Radiopuhe joulukuussa 1941

Arvoisat radiokuuntelijat.

Armeijamme loistavien sotatekojen ansiosta meillä on nyt hallussamme koko se Karjalan alue, joka Moskovan pakkorauhassa jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle. Suomalaiset aseet, jotka vertojaan vailla olevalla urheudella talvisodan aikana puolustivat Karjalaa ylivoimaista vihollista vastaan, ovat nyt taistelleet menetetyn Karjalan meille takaisin. Tältä alueelta talvisodan aikana ja rauhanteon jälkeen siirtyneen väestön ajatukset ovat näinä päivinä kiinteämmin kuin koskaan poissaolon aikana kohdistuneet rakkaaseen kotiseutuun, menetettyyn, raiskattuun, nyt takaisinsaatuun Karjalaan. Samalla ovat siirtoväen ajatukset hartaina ja kiitollisina kohdistuneet Suomen sotilaisiin, joiden sankaruus ja alttius on palauttanut siirtoväelle oikean paikan isänmaassa, ne pellot, joita sukupolvien mittaan on hiellä ja vaivannäöllä muokattu ja verin varjeltu vainolaista vastaan, ne kodit, joiden hyväksi menneet ja nykyiset sukupolvet ovat työskennelleet, sen kotiseudun, johon Karjalan heimo on sydämen ja kiintymyksen siteillä niin lujasti juurtunut.

Karjalan takaisinvaltaus muodostaa käännekohdan siirtoväen elämälle, yhtä valtavan ja iloisen kuin alueen luovuttaminen viholliselle oli suuri ja masentava. Se, että Karjalan väestö niin yksimielisenä, ilman ulkopuolista pakkoa, omasta vapaasta tahdostaan väistyi vihollisen tieltä ja jätti kotinsa, oli todistus samasta uhrauksiin valmiista isänmaanrakkaudesta, joka on elähdyttänyt Suomen sotilasta taistelussaan ja kotirintamaa työssään ja yksimielisyydessään. Neuvostoliiton vallanpitäjät, jotka hämmästyksellä ja raivolla olivat havainneet Suomen armeijan kykenevän ennalta arvaamattomalla menestyksellä puolustamaan maataan, saivat Moskovan rauhansopimuksen jälkeen nähdä toisen valtavan voimannäytöksen, kun karjalainen siviiliväestö luopui maallisesta omaisuudestaan ja valmiina vaikka mierolaisen osaan muutti siihen Suomeen, joka oli saanut pitää vapautensa. Kun Suomen historiaa näiltä vaikeilta mutta suurilta vuosilta kirjoitetaan, tulee Karjalan väestön siirtyminen muodostamaan erään Suomen kansan moraalia ja kansallista yhteenkuuluvaisuudentuntoa vakuuttavimmin kuvaavan ilmiön. Mutta se tullaan arvioimaan tärkeänä myöskin siinä suhteessa, että sen kautta pelastettiin Suomen kansalle elinkykyinen heimo ja sen mukana monta rykmenttiä valiosotilaita, joita on nyt tarvittu Karjalaa takaisin valloitettaessa ja Suomen tulevaista turvallisuutta luotaessa.

Karjalan siirtoväen palaaminen kotiseudulleen, takaisinvalloitetussa Karjalassa, on nyt alkanut. Se on iloa herättävä matka, mutta monelle sisältyy siihen myös syvää murhetta. Tuhannet ja taas tuhannet tapaavat kotinsa hävitettyinä ja nekin, joiden kodit ovat pystyssä, löytävät ne vahingoitettuina ja turmeltuina. Työtä ja taas työtä vaatii siellä miltei joka ainoan kodin saattaminen asuttavaan kuntoon.

