VI Tasavallan Presidentin vierailu Englannissa 8.5.-13.5.1961

33. Tasavallan Presidentin puhe Lord Mayorin päivällisellä Lontoossa 10.5.1961

Kiitän Teitä, Herra Ylipormestari, niistä sydämellisistä sanoista, jotka Te Lontoon kaupungin puolesta olette minulle osoittanut, ja siitä lämpimästä vastaanotosta, jonka olen saanut osakseni täällä tänä iltana. Tässä yhteydessä en voi olla muistelematta, Herra Ylipormestari, Teidän arvoisan edeltäjänne, Sir Cullum Welsh`in onnistunutta vierailua Suomessa vuonna 1957.

Kun minulle on suotu tilaisuus puhua eräässä maailman kuuluisimmassa huoneistossa näin arvovaltaiselle kuulijakunnalle, en voi vastustaa houkutusta halutessani kertoa hieman siitä pohjoisesta maasta, jota minulla on kunnia edustaa.

Meillä Suomessa kilpailevat maakunnat toistensa kanssa itsensä kehumisessa. Tavallista kuitenkin on, että maakuntaansa vieraille esitellyt puhuja lopuksi pyytelee anteeksi itsekehua sanoen, että näin on minun pitänyt puhua teille, kun valitettavasti en tunne muita maakuntia kuin omani.

Suomea on usein sattuvasti joskaan ei täysin tyhjentävästi luonnehdittu maaksi, jonka kansantalous perustuu puulle. Metsät ovat tärkein varallisuutemme lähde ja me olemme siinä onnellisessa asemassa, että metsävarat muodostavat itse itsensä uusivan pääoman, mikäli niitä hoidetaan pitkäjännitteisesti, kuten tarkoituksemme on.

Noin satakunta vuotta sitten perustettiin ensimmäiset uudenaikaiset suursahat tärkeimpien uittoväyliemme suuhun. Siitä lähtien ovat myös heti satamiemme vapauduttua talven jääkahleista ensimmäiset englantilaiset ja Englantiin keulansa suuntaavat suomalaiset laivat kiinnittäneet köytensä vientisatamiemme laitureihin kuormaamaan sahatavaraa. Englantilaiset ja skotlantilaiset alkoivat tuntea kiinnostusta nuorta teollisuuttamme kohtaan ja teollisuutemme kehittyessä ovat sellaiset nimet kuin Ramsay, Montgomery, Finlayson, Barker ja Crichton tulleet meille tutuiksi.

Pyydän saada käyttää tilaisuutta hyväkseni tuodakseni esille eräitä näkökohtia, jotka koskevat Suomen tärkeintä teollisuushaaraa, so. puunjalostusteollisuutta.

Vielä 1920-luvun puolivälissä oli sahatavaran ja muun puutavaran osuus vientimme kokonaisarvosta yli puolet. 1930-luvulla tapahtuneen voimakkaan ekspansion ansiosta nousi paperiteollisuus ensin puuteollisuuden rinnalle ja sitten tämän ohitse. Par`aikaa on käynnissä sangen voimakas laajentumisvaihe lähinnä paperiteollisuudessamme, jonka ansiosta paperiteollisuutemme tuotanto- ja vientikyky kasvaa neljässä vuodessa lähes 50 prosentilla. Tämä merkitsee tuotantokykymme lisääntymistä n. 1 600 000 tonnilla.

Osoittaakseni, mitä osaa Suomi esittää kansainvälisillä puunjalostusmarkkinoilla tahtoisin esimerkkeinä mainita, että vuonna 1959 Suomen osuus koko maailman sahatavaran viennissä oli n. 14 % ja Euroopan viennissä n. 30 %. Vanerimarkkinoilla Suomen merkitys oli vielä suurempi eli 20 % koko maailman ja yli puolet Euroopan viennistä. Paperimassan tuotanto koko maailmassa on nykyisin n. 37 milj. tonnia. Suomen n. 2.5 milj. tonnin tuotanto ei siten edusta enempää kuin seitsemisen prosenttia maailman tuotannosta. Huomattavasti suurempi, n. 18 % on ollut Suomen osuus koko maailman viennistä. Euroopan viennistä on osuutemme vastaavasti ollut n. 30 %.

Kun näitä lukuja vielä täydennetään tiedoilla Suomen osuudesta kansainvälisillä sanomalehtipaperimarkkinoilla - Suomen osuus on n. 10 % koko maailman ja n. 40 % Euroopan viennistä - lienen onnistunut hahmottelemaan kuvan siitä, mitä osaa metsien ns. vihreä kulta esittää Suomen kansantaloudessa. Kuvan täydentämiseksi on syytä vielä lisätä, että Suomen asukasluku on n. 0.15 % maailman väkiluvusta.

Eräs ulkomaalainen kysyi kerran suomalaiselta teollisuusmieheltä, että mitenhän te oikein selviätte tulevaisuudessa, kun te jalostusta varten hakkaatte noin paljon metsiänne; nehän pian loppuvat kokonaan. Suomalainen vastasi tähän: ei ole vaaraa, me hakkaamme metsiämme vain kuutena päivänä viikossa, mutta ne kasvavat seitsemän päivää viikossa.

Mainitsin puheenvuoroni alussa, että nimitys maa, jonka kansantalous perustuu puulle oli sattuva, mutta ei tyhjentävä. Näin sanoessani ajattelen ennen muuta metalliteollisuuttamme, jonka suurelle laajentumiselle sodanjälkeiset olosuhteet antoivat virikettä.

Edellä olen lyhyesti ja monia aloja sivuuttaen esittänyt kuvan teollisuus-Suomesta. Meillä on myös tärkeä maataloutta harjoittava Suomi, jolla on omat probleeminsa, mutta en halua väsyttää teitä sen esittelyllä. Sitävastoin vielä muutama sana asemastamme poliittisessa kentässä.

Suomi on eräs niitä pieniä eurooppalaisia maita, jotka saavuttivat itsenäisyytensä ensimmäisen maailmansodan merkeissä. Kun katsomme nyt karttaa, havaitsemme, että Suomi on ainoa näistä maista, joka toisen maailmansodan kurimuksessa on säilyttänyt itsenäisyytensä ja yhteiskuntajärjestyksensä.

Tämä ei ole tullut meille ilmaiseksi. Me olemme saaneet niin sodassa kuin rauhan töissä puolustaa vapauttamme. Ovatko saavutuksemme olleet suuremmat sodassa tai rauhassa, siitä ei ole syytä virittää keskustelua. Mutta se on varmaa, että meidän - vai pitäisikö sanoa meidänkin - tulevaisuutemme ja elämämme riippuu rauhan säilymisestä. Me suomalaiset elämme monen vieraan mielestä vaarallisella paikalla, mutta me emme halua vaihtaa osaamme. Monien vaikeuksien, virheiden ja vahinkojen jälkeen me luulemme löytäneemme oman poliittisen tiemme, hyvät ja luottamukselliset naapuruussuhteet. Me pyrimme omalla maailmankolkallamme harjoittamaan rauhan ja hyvän tahdon ulkopolitiikkaa. Sille me pyydämme kaikkien meidän parasta ajattelevien myötämielistä tukea. Itse me rohkein ja luottavaisin mielin työskentelemme rauhan, vapautemme ja kansanvaltamme puolesta.