Valtion ja kuntien työt.

Kun hätä on suurin, on apu lähinnä. Apu tuli Janne Hakulisen hahmossa. Kinkunsyönti näkyy sekoittavan meidän muiden toimittajien ajatukset, mutta Jannelle se vaikuttaa ajatuksia kirkastavasti, kuten hänen kirjoituksestaan näemme:

Varsin yleisiä keskustelunaiheita ja huumorin kohteita ovat valtion ja kuntien työt. Niistä on varmastikin juttu poikineen veistetty ja veistetään. Niinpä kerrotaan kuinka Turun kummikaupungin Göteborgin eräs kunnantyöntekijä oli äskettäin Turussa vieraillessaan vakavasti sairastunut, jolloin hänet oli kiireesti toimitettu sairaalaan. Mutta siellä tuli lääkäreille hätä käteen. Miestä ei saatu nukkumaan millään keinolla, ennenkuin eräs, ilmeisesti hänkin kunnan palveluksessa oleva, keksi keinon. Miehen sänkyyn tuotiin lapio ja silloin alkoi kuorsaus. Onnellisen leikkauksen jälkeen mies oli kuitenkin saatava hereille ja siinäkin tarvittiin vanhoja kunnallisia keinoja. Hankittiin Rahatoimistosta tilipussi, ja sen ratina lopetti miehen nukkumisen äkkipikaisesti.

Näin pitkin matkaa, milloin valtio milloin kunta ovat yleisen keskustelun ja usein varsin häikäilemättömän propagandankin kohteina. Usein myös syystä. Tavallisesti arvostelu kohdistuu työtehoon ja varsinkin alemmissa portaissa oleviin työntekijöihin.

Sen vuoksi on kohtuullista tarkastella myös mitalin toista puolta. Mitä työmiehet itse sanovat, missä vika heidän mielestään makaa?

Olen osallistuessani Helsingin kunnalliseen elämään joutunut toteamaan, että kaikki eivät suinkaan nojaa vain lapionvarteen tai odota tilipussia ja sairaslomaa! Valtavin enemmistö kunnantyöntekijöistä on reiluja työmiehiä, miehiä, jotka ponnistelevat usein erittäin vaikeissa olosuhteissa.

Harvoin kysytään heidän työtään arvosteltaessa, onko näillä valtion ja kuntien palveluksessa olevilla käytettävissään samanlaisia työkaluja ja koneita kuin yksityisillä. Näin ei ole nimittäin aina asianlaita. Mm. Kunnantyöntekijäin Pohjoismainen Yhteistyöjärjestö on omissa ammattikongresseissaan varsin usein joutunut kiinnittämään huomiota siihen, että kuntien työläiset saavat työskennellä huonommilla työkaluilla ja koneilla kuin yksityiset. Näin on tiettävästi tapahtunut myös valtion työntekijäin kohdalla. Helsingin Vesijohtolaitoksen pääluottamusmies kävi talousarviokeskustelun aikana puhumassa tämän kirjoittajalle, kuinka välttämätöntä olisi saada ostetuksi nosturi, jotta päästäisiin "Aatamin aikuisista" työmenetelmistä. Siten kustannukset pienenisivät ja tapaturmat vähenisivät. Mutta turha oli toivo! Valtuuston enemmistö ei välittänyt tällaisesta säästäväisyydestä!

On varmaa, että tällaisia pääluottamusmiehiä on riittävästi myös valtion eri laitoksissa, ja he ovat kerta kaikkiaan kyllästyneet heidän työnsä jatkuvaan häpäisemiseen. He vaativat itselleen uusia koneita ja työkaluja. On väärin miestä moittia laiskaksi, jos hänellä alunperinkään ei ole välttämättömiä edellytyksiä onnistua työssään. Parempi on ensin saada nämä asiat järjestykseen, sillä vasta sitten voidaan vaatia kunnollisia tuloksia.

Tässä suhteessa noudatetaan valtion ja kuntien johtoportaissa aivan väärää säästäväisyyttä. Luullaan, että jokainen uusi kone, uusi työkalu merkitsee vain menoja, eikä kiinnitetä huomiota siihen, että juuri niiden avulla säästetään järkevällä tavalla ja tehdään työ tehokkaammaksi. Tämänlaatuiseen tarkkaan taloudenpitoon olisi myös porvarilliset piirit saatava mukaan, eikä jätettävä sitä vain sosialistien harteille. Silloin asiat saataisiin oikeille raiteille ja turha haukku loppuisi. Tämä pitäisi pitää mielessä niin kuntien valtuustoissa kuin eduskunnassakin. On tehtävä pitävät rahoitussuunnitelmat ja ryhdyttävä sitten ponteviin toimenpiteisiin työtehon lisäämiseksi.

Toivottavasti tällaiseen "sosialismiin" saadaan entistä laajemmat piirit mukaan. Se merkitsee halvempia kustannuksia ja yleistä hyvinvointia. Siinä ohessa voimme sitten edelleenkin arvostella epäkohtia ja vaikkapa päästää pienen naurunkin valtion tai kunnan kustannuksella. Kyllä ne sen kestävät - ja joskus sietävätkin.

* * *

Havaitsemme, että edellä olevien rivien kirjoittaja oli ritari peloton ja nuhteeton, kun hän lähtee noin epäkiitolliselle asialle kuin puoltamaan valtion ja kunnan työntekijöitä. Taitaisi olla aika ottaa nämä yhteisöjen työt pohdiskeltaviksi, sillä niissä on monta puolta. Oman kortensa voisi varmaankin kantaa kekoon professori Ohto Oksala, joka taitaisi valaista kunnan työn psykologista puolta. Ja mitäpä osaisikaan kertoella kansallemme majuri Antero Rautavaara, työn johtamistaidon teoreetikko. Valtion työt joutuivat huonoon huutoon ensimmäisen maailmansodan aikana ns. patteritöissä, kun Suomea linnoitettiin tsaarivainajan toimesta. Siinä lyötiin ennätyksiä, kuinka monta viikkoa kukin pystyi pitämään rautakankea liikahtamatta samassa asennossa. Silloin romahti työn moraali ja valtion töitten maine. Ja niin se romahtaa joka paikassa, jossa ei ole tiukka työn suunnitelma, työn johto ja kuri. Helsingin kaupunki näyttää parhaillaan Kulosaaren siltatyömaalla, miten käy, kun huhkitaan ilman suunnitelmaa ja kun on veronmaksajien miljoonat, joilla mäiskiä.