Kun tarkastellaan takaisinvallatun Karjalan mahdollisuuksia ottaa vastaan asukkaita ensi talveksi, voidaan suurin piirtein erottaa kaksi eri aluetta, joiden olosuhteet ovat täysin erilaiset. Pohjoinen alue aina Antrean, Vuokselan ja Sakkolan korkeudelle on säilynyt suhteellisen hyvin, kun taas rannikkoalue on yleensä varsin perusteellisesti tuhottu. Pohjoisella alueella voidaan asuntojen sanoa suurimmalta osaltaan olevan pystyssä, niin että asukkaiden pääosalle tarjoutuu niiden puolesta mahdollisuus siirtyä kotiseudulleen. Tosin on tälläkin alueella suuria kyläkuntia kokonaan hävitetty ja varsinkin Käkisalmen kaupungin tuhoaminen on ollut täydellinen. Edelleen on mainittava, että monesta säilyneeksi katsottavasta kylästä on hävitetty yksityisiä taloja. Kuva rannikkoalueelta on taas päinvastainen, hävitetyssä kunnassa voi olla jokin säilynyt kylä tai joitakin yksityisiä taloja pystyssä. Kun väestön siirtyminen tänä syksynä kotiseudulle riippuu pääasiallisesti siitä, missä määrin asumuksia on jäljellä ja kunnossa, voidaan yleisenä toteamuksena mainita, että Laatokan Karjalasta ja keski-Karjalasta oleva siirtoväki voi suuremmassa määrin päästä koteihinsa kuin eteläisemmän Karjalan väestö.

Kuten luonnollista on, haluaisi kaikkikin siirtoväki palata takaisin Karjalaan. Palaamisjärjestelyjen helpottamiseksi suoritettu siirtoväen rekisteröinti osoitti, että vain pieni murto-osa ilmoittautuneista haluaa jäädä nykyisille asuinpaikoilleen. Esim. viipurilaisista ilmoittautui palautuskortistoon 42.947 henkeä ja niistä ainoastaan 765 eli 1.78 % ei halua palata takaisin. Heinjoen kunnan asukkaista taas ilmoittautui 3.397 henkeä ja näistä 37 eli 1,1 % ei halua palata takaisin. Nämä luvut ovat luonteenomaisia koko alueelle sen väestön palaamishalua kuvaavina.

Niiden, jotka kärsimättöminä odottavat pääsyä koteihinsa, on kuitenkin syytä muistaa, että kotiseutu ei vielä ensi talvena ole valmis kaikkia heitä ottamaan vastaan. Asunto-olot asettavat siinä suhteessa esteitä ja elintarviketilanne sekä toimeentulomahdollisuudet samoin. Tästä johtuu, että takaisinvallatun alueen kuntiin siirtymistä ei ole tehty vapaaksi, vaan viime kädessä alueen hallintoa johtavat sotilasviranomaiset määräävät, kuka alueelle saa palata. Kun sotilashallinto kunnissa kuitenkin on uskottu kunnalliselle luottamusmiehille, ensi sijassa kunnan hoitokuntien puheenjohtajille tai jäsenille, on paikallisten olosuhteitten tuntemukselle annettu hallinnossa ratkaiseva merkitys. Kuntiin asetetut esikunnat suorittavat kuntiin päästyään perusteellisen asuntojen ja asumismahdollisuuksien tutkimisen ja niiden sekä toimeentulomahdollisuuksien perusteella ratkaisevat, mikä perhe saa luvan palata kotiinsa. Tällä tavoin kuntalaisten aikoinaan asettamien luottamusmiesten käsiin on jätetty ratkaisun tekeminen tässä suhteessa, joten kuntalaiset voivat täydellä luottamuksella jäädä odottamaan kuntaan palaamista koskevien asioiden käsittelyä.

Voidaan pitää kuitenkin selvänä, että vielä tulevana talvena joutuu huomattava osa kotiseudulleen palaamaan haluavia viipymään nykyisissä sijoituskunnissaan. Tästä huolimatta tulee täällä olevan siirtoväen lukumäärä piakkoin aivan ratkaisevassa määrin vähenemään. Siirtoväen huoltotoiminta niiden parissa, jotka jäävät nykyisiin sijoituskuntiinsa, jatkuu tähänastiseen tapaan, niin että esim. huollon tarpeessa oleva s.v. tulee saamaan valtion huoltoavustusta.

Takaisinvallatulle alueelle palanneet henkilöt löytävät kotiseudultaan runsaasti työtä. Viljankorjuuta on paljon suoritettavana ja syyskyntöjä ei saisi laiminlyödä. Tuleva talvi voidaan käyttää kaikenlaisiin korjaustöihin, joista ei tule olemaan puutetta. Ansiotöitä tulee varmaankin olemaan riittävästi saatavissa.

