Nousen ylös vieterien avulla vuoteestani, painan erästä seinässä olevaa nappulaa ja yht`äkkiä vaatteet lentävät näkymättömästä piilosta päälleni. Näin pukeuduttuani istun pehmoiseen tuoliin, asetan jalkani edessäni olevalle vieteröidylle jakkaralle, joka painuu alas ja heti joukko lehtiä ilmaantuu vieressäni olevalle pöydälle. Otan yhden ja etusivulla on suuri ilmotus: "Tämän kuluvan tammikuun 1 pnä v. 2111 tehdään suuremmoinen huviretki Marsiin. Lähtö tapahtuu Kuopion Ilmailuyhdistyksen talon katolta klo 9 a.p. Erikoisalusten vuokramaksu edestakaisin Smk. 100:- yleisaluksissa Smk 50:- hengeltä. Perillä hauskaa!

- Nythän on juuri 1 p. ja klo 8, puhelen luettuani ilmotuksen. Käväsenpä taas Marsissa, jos sattuu "mounua" olemaan taskussa.

Painasen jalallani lattiassa olevaa nappulaa ja heti nousee lattian alta täysin varustettu aamiaispöytä keskelle huonetta. Istun sen ääreen ja syön. Sitä tehdessäni puhelen toverini Einolan kanssa joka asuu Helsingissä ja pyydän häntä tulemaan klo 9:ksi tänne, niin lähdetään yhdessä Marsiin. Hän lupaa saapua puolen tunnin kuluttua ilmatorpeedolla tänne.

Painaisen kädelläni keskellä pöytää olevaa nappulaa ja silmänräpäyksessä on pöytä kadonnut. Sitten luettuani sanomalehtiä, saapuu toverini Einola luokseni. Tervehdittyäni otan vihellyspillin taskustani, johon puhallan ja samassa kimakan äänen kutsumana saapuu avautuneeseen ikkunaan ilmalaiva. Asetun akkunan eteen vieterille, jotka hyppyyttävät minut suoraan ilmalaivaan sisään. Toverini Einola tulee perästä. Käsken ohjaajan ohjata "Ilmailuyhdistyksen" talon katolle. Hän ohjaa sinne. Astumme vieterien avulla katolle, joka on 60:nnen kerroksen päällä ja 800 mtr. korkealla. Lähdemme kassaan, jonne annamme Smk. 100:- ja luoksemme ilmaantuu mies, joka johtaa meidät erikoisalukselle. Tämä on kananmunanmuotoinen, valmistettu hemmoliitista, aineesta, jota Mars vetää puoleensa niin kovin, että alus oli lujilla teräsköysillä kiinni katossa. Aineen keksijä oli eräs Hemmo-niminen nuorukainen, joka kokeillessaan meni ensi kerran Marsiin, mutta siellä hänet otettiin ihme-eläväksi eläintieteelliseen puutarhaan, jossa hän kuoli. Mutta keksintönsä hän jätti tuleville sukupolville. Tämän kertoi ohjaajamme kiitäessämme huimaa vauhtia avaruudessa, sillä heti alukseen päästyämme sulki hän kaikki aukot, löysäsi irti pitimet ja samassa oltiin avaruudessa.

Alus oli sisästä aivan pienoishuone, hyvin varustettu kaikilla mukavuuksilla. Einola rupesi lukemaan sanomalehtiä ja minä kellettelemään penkille selälleni ja ihmettelemään, kuinka ennenvanhaan ihmiset ovat olleet tyhmiä. Eivät tienneet eivätkä osanneet tehdä ilmalaivoja esimerkiksi, joita nykyään jokainen pikkupoikakin jo rakentaa. Eivät osanneet suoraan sanoen mitään. Jospa joku nykymaailman ihminen temmattaisiin vuoden 1911 Kuopioon eli 200 vuotta taaksepäin, ei hän lainkaan saisi rauhaa ihmisiltä, niin he häntä ihmettelisivät ja samoin hän heitä.

Senjälkeen rupean katsomaan erästä näytöskappaletta. Kiinnitän seinässä sitä varten olevaan reikään laitteen, jossa on silmälasin muotoiset osat silmien kohdalla ja korviin erityiset kuuloluut. Kappale on eräs niistä harvoista ikivanhoista näytelmistä, joita vielä näytellään, nim. Aleksis Kiven "Nummisuutarit", joka juuri hullunkurisuutensa ja hullunpäiväisten olosuhteidensa vuoksi näytellään. Se on hassu koko kappale; kaikki on nurinpäin kuin nyt, tietäähän sen: ne vanhat olot. Vaikka näytelmän on aikoja sitten esittänyt Kuopion yhteisnäyttämö, voi sen nähdä kumminkin koneeni avulla, vieläpä kuulla kaikki vuorosanatkin.

On menty äärettömällä nopeudella monta sataa kilometriä minuutissa ja ohjaajamme tulee puhelemaan kanssamme. Hän kertoo, että marsilaiset, jotka ovat kooltaan sangen suuria ja voimaakin heillä on enemmän kuin meikäläisillä, on kuljetettu miltei kaikki maanpinnalle. He ovat sangen tyhmiä ja sentähden on heitä ruvenneet käyttämään työväkenä ne harvat kapitalistit, jotka uskaltavat seistä yleistä mielipidettä vastassa. Marsilaiset tekevät paljon työtä huokealla ja ovat siksi heidän mielestään parempia. Mutta kehitys kyllä opettaa heitä ja he tekevät varmasti kapinan ja "näyttävät sortajille". Näin jutteli meille ohjaaja ja selitti kohta parin kolmen tunnin päästä tultavan Marsiin. Rupesin nukkumaan Einolan kanssa ja heräsin kohta töytäykseen. Arvelin, että on saavuttu jo Marsiin, avasin silmäni ja hieroin niitä. Tirkistelin ympärilleni ja näin ihmeeksi olevani kotonani, sängyssä, johon v. 1916 olin ruvennut illalla nukkumaan ja nyt aamulla herännyt, kolahuttaen päätäni sängynreunaan.

Olin nähnyt ihanaa unta, ja tunsin suurta pettymystä saadessani taas käydä yksitoikkoiseen arkielämään. Ah! Jospa jo olisi vuosi 2111 ja sen riemut!