Kaanaalaisia urheiluasioita ja -ihmisiä.

"Minä olen seiväshyppääjä Enwald".

Armon vuonna 1923 kun Kuopiossa ratkaistiin Suomen yleisurheilumestaruudet, oli koko Kaanaan urheiluintoinen nuoriso jännittänyt itsensä Kuopioon kilpailuja seuraamaan. Kaanaan Kopina oli lähettänyt pari kolme urheilijaansakin hakemaan onneaan parempiensa parissa, yksi näistä seiväshyppyyn ilmoitettu Enwald. Kuopiolaiset olivat urheilijoille varanneet yöpuun jossakin matkustajakodissa, jossa suureen saliin oli sovitettu yli puolenkymmentä vuodetta. Enwaldille oli myös tähän saliin pesä varattu, mutta kun hän meni sukulaistensa luo asumaan, käsitti Vallikka hänen vuoteensa ja esiintyi matkustajakodissa kilpailujen osanottajana ja seiväshyppääjä Enwaldina. Mistäs ne pahaa aavistamattomat hotellinpitäjät tiesivät, ettei sen näköinen mies kuin Vallikka koskaan pysty kahta metriä seipään varassa ylittämään.

Mutta senhän arvaa, että näin odottamatta suururheilijain joukkoon korotettuna esitti Vallikka perin tyyriin fiskaalin osaa. Ei siinä saanut poikaset isosti tulla tolittamaan, kun jo Vallikka hönkäsi heille vasten naamaa, jotta

- Tiedättekö te, kenen kanssa te yritätte seurustella.

Lauantai-illaksi oli kaanaalainen urheilijajoukko mennyt viettämään iltaa Pesäniemen ravintolaan johtajanaan tietysti kaikkeen illanviettoon innostunut ja perehtynyt Vallikka. Kaanaalaiset ovat iloista, joskin sakkiin sukeutuvaa ja välistä omahyväistäkin kansaa ja niin ollen he eivät pitäneet lainkaan sopivaisena viereisessä pöydässä istuvan parin herrasmieheltä vivahtavan nuorukaisen lähentely-yrityksiä. Nuo tuntemattomat miehet hokivat asettua kaanaalaispöydän yhteyteen, aikoivat esitellä itsensä ja siirtyä samaan pöytään, mutta sellainen toimenpide oli isästä p-leestä lähtöisin sankariemme mielestä ja pian kehittyivät asiat sille asteelle, että syntyi lievää suukopua lähentelevän ja poistyöntävän asiapuolen välillä. Se päättyi tosin pian, sillä kaanaalaisista astui pari riuskaa poikaa "framille" ja he kuljettivat nuo tungeskelijat eteiseen ja kehottivat heitä "tuntemattomalla tavalla" poistumaan ravintolasta. Tietysti Vallikka oli toinen taluttajista. Pojat nakkasivat ensikis heidät alas portaita ja stten heidän päällusvaatteensa perästä. Sen tehtyä jäi Vallikka kuin sankari rintaansa pullistellen seisomaan portaille ja varttumaan seuraavaa ryntäystä.

Mutta ulospotkitut olivat siihen otteeseen saaneet voimatoimenpiteistä kylläkseen. He tekivät pois lähtöä ja eräs heistä alkoi parlamentteerata Vallikan kanssa, selitti olevansa erittäin sivistynyt ihminen ja menevänsä ensi jouluksi Bonnin yliopistoon opiskelemaan. Sivistys ei Vallikkaan vaikuttanut, hän tokasi vain, että tällä kertaa voittaa raaka voima kirjatiedot, minkä lisäksi hän ilmoitti paheksumisensa sellaiselle miehelle, joka hylkää kovia kokeneen isänmaansa juuri jouluksi.

Poispotkitut pitivät parhaana muuttaa ravintolaa. Poislähtiessään kysäsi eräs heistä paikalle kertyneeltä yleisöltä, tunsiko joku heistä tuota portailla korskailevaa kaveria. Kukapas häntä olisi tuntenut, mutta kaihtamattomaan tapaansa avusti Vallikka itse kysyjää ja kikkasi römeällä äänellä

- Minä olen seiväshyppääjä Enwald Kaanaasta.

Jonkun aikaa tilannetta seurailtuaan ja huomattuaan vihollisen lopullisesti paenneeksi palasi Vallikka tuohon viihtyisään ja rauhalliseen kaanalais-seuraan.

No, seuraavana päivänä tähysteli kaksi kiukkuista silmäparia Enwaldin seiväshyppyä. Mutta viaton Enwaldimme ei voinut aavistaa, että kukaan voisi hänelle toivottaa huonoa onnea, sillä niin nuhteettomasti hän oli aina vaeltanut.

Hauska jälkinäytös: Joku aika kilpailujen jälkeen saapui Kaanaaseen pari kuopiolaista kaupparatsua, jotka pelvolla ja vavistuksella kertoivat historioita hirmutappelija Enwaldista. Kaanaalaiset alkoivat aluksi kontrolloida käsitystään seiväshyppääjästään mutta pian tuli tiedoksi Vallikan osuus näissä historioissa ja häneen nähden ei hyvien kaanaalaisten vielä moisten juttujen takia tarvinnut käsityksiään muuttaa.

Itse kilpailujen aikana kehui Vallikka kovasti Rönnyn Hemmiä, kun tämä juoksi 10 kilometriä. Selitti ympärillään seisojille hänet maan kauheaksi loppukirijäksi. Väitti kivenkovaan, että Hemmi ottaa Hanneksen viimeisellä kierroksella kiinni (vaikka oli jo toista kierrosta jäljessä). Kun vihdoin viimeinen kierros tuli, eikä Hemmi parantanut vauhtiaan, muljautti muuan nenästävedetty rumasti Vallikkaan ja sanoi:

- Ei se olekaan sellainen loppukirijä!

- Ei se olekaan, vastasi Vallikka silmiään räpäyttämättä ja lisäsi: eikä ole ollutkaan.