Monen palaamisluvan saaneen tai palaamaan haluavan maanviljelijän mieleen lienee kuitenkin noussut kysymys, miten toimeentulo kotiseudulle voi järjestyä, sillä talo ei vielä ensi talvena anna elatusta, kun pellot ovat suurelta osalta olleet viljelemättä. Jotta erityisesti maatalousväestölle voitaisiin ensi talven aikana turvata mahdollisuus suorittaa työtä oman tilansa kuntoonlaittamiseksi, on valtioneuvosto päättänyt ulottaa siirtoväen huoltoavustuksen maksamisen myös takaisinvallattuun Karjalaan. Kuhunkin kuntaan asetetaan siirtoväen huoltojohtaja, jota tehtävää hoitamaan on pyritty saamaan joku kunnallisessa elämässä toiminut kuntalaisten luottamusmies. Hän saa kuntaan siirtyneelle väestölle suorittaa valtion varoista huoltorahaa niissä tapauksissa, joissa asianomainen henkilö tai perhe ei voi muutoin tulla toimeen. Tämä huoltoraha annetaan kuitenkin takaisinmaksusitoumusta vastaan. Jos nimittäin huoltorahaa joudutaan antamaan varakkaalle henkilölle, joka voi sen omaisuudellaan esim. korvaussuorituksen yhteydessä suorittaa, on kohtuullista, että valtio saa nyt maksamansa avustuksen myöhemmin takaisin. Ehdotuksen, keneltä huoltoavustuksen saaneelta avustus on perittävä takaisin, tekee siirtoväen huoltojohtaja, joka paikalliset omaisuus- ja olosuhteet tuntevana voi oikeudenmukaisesti asian arvostella. Lopullisen päätöksen takaisinmaksamisesta tekee Viipurin lääninhallitus.

Takaisinvallatulla alueella tullaan väestölle myöskin jakamaan ilmaiseksi Amerikan Punaisen Ristin lahjatavaroita, ensi sijassa siis leipäviljaa ja laardia. Jaosta määrää siirtoväen huoltojohtaja. Viljan luovuttamisessa on voimassa samat periaatteet kuin nykyisillä siirtoväen sijoituspaikoillakin. Laardia voidaan niin kauan, kunnes takaisinvallattuihin kuntiin kyetään toimittamaan runsaammin lehmiä, luovuttaa laajemmalle henkilöpiirille kuin mitä kotialueella on tehty.

Kun siirtoväki palaa Karjalaan, on sen nopeasti saatava asumuksensa edes siedettävään kuntoon. Tulevaa talvea ei taiteta niissä ikkunattomissa, ovettomissa ja uunittomissa taloissa, jonkalaisia hyvin rakennetun Karjalan pystyssäolevat talot nyt ovat. Mutta palatessaan Karjalaan ei siirtoväellä ole varoja hankkia rakennusten kunnostamiseksi välttämättömiä rakennusaineita ja työkaluja yms. Sen vuoksi valtioneuvosto on päättänyt järjestää ennakkokorvauksen suorituksen palanneelle ja palaavalle siirtoväelle. Ennakkokorvausta myönnetään rakennusten korjaamista varten sekä tarveaineiden, työvälineiden ja maatalousirtaimiston hankkimiseen. Hakemus ennakkokorvauksen saamisesta tehdään tarkoitusta varten painetulla kaavakkeella takaisinvallatulle alueelle toimivalle kunnan esikunnalle, joka tekee asiassa päätöksen. Ennakkoavustus maksetaan paikan päällä, joten se joutuu heti tarvitsevan käteen. Kaavakkeita ennakkokorvauksen hakemiseksi on saatavissa sekä kunnan esikunnissa että siirtoväen hoitokuntien toimistoissa. Ennakkokorvaus myönnetään rahassa ja on se enintään 10.000 markkaa, siis sama määrä, mikä korvauslain mukaan voidaan korvausta rahassa myöntää.

