Eire.

Valtapoliittinen tekniikka, niin sanoaksemme, on ainaiset ajat ollut se, että milloin suurvalta on halunnut saattaa vastaan rimpuilevan, voimaltaan vähäisemmän valtakunnan puolelleen taikka alistetuksi käytettäväkseen, on ensimmäisenä keinona ollut poliittinen painostus. Jollei tämä ole tuonut toivottua tulosta, on asia joko jätetty hautumaan suotuisampaan ajankohtaan taikka se on ratkaistu sotilaallisin voimakeinoin. Esimerkkejä tämän tien käyttämisestä voidaan vuodesta 1938 lähtien luetella vaikka kahmalokaupalla.

Ajallisesti viimeinen niistä on Yhdysvaltojen nimissä suoritettu Irlannin vapaavaltion painostaminen katkaisemaan suhteet akselivaltoihin. Seuraako Yhdysvaltojen toimenpidettä, jos Eire osoittautuu uppiniskaiseksi, sotilaallisiin voimakeinoihin turvautuminen, se on vielä tällä hetkellä epätietoista. Mutta liittoutuneiden on täytynyt ajatella asiansa loppuun saakka, kun ne ovat painostuksen tielle lähteneet.

Eire on maanosamme ja maailman nuorin itsenäinen valtakunta, nykyisen maailmansodan aikana muodostettuja riippumattomia ym. valtioita lukuunottamatta. Se sitkeä, kaikkia vastuksia säikkymätön taistelu, jota Eamon de Valera on johtanut 1920-luvun alusta lähtien, saavutti vasta 1937 osittaisen päätekohtansa. Silloin tuli voimaan Eiren vapaavaltion perustuslaki, jonka mukaan Eire on itsenäinen ja riippumaton tasavalta, täysin vapaa päättämään myös erityisesti ulkopoliittisista suhteistaan. Mutta de Valeran lopullinen päämäärä: Pohjois-Irlannin liittäminen Eireen, on yhtätikin [yhätikin] saavuttamatta.

Se valtiorakennelma, jonka brittiläinen valtakunta muodostaa, on niin erikoislaatuinen, että sitä on ulkopuolisen hyvin vaikea käsittää. Dominiot ovat brittiläisen kruunun alla, mutta niillä on oma ulkopolitiikkansa aina siihen saakka, että ne voivat kieltäytyä sodasta, johon emämaa on joutunut. Eiren tasavalta on omalla tavallaan brittiläiseen imperiumiin kuuluva ja se on käyttänyt itsemääräämisoikeuttaan tämän sodan aikana niin, että se on säilyttänyt suhteensa akselivaltoihin. Taistelevan Englannin selän takana oleva puolueeton maa, jossa akselidiplomaatit toimivat kaikissa diplomaattiselle edustukselle luonteenomaisissa tehtävissä, on tietenkin paha kauneusvirhe. Mutta puolueeton Eire on ollut Englannille tosiasiallisesti erittäin hankala asia nimenomaan pahimman upotussodan aikoina. Toimintaa saksalaisia sukellusveneitä vastaan vaikeutti näet sanomattomasti se, että Englanti ei voinut käyttää Irlannin satamia eikä Irlannin maalentokenttiä hyväkseen. Vuonna 1938 tehdyssä englantilais-irlantilaisessa sopimuksessa oli Englanti luovuttanut hallussaan olleet Vearhavenin, Cobh`n ja Lough Swillyn sotasatamat irlantilaisille, eikä de Valera suostunut antamaan niitä englantilaisten käytettäväksi, vaikka Englanti vuoden 1940 lopulla teki siitä esityksen. Kun liittoutuneet nyt ovat päässeet voiton puolelle sukellusvenesodassa, ei Eiren puolueettomuus tältä kannalta ole niille enää asiallisesti niin vaarallinen, mutta kiusallinen se tietenkin yhä edelleen on.

Englannin politiikka, niin brutaalia kuin se aikaisemmin onkin ollut, on 1920-luvun alkuvuosien jälkeen pyrkinyt käsittelemään Irlannin kysymystä tietyllä varovaisuudella. Siitä huolimatta on vaikeita kontrasteja syntynyt ja yhä edelleen vallitsee Englannin ja Eiren välillä hiljainen sotatila Pohjois-Irlannin kysymyksen vuoksi. Sen vuoksi ei Englanti ole nytkään Eireä vastaan kohdistetun painostuksen näkyvänä toteuttajana, vaan se on uskottu Yhdysvalloille. Tämä osanjako on kieltämättä hyvin laskettu, sillä Irlannin asialla on Yhdysvalloissa ollut aina mitä parhain kannatus. Irlantihan on siirtolaisuuden luvattu maa, suorastaan Euroopan Etelä-Pohjanmaa. Tätä todistaa mm. se, että kun Irlannin oma asukasluku on 3 miljoonaa, asuu ulkomailla n. 2 miljoonaa Irlannissa syntynyttä irlantilaista, enin osa heistä Amerikassa. Edelleen tiedetään, että ulkopuolella Irlannin on lähes 20 miljoonaa irlantilaista tai irlantilaisperäistä ihmistä, niistäkin valtavasti suurin osa Amerikassa. Tästä on johtunut, että Yhdysvaltojen viralliset ja epäviralliset piirit ovat aina suhtautuneet mitä suurimmalla sympatialla Irlannin pyrkimyksiin ja Irlannin taisteluun vapautensa puolesta. Mutta nyt on Amerikka sodassa. Nuo lähes 20 miljoonaa irlantilaissyntyistä amerikkalaista ovat saaneet lähettää omaisensa sotaväkeen. Osa heistä on Englannissa odottamassa maihinnousua Euroopan mantereelle. Mikä onkaan sen otollisempaa kuin väittää, että Irlannin puolueettomuus saattaa maihinnousuarmeijan vaaraan ja että Irlannin suopeus saksalaisia kohtaan, jotka voivat Irlannin maaperältä käsin hankkia tärkeitä sotilaallisia tietoja, johtaa tuhansien amerikkalaisten sotilaiden kuolemaan. Mieliala Yhdysvaltojen irlantilaisissakin piireissä saadaan tarkoituksenmukaisen propagandan ja sopivan paisuttelun avulla suuntautumaan helposti de Valeraa vastaan. Siitä onkin jo näkynyt merkkejä. Tällä tavoin liittoutuneet toivovat oikean työnjaon avulla voivansa rauhanomaisin keinoin katkaista Eiren vastustuksen.

