"Ei aivan niin, Liimatainen"

Suunnilleen kuukausi sitten esitimme otsikolla "Perusta hyvinvoinnillemme" muutamia näkökohtia, jotka liittyivät talouselämämme tilaan. Eivät ne suinkaan olleet mitään käänteentekeviä aatoksia, puhumattakaan, että ne olisivat häikäisseet lukijan kirkkaat silmät uutuudellaan. Tarkoituksena oli sanoa - miten se lienee sitten onnistunut - että maassamme on jouduttu siihen yhteiskunnalliseen vaiheeseen, jossa nimenomaan työmarkkinajärjestöjen on yhteisesti vastattava taloudellisen nousumme varmistamisesta. Työntekijäpuoli on valloittanut itselleen - ja siitä on vain hyvää sanottavaa - niin tärkeän aseman talouselämän piirissä, että sen on lisääntyneen vaikutusvallan ohella otettava osaltaan kannettavakseen myös vastuu siitä, että systeemimme pelaa ja kansan hyvinvointi kasvaa.

   Esitimme rinnastuksen valtiollisen elämän alalta. Kun työväestömme valloitti itselleen tasavertaisen aseman poliittisessa elämässä, otti se hallitusvastuun mukana kantaakseen myös vastuun maamme ja kansanvaltamme puolustamisesta. Kohtalokkaat ajat voitiin kestää sen vuoksi, että vastuu oli tuonut mukanaan vastuuntunnon.

   Turun Päivälehden pakinoitsija on kiinnittänyt huomionsa selostettuun kirjoitukseen ja varustanut kritiikkinsä vetävällä otsikolla "Ei aivan niin, Liimatainen".

   Päivälehden kirjoittaja selittää, että kun puhutaan työväenluokan suhteesta valtiovaltaan vuodesta 1918 vuoteen 1937, ei ole oikein kohdistaa huomiota vain työväestön perusasenteiden muuttumiseen, vaan myös porvariston ja "ennen kaikkea juuri sen".

   Mitenkähän tuon asian laita oikein on?

   Kun tarkastelemme 1930-lukua, havaitsemme, että porvariston parissa oli päässyt voimakkaana vallalle demokratianvastainen suuntaus, sanokaamme sitä lyhyyden vuoksi Lapuan Liikkeeksi. Se pyrki riistämään työväenluokalta, oli sen punainen väri mitä vivahdusta tahansa, järjestäytymisen ja osallistumisen oikeuden. Perusasenteen muuttuminen porvariston parissa oli tältä osalta tapahtunut työväelle vihamieliseen suuntaan. Näin syntynyttä uhkaa vastaan oli työväenliikkeen, ensi sijassa tietenkin sen sosialidemokraattisen haaran, käytävä taisteluun elämästä tai kuolemasta. Toimintaohjelman lähtökohtana oli käsitys, että työväenluokan poliittiset oikeudet yhteiskunnassa voitiin parhaiten turvata tunkeutumalla itse valtiokoneiston sisälle, valloittamalla asemat hallituksessa. Tämä tapahtuikin "punamustahallituksen" muodostamisella. Voidaan siis sanoa, että työväestön perusasenteen muuttuminen valtiovallan suhteen ja työväestön itselleen taistelema oikeus olla tasavertaisena osapuolena valtiovallan käyttämisessä olivat edellytyksenä sille, että hyökkäys työväestön oikeuksia ja kansanvaltaa vastaan voitiin torjua. Ei työväestön perusasenteen muuttuminen suinkaan ollut "ennen kaikkea" seurausta porvariston työväenluokkaan ottaman asenteen korjautumisesta, Lapuan Liikkeen osaltahan se päinvastoin paljon huononi. Se oli tulosta työväestön itselleen taistelemasta valtiollisesta tasaarvoisuudesta. Tämä tasavertaisuus ei syntynyt porvariston hyväntahtoisuuden ansiosta, se oli työväenluokan oman taistelun hedelmä.

   Tietenkin voidaan sanoa, että työväestön asenteen muuttuminen saattoi eräältä osalta olla seurausta siitä, että Lapuan Liikettä vastustavat porvarilliset piirit tarvitsivat kansanvaltaa puolustaessaan avukseen työväenliikkeen poliittista voimaa. Sen vuoksi ne korjaten siihenastista kantaansa olivat vetämässä sos.dem.puoluetta hallitukseen. Mutta työväenliikkeen omalta kannalta pitäisimme eetillisesti kunnioitettavana juuri sitä seikkaa, että työväestön itsepuolustustaistelu oli tuonut ja luonut asenteenmuutoksen.

   Kuten havaitaan tulkintamme 1930-luvun tapahtumista on työväestön poliittiselle toiminnalle jollakin tavoin positiivisempi kuin Päivälehdellä. On vain valitettavaa, että taito ja kyky ei ole riittänyt asian esittämiseen niin hyvin, että jälkiselityksiä ei olisi tarvittu.

   Nyt voimme siirtyä tämän päivän talouselämään.

   Kirjoitimme, että työväestöä edustavalla osapuolella on talouselämässämme niin tärkeä asema, että se sen perusteella kantaa osaltaan vastuun taloutemme terveestä kehityksestä. Meidän - siis kaikkien osapuolten - on sen vuoksi omaksuttava lähtökohdaksi: tämä on meidän yhteinen taloutemme, meidän on varmistettava sille vahva asema siinä kansainvälisessä kilpailussa, jonka ulkopuolelle emme voi jättäytyä emmekä sallia jouduttavan.

   Tämän Päivälehden kirjoittaja hyväksyy ja vakuuttaa, että työväenluokka on kehittynyt myös taloudelliseen vastuuntuntoon ja että se nyt 1960-luvun lopulla näyttää tämän vastuuntunnon käytännössä aivan samoin kuin se osoitti valtiollisen vastuuntuntonsa 1930-luvun lopulla. Se seikka, että taloudellinen systeemimme ei pelaa oikein, johtuu enemmänkin siitä, että porvaristolla on vaillinaiset käsitykset taloudellisesta demokratiasta.

   Emme halua käydä väittelyyn, asianlaita saattaa hyvinkin olla tämä. Tilanne ei parane syyttelyillä, eikä rehellinen analyysikoe syyttelyä olekaan.

   Mutta tosiasia on, että meidän systeemimme ei pelaa. Emme katso tarpeelliseksi esitellä todisteita, niistä saadaan valitettavasti lukea miltei päivittäin samalla kun kerrotaan työttömyyden lisääntymisestä.

   Talouspolitiikassamme ovat niin vakavat ajat käsillä, että systeemi on saatava pelaamaan. Sillä - toistamme sen vielä - "tämä on meidän yhteinen taloutemme, meidän on varmistettava sille vahva asema siinä kansainvälisessä kilpailussa, jonka ulkopuolelle emme voi jättäytyä emmekä sallia jouduttavan."

   Siitä riippuu meidän hyvinvointimme.