Kirje Bo Ekelundille 4.11.1930

H.V.

Tapaamisemme joutui uuteen vaiheeseen sen takia, että maisteri Lauri Pihkala ilmoitti minulle tänään aikovansa muissa asioissa ja todennäköisesti aivan kohta matkustaa Tukholmaan, ja kun hän kertoi minulle saavansa silloin tilaisuuden neuvotella kanssasi urheiluasioista, päätin lykätä meidän tapaamistamme varsinkin siksi, että että ne asiat joista meidän piti puhua eivät lykkäämisestä kärsi.

Toinen asia, jonka vuoksi hyvin mielelläni haluan siirtää matkaani myöhäisempään ajankohtaan, on se että Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton organisaatiomuutosta ei ole vielä ratkaistu. Jaostojen pyrkimystä muuttua itsenäisiksi liitoiksi ts. saada itsenäisesti hoitaa taloutensa ja ulkomaiset suhteensa ei ole vielä silloin käsitelty loppuun.

Kun viimeksi kirjoitin Sinulle, ei mietintöesityksen laadittavakseen saanut komitea vielä ollut saanut työtään valmiiksi. Mietinnön mukaan jaostoista muodostettaisiin itsenäisiä liittoja vuoden 1932 alusta lähtien. Uskoin silloin, että komitean mietintö hyväksyttäisiin vastustelematta. Nyt on kuitenkin maaseudulla esiintynyt vastarintaa. Esimerkiksi eräs piirihallitus on ottanut asiassa sen mukaisen kannan.

Koska tämä organisaatiokysymys on hyvin tärkeä ulkomaisten suhteiden kannalta ja koska päätös tehdään tämän kuun 30. päivänä, haluan jättää tapaamisemme johonkin myöhäisempään ajankohtaan erityisesti sen takia, että tämä organisaatiokysymys ei näytä saavan myönteistä päätöstä niin kuin olin toivonut.

Olin ajatellut että keskustelisimme seuraavista kysymyksistä:

1) Mitä kokemuksia Ruotsin urheilujohdolla on suomalaisten urheilijoiden vierailuista?

2) Miten nämä molemminpuoliset urheiluvierailut olisi viime kesän kokemusten jälkeen vastedes järjestettävä?

3) Mitä mahdollisuuksia on toteuttaa maisteri Pihkalan ehdottamalla tavalla yleisurheilumaaottelu?

4) Ruotsi-Suomi-maaottelu 1931.

Uskoisin, että näistä kysymyksistä käytävä luottamuksellinen keskustelu voisi osoittautua aika hedelmälliseksi ensi vuoden molemminpuolisten urheilusuhteiden kannalta. Pidän omasta puolestani sellaista keskustelua välttämättömänä ja olen iloinen siitä, että olet myönteisessä vastauksessasi ollut samaa mieltä.

Jos maisteri Pihkala nyt matkustaa Tukholmaan olisi minulle arvokasta saada kuulla häneltä Sinun käsityksesi yllä mainituista ym. urheiluasioista. Maisteri Pihkala ei tosin enää kuulu Urheilujaoston hallitukseen, mutta hänen mielipiteensä ovat vaikuttaneet jaoston hallituksen kantaan monessa mielessä.