Tähän mennessä eivät tapahtumat kuitenkaan osoita de Valeran taipuneen. Hän on uhannut sotilaallisella vastarinnalla, jos liittoutuneet aikovat väkivallalla pakottaa Eiren noudattamaan annettuja kehoituksia. Jos asiat menevät näin pitkälle, joka ei tosin ole uskottavaa, on Eiren vastarinnalla oleva vain symboolinen merkitys. Eiren sotavoimat ovat peräti vähäiset ja aseistus on kaiketi vanhanaikaista ja heikkoa. Sitä vastoin Yhdysvalloilla on juuri Pohjois-Irlannissa voimakas tukikohta, johon on Euroopan maihinnousua varten koottu vahva armeija. Eire on lisäksi taloudellisesti täysin riippuvainen liittoutuneiden toimituksista, niin että ei vain sota vaan jo Eiren taloudellinen eristäminen tulisi verraten pian aiheuttamaan jollei suorastaan romahdusta niin katastrofia lähenevän tilan. Tämä kaikki on hyvin de Valeran tiedossa, mutta mikäli miehen tähänastinen toiminta antaa osviittaa hänen tuleville kannanotoilleen, voisi kyllä veikata sen vaihtoehdon puolesta, että Eire ei tule taistelematta alistumaan enempää hyvän puheen kuin väkivallankaan edessä. Kun tiedetään, että vastapuolena on juuri Yhdysvallat, jonka politiikka on aina ollut irlantilaisille myötämielistä, voidaan sanoa, että Eirelle ei aseellinenkaan vastarinta ole millään tavoin kohtalokasta. Se olisi kylläkin komea osoitus omien oikeuksien järkkymättömästä puolustamisesta. Mutta mitään maailmanhistoriallisesti vaikuttavaa taistelua siitä ei syntyisi, sillä Eirellä ei olisi elämäänsä panoksena, niin kuin parhaillaankin on monella muulla pienellä kansalla, joka on joutunut ase kädessä puolustamaan vapauttaan.

Eire on yksi nivel siinä poliittisen toimeliaisuuden ketjussa, jonka liittoutuneet ovat viime aikoina kietoneet akselin vallitseman Euroopan ympärille. Erikoisen voimakkaana ovat Suomi, Turkki ja Espanja tämän ketjun rakentamisen tunteneet. Suomen asian jätämme tällä kertaa sivuun, siitä olemme jo aikaisemmin sanoneet eräitä vakavasti punnittuja mielipiteitä, emmekä halua asiaan puuttua, ennen kuin avoinna oleva rengas on sulkeutunut. Turkki on merkinnyt Englannille viime aikoina pahaa takaiskua, sillä se ei ainakaan vielä ole suostunut Englannin vaatimaan sotilaalliseen yhteistoimintaan. Sitä vastoin Espanjassa ovat liittoutuneiden toimenpiteet ilmeisestikin johtaneet parempiin tuloksiin. Espanjaa ei tietenkään ole haluttu saada mukaan akselinvastaiseen rintamaan, mutta se halutaan väenväkisin saada pois siitä asemasta, minkä se aikoinaan itselleen otti: ei-sotaakäypä maa Saksan ja Italian rinnalla. Taloudellinen painostus, jonka liittoutuneet kohdistivat köyhtyneeseen Espanjaan, on jo tähän mennessä aiheuttanut monia myönnytyksiä Espanjan taholta. Eikä tarvinne pelätä tuon pahemmin erehtyvänsä, jos jo nyt ennustaa, että liittoutuneet tulevat aikanaan saamaan Espanjan kohdalta täyden pistevoiton. Asia on näet niin, että Espanja ei elä ilman niitä monia välttämättömiä tarvikkeita, joita se voi saada ainoastaan liittoutuneilta. Espanja on sisäisesti hajanainen, köyhä maa, jolla ei ole varaa tehdä viimeisiä johtopäätöksiä, jos siihen kohdistetaan ultimatiivinen painostus. Siksi se tekee parhaansa voidakseen joustavuudella ja taipuisuudella selvitä pahimman ajan yli siihen saakka, jolloin sota on päättynyt.

Espanjan ja Turkin tapaukset ovat kokonaan toista suuruusluokkaa kuin tapaus Eire. Edelliset merkitsevät joko akselin voimavarojen kaventamista tai liittoutuneiden voimaresurssien suurta nousua. Eiren asian hoitaminen USA:n haluamaan suuntaan merkitsee tosin tärkeän periaatteellisen voiton saavuttamista liittoutuneiden poliittisen toimintaohjelman toteuttamisessa, mutta asian käytännöllinen arvo tätä nykyä on sittenkin verraten pieni. Eiren puolueettomuudesta saattaa olla vaaraa liittoutuneiden armeijoille, mutta tosiasiallisesti tuo vaara lienee pikemminkin oletettua laatua.

15.3.1944