Olemme ikäänkuin viran puolesta joutunut tällä lavitsalla aika usein käsittelemään kansallista kokoomuspuoluetta, jonka kansallismielisyys on hamasta puolueen syntymästä saakka ollut vähintään kyseenalaista. Luonnollisesti meillä olisi ollut velvollisuus, edes tasapuolisuuden nimessä, tarkastella joskus tilannetta kansallisessa edistyspuolueessakin, mutta siinä on nyt kerta kaikkiaan sellainen puolue, jossa ei ole olemassa mitään tilannetta. Edistyspuolue, nimenomaan kansallisuuskysymyksessä, ei totta tosiaan ole näyttänyt elämän merkkejä. Edistyspuolue tyytyy vain olemaan. Siinä on tosin tosisuomalaisesti ja kansallismielisesti ajattelevia naisia ja miehiä, toivottavasti enemmistökin, mutta nämä naiset ja miehet eivät liikahdakaan saadakseen puolueensa kangetuksi suomalaisuusasiassa oikealle linjalle. He antavat kaiken olla ennallaan ja mennä menojaan, sillä he arvelevat oikean "vapaamielisyyden" vaativan tällaista menoa. Niinpä siis edistyspuolue onkin kansallisuusasiassa kuin lammikko, jossa vesi seisoo paikoillaan ja jatkuvasti mätänee. Miksikä kansallismieliset edistysmieliset eivät käy tositoimiin ja sananmukaisesti potki pois puoluejohdosta Lavoniuksia, Vennoloita ja Brandereita, eräitä tyyppejä mainitaksemme, joiden lipilaarikanta kansallisuusasiassa on heidän johtamansa puolueen jatkuva poltinmerkki.

Taistelu on elämää, taistelu luo arvoja. Kansallisessa kokoomuspuolueessa eletään parhaillaan ennennäkemättömän voimakasta taistelua, jossa kansallismielinen, hyökkäävä aines näyttää pääsevän vallan päälle, elleivät puolueen vanhat johtajaketut vielä viimeistä kertaa jollakin häikäilemättömällä konstilla (muistakaa hra Haatajan, puoluevaltuuskunnan puheenjohtajan, vertojaan hakeva temppu Suomi-Seuraa perustettaessa) onnistu lyömään hyökkääjää hetkeksi tainnoksiin.

Hyökkäävä suomalaisuus on jo kokoomuksessa valloittanut eräitä linnoituksia. "Uusi Suomi" jo sai johtokuntaansa joukon taatusti kansallismielisiä. Eiköhän ylioppilas Koskimiehelle ja juristi Pentille ala tulla siinä lehdessä savikupin olot, ja tulee varmastikin, elleivät he ajoissa tee Eino Tikkasen temppua. Eino Tikkanen, "Uuden Auran" päätoimittaja, on tullut tunnetuksi siitä, että hän aikoinaan epäsuomalaisilla asioilla kirjoitti "Suunnan" hautaan ja yritti olla samallainen haudankaivaja "Uudelle Aurallekin". Mutta ehtipä Varsinais-Suomen talonpoika väliin. "Uudelle Auralle" ruvettiin tiedustelemaan uutta päätoimittajaa. Silloin "vakaumuksen" mies Eino Tikkanen katsoi parhaaksi muuttaa purtensa suuntaa ja nyt "Uusi Aura", Eino Tikkasen kynällä, iskee suomalaisuuden puolesta kuin kuningas Jehu Israelin maalla iski filistealaista. Onko Eino Tikkasen sydän iskuissa mukana, se on toinen asia, mutta totisen suomalaisuuden voimaa sentään kuvaa "Uuden Auran" ja Eino Tikkasen kääntymys. Näitä aprikoidessa tulee mieleen Eino Tikkasen ja kreikkalaisen filosofin Herakleitoksen sanat: "kaikki virtaa".

Itsenäisyyden Liitossakin virtaa. Taikka oikeammin: Itsenäisyyden Liitosta virtaa sosialidemokraatit pois. Ovat jo virranneet. Ja tilalle on I.L:ään virrannut maanpuolustuksen asia, tietenkin reklaamin merkeissä sekin. I.L:ää vaivaa ankara A.K.-S:läistyminen. Pari vuotta lisää niin ruotsalaiset ovat pötkineet "Svenska gårdenin" yhdistyksiin ja silloin alkaakin I.L:n aatteellinen pohja olla auttamattomasti rikkirevitty. Nuorallatanssi saa loppua ja selvä peli tulee eteen. Silloin seura on tarpeeton, tosisuomalaiset ja maineeltaan puhtaat iiälläläiset voidaan, hakemuksesta, ottaa A.K.-S:ään.

"Ylioppilaslehdessä" on yliopiston suomalaistamisadressin jättäjä, maisteri Antti Salminen, taatusti kansallis- ja vapaamielinen mies, esittänyt eri ylioppilasryhmille sovinnon tietä pienissäkin asioissa, kun kerran, miltei poikkeuksetta, on oltu suurissa asioissa yksimielisiä. Viime syksyisen ylioppilasadressin jälkeen tämä sana on paikallaan ja kun asian esittäjä maisteri Salminen on yksi niitä, joita n.k. vapaamielisten ylioppilaiden räävisuinen äänenkannattaja - nyt jo autuaasti nukkunut - on useaan otteeseen yrittänyt mustata, on sovinnon tarjous omiaan todistamaan vilpitöntä halua keskinäisten pikkuriitojen poistamiseen. Me puolestamme mielihyvällä yhdymme sovintoajatukseen; tarpeetonta ja joutavista asioista riidellä, varsinkin kuin mainittavampia henkilökohtaisia vastakohtia ei enää liene olemassa. Alku on tehty, kuka ottaa tarjouksen vastaan.

Lautamies

P.S. Kaarle Sanfrid Laurilasta on tehty taidefilosofian ylim. professori. Katsomme maininnan tästä tarpeelliseksi, kun viime pakinassamme ilmoitimme olevamme ymmällä, mihin aineeseen tästä kunnon isästä tehdään professori. Taidefilosofiaan siis. Onnittelemme prof. Laurilaa. Onnenpotkaus, eikö totta.

L-s