Nämä toimenpiteet ovat omiaan helpottamaan siirtoväen palaamista Karjalaan ja elämän alkuun pääsemistä siellä. Mutta ei ole syytä salata sitä tosiasiaa, että palanneen siirtoväen elämä Karjalassa tulee ensi talvena olemaan yleensä varsin vaikea. Olosuhteet ovat siellä niin suuressa määrin muuttuneet, että se, joka kuvittelee palaavansa kotiinsa ja alkavansa siellä entisentapaisen elämänsä, pettyy pahasti. Mukaan on otettava Karjalaan palatessa kärsivällisyyttä, mukautumiskykyä ja kestävyyttä, ilman niitä ei siellä selvitä. Mutta onhan siirtoväki saanut kaikkea tätä osoittaa vierailla veräjillä ollessaan, miksi se ei samaa osoittaisi voidessaan palata omille rakkaille kotikonnuilleen. Kuitenkin lienee paikallaan huomauttaa, että niiden siirtoväkeen kuuluvien, jotka eivät saa Karjalasta työpaikkaa tai joilla ei ole vielä mahdollisuutta tehdä työtä Karjalassa oman taloutensa kuntoonsaattamiseksi, mutta joilla sen sijaan on työpaikka nykyisessä sijoituskunnassaan, ei ole syytä huoltoavustuksen saannin toivossa siirtyä kotiseudulleen. Maa on varsinkin tulevan talven aikana niin vaikeassa asemassa, että jokaisen kansalaisen velvollisuus on olla siellä, missä hän parhaiten voi hyödyttää valtakuntaa, sen jälleenrakentamista ja sen talouselämää.

Kun se karjalainen väestö, joka nyt pääsee palaamaan kotiseudulleen, jättää taakseen sen elämänsä vaiheen, joka merkitään sanalla siirtoväki, täyttää sen mielen varmaankin monet ajatukset. Se muistaa sen surun ja masennuksen, minkä vallassa kotiseutu jätettiin, se muistaa varmaan ne vaikeudet, jotka sitä kohtasivat siirtoväkenä ollessaan. Ei ole syytä kieltää, etteikö siirtoväki monta kertaa ole täydellä syyllä tuntenut itseään lapsipuolen asemassa olevaksi omassa isänmaassaan, vaikka sen tuleekin toiselta puolen myöntää, kun menee omaan sydämeensä, että myös sen oma käyttäytyminen on saattanut olla aiheena moniin pikkuharmeihin. Mutta varmaa kuitenkin on, että nämä ikävät muistot ovat vain häviävän pieni osa niiden hyvien, iloisten ja rohkaisevien muistojen rinnalla, jotka siirtoväki vie muusta Suomesta mukanaan Karjalaan. Siirtoväki on saanut osakseen myötämielisyyttä, sydämellisyyttä ja avuliaisuutta toisten Suomen heimojen parissa asuessaan, joka vastaisinakin vuosina lämmittää sen mieltä. Se on saanut ystäviä maan toiselta ääreltä, ystäviä, joiden luokse vielä usein palataan vieraisille ja jotka nähdään mieluisina vieraina Karjalassa, kun se on rakennettu sellaiseen asuun, että sinne voidaan ystäviä kutsua. Ja varmaa on, että karjalainen vieraanvaraisuus niitä kohtaan, jotka yhteisten hyvien muistojen merkeissä tulevat jälleenrakennettuun Karjalaan on aitoudessaan ja rakastettavuudessaan valloittavinta mitä voidaan osoittaa.

(Raskas on siirtoväkenä olo karjalaisille ollut, mutta suuremmoisella tavalla he ovat ristinsä kantaneet. Se ylin kaitsija, joka kohtalomme määrää, oli kaikkiviisaudessaan nähnyt hyväksi antaa Karjalan kansalle tämän kärsimyksen tien kuljettavaksi. Kun me tämän muistamme, olemme velvolliset nöyrin mielin osaamme tyytymään ja ottamaan tästä elämän vaiheesta ne opetukset, joita pitkä poissaolo kodista ja oleskeleminen toisten parissa aina antavat.)

Siirtoväen suuri unelma on nyt toteutunut. Muu Suomi usein hymähti epäuskoisena, kun se kuuli menneinä pimeinä aikoina siirtoväen esittävän lujan uskonsa Karjalan takaisinsaamisesta. Mutta siirtoväki käsitti, että vain toivo voi antaa sille voimia kestää vaikeuksien yli. Se tunsi sydämessään, että Karjala ei ollut menetetty maakunta, vaan se oli vain luovutettu, toistaiseksi luovutettu vieraisiin käsiin. Nyt Karjala on vapaa. Se on suomalaista maata kuten se on aina ollut ja kuten se aina tulee olemaan.

Karjalan punamusta lippu on ollut rauhanteosta lähtien tähän saakka laskettuna puolitankoon. Se laskettiin siihen musta murhe sydämessä. Nyt se on kalleilla uhrauksilla jälleen nostettu sille paikalle, mikä sille kuuluu ja missä liehuen se meille kaikille osoittaa, että Karjala on jälleen meidän, nyt ja aina.