Anna mun kaikki kärsiä

LIIMATAINEN

20/4 1974

Muistitietona kulkee ammattiyhdistysväen piirissä tarina siitä, mitä ns. uusien kasvojen mukaantulo palkkataisteluihin aikoinaan merkitsi. Sodan jälkeen esittivät veturimiehet kaikkein jyrkintä linjaa palkkojen korottamisen puolesta ja olivat valmiit lakkoihin, milloin vain sellainen oli tehtävissä. Vanhat ammattiyhdistysmiehet, jotka olivat tottuneet rauhallisempiin menettelytapoihin, totesivat veturimiesten railakasta menoa seuratessaan: kyllä sen näkee, että kun suojeluskuntalaiset tulevat ammattijärjestöihin, niin ne saavat vauhtia asioihin, vaikka kivääritkin on heiltä otettu pois.

  Mitään rinnastusta tässä kerrottuun ei nykypäivien palkkataisteluihin ole tietenkään tehtävissä. Mutta sen verran voinee kyllä sanoa, että kun porvarijohtoiset työntekijäjärjestöt ovat yhä enenevässä määrin joutuneet ottamaan osaa tulopoliittisiin ratkaisuihin, niin uutta vauhtia on asioihin saatu. Eikä siinä ole kursailtu keinojen valinnassa. Tämä on tullut kouriintuntuvasti esille yleisradion teknillisten ja Suomen teknisten toimihenkilöjärjestöjen keskusliiton (STTK) kautta maailman tunnetuksi tulleiden toimenpiteiden yhteydessä. Yleisradion teknillisten johdon väitetään olevan jyrkemmän siiven kommunistien käsissä, mutta toisaalta esitetään, että jäsenkunnan enemmistö on hyviä porvareita. STTK:n osalta voitaneen varmuudella sanoa, että kommunisteilla ei siellä ole juuri sanansijaa.

  Kun lähdetään tarkastelemaan yleisradion teknillisten toimihenkilöiden lakkoa, on pidettävä mielessä, että heidän järjestönsä toimii jäsentensä taloudellisten etujen puolesta ja tilaisuuden tullen vaatii palkankorotuksia. Tämä onkin sen tehtävä. Jos sen vaatimuksia ei hyväksytä, järjestöllä on laillinen oikeus uhata lakolla ja aloittaa lakko. Tähän saakka ovat asiat kunnossa. Tähän saakka on toimittu kirjoitettujen pelisääntöjen mukaan.

  Mutta tämän jälkeen tulee esille edellytys, josta ei ole määräyksiä tai sopimuksia olemassa, vaan joka johtuu asioiden luonnosta. Niiden etujen, joiden läpivieminen aiotaan toteuttaa lakon avulla, ja niiden vahinkojen, joita lakko aiheuttaa, tulee olla yhteismitalliset. Tällaista yhteismitallisuutta ei ollut olemassa, kun STTK keväällä 1973 järjesti palkkaetujensa läpiviemiseksi tarkoitetun lakon siten, että se olisi ulkomaiden viestiyhteyksien katkeamisen vuoksi saattanut siirtää Helsinkiin koollekutsutun Euroopan turvakokouksen muualle. STTK:n palkankorotusvaatimus ja Suomen kärsimä kansainvälinen arvovaltatappio eivät olleet yhteismitallisia. Konferenssin saaminen Suomeen oli ollut suuri kansallinen saavutus. Siitä oli pidettävä maan kansainvälisen arvonannon vuoksi kiinni kynsin hampain. Tämän tiesi myös STTK ja ajoitti lakkonsa niin, että juuri turvakokouksen vuoksi sen esittämiin palkkavaatimuksiin oli suostuttava, että konferenssia ei peruutettaisi. Jokainen näkee, että STTK:n ajama yksityisten etu ja lakon aiheuttama kansallinen menetys eivät olleet yhteismitallisia.

  Sama asetelma uusiutui huhtikuussa 1974. Yleisradion teknilliset ja STTK ajoittivat lakkonsa siten, että jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen radiointi ja televisiointi sekä koti- että ulkomaille estettäisiin, jollei esitettyihin palkkavaatimuksiin suostuta. Kun tiedetään, millä tavattomalla mielenkiinnolla jääkiekon MM-kilpailujen kulkua seurataan ja kuinka monen maan kanssa Suomi oli tehnyt sopimuksen televisioinnista, voidaan havaita, miten suuri arvovallan menetys maalle koituisi, jos kisojen televisiointi ulkomaille estettäisiin. Lakolla ajettu palkkavaatimus ja lakon aiheuttama kansallinen tappio eivät taaskaan olleet yhteismitallisia. Kaiken järjen nimessä niitä ei voitu panna vastakkain. Sen vuoksi STTK:lla ei ollut eettisiä edellytyksiä pelata maan hyvän nimen ja kansainvälisen arvovallan kustannuksella peliään. Jos lakon vaikutukset olisi rajoitettu käsittämään vain Suomen, kaikki olisi ollut OK. Kyseessä olisi ollut meidän sisäinen asiamme, jonka me olisimme ratkaisseet omassa keskuudessamme turvautumatta vieraita maita loukkaaviin ja vahingoittaviin toimenpiteisiin.

  Tämä olisi pitänyt olla lakon suunnittelijoilla hyvin selvillä. Viime vuosina on kaikilla foorumeilla osoitettu ja todisteltu, kuinka kansainvälisessä elämässä on otettava huomioon toisen osapuolen tai toisten maiden kohtuulliset toivomukset. Jääkiekon televisioinnin kohdalla se olisi ollut mitä yksinkertaisin ja helpoin tehtävä. Mutta kun kommunistinen oikeaoppisuus ja porvariliiton sitä suosima jääräpäisyys pääsevät pelaamaan yhteen, niin tulos on maalle surkuteltava. Voidaan sanoa, että televisioinnin keskeyttäminen tuotti maalle ja sen maineelle niin sanomattoman paljon vahinkoa, että sen korjaamiseksi saa virallinen Suomi virallisine ja epävirallisine edustajineen tehdä vuosikaudet työtä.

  Tässä televisioskandaalissa on tavallaan ihmetyttänyt se, että julkisuudessa ei ole ollut tietoa, kenen henkilön ensisijainen syy ja vastuu on siitä, että lakko suunniteltiin kiekkokisojen ajaksi ja toteutettiin niiden aikana. STTK:n johto hyvin tunnetaan jo viime vuoden ajalta. Mutta yleisradion teknillisten jyrkkä kommunistinen johtoporras on taitavasti piileksinyt. Reilua menettelyä on osoittanut sitä vastoin Sinisalon "Tiedonantaja", joka johdonmukaisesti tukiessaan lakkolaisia on todistanut, että heikäläiset ne ovat suunnitelleet ja järjestäneet epäsuositun lakon.

  Milloin lakko päättyy? Siitä ei ole kenelläkään tietoa. Nyt on kiekko-ottelujen televisiointi takanapäin. Nyt voidaan lakkoa ylläpitää kotimaisin keinoin, joten ulkomaat eivät välienselvityksestämme kärsi. Nyt voidaan vapaasti temmeltää.

  Se hyvä puoli tästä on, että kallista polttoainetta säästyy.