Kun Viljo Heino oli 3/8 1944 Helsingissä saavuttanut 10 km:llä ajan 29.56.2, ryhtyivät ruotsalaisseurat uudelleen toimenpiteisiin saadakseen Heinon juoksemaan Häggiä ja Anderssonia vastaan. Göteborgista tuli kutsu myös ulkoministeriömme kautta. Mitä tarmokkaimpien toimenpiteiden jälkeen sai Heino puolustusvoimien johdolta matkustusluvan Ruotsiin kilpailuja varten.

Heino otti osaa Ruotsissa neljään kilpailuun. Kuulusteluissa hän on kieltänyt ottaneensa Göteborgissa väitettyä 2.000 kr. Kilpailun järjestäjien valaehtoisten todistusten perusteella täytyy uskoa, että kilpailutuloista on Heinolle tarkoitettuna maksettu mainittu summa, joka lienee tapahtunut erään suomalaisen urheilumiehen kautta. Heino ei kuitenkaan sano näitä rahoja saaneensa. Mainittu urheilumies, jonka muuten v. 1945 todettiin kavaltaneen pitemmän ajan kuluessa oman seuransa varoja, on erotettu urheilutoiminnasta. Malmön kilpailuista Heino on saanut 2.000 kr. Kun Heinon menettelyä arvostellaan, on otettava huomioon, että hänelle maksetusta korvauksesta on sovittu paikan päällä ilman ennakolta tehtyä sopimusta tai vaatimusta. Heinolla ei ole ollut mitään syytä Ruotsissa usean vuoden ajan yleisesti vallinneisiin tapoihin korkeiden korvausten suorittamiseksi kilpailijoille. Edelleen on syytä palauttaa mieliin se epävarmuutta täynnä oleva ajankohta, jona kilpailumatka tapahtui kohta Suomen solmiman aselevon jälkeen. Heinon saamaa määräaikaista kilpailukieltoa on näin ollen pidettävä riittävänä rangaistuksena mainitusta ylimääräisestä korvauksesta yli 2 viikkoa kestäneellä kilpailumatkalla, joka käsitti 4 kilpailua. Vastaavanlaista menettelyä käytti Ruotsin Urheiluliitto aikoinaan rangaistessaan Häggiä määräaikaisella kilpailukiellolla.

Heinon osalta on siis olemassa näkökohtia, jotka osoittavat, että Suomen Urheiluliitolla on ollut perusteltua syytä Heinoa koskevaan päätökseensä. Olisi ollut suotavaa, että ruotsalaiset urheilumiehet olisivat odottaneet tätä selostusta, ennen kuin menivät lausumaan jyrkkiä tuomioitaan Suomen Urheiluliiton menettelystä.