"TÄÄLTÄ SE TUULEN VÄRY KÄY."

    Tämä on taas tosijuttu.

    Kesällä 1941 piti erään osaston lähteä etenemään Sallassa, mutta kuinka ollakaan, niin havaittiin, että etenemistä helpottaisi suuresti, jos voitaisiin kuljettaa joukot ja kaikki, mitä niiden mukana sodassa tarvitaan, muutaman paripeninkulmaisen järven toiseen päähän. Komentaja eversti V....a, verraton erämaanolojen ja Perä-Pohjolan ihmisten tuntija, kutsui luokseen erään Lapissa ikänsä vaikuttaneen metsänhoitajan ja tiedusteli häneltä, mitenkä tuollainen kuljetus olisi helpoimmin suoritettavissa. Jokainen, joka vähänkin tuntee Lapin oloja, tietenkin on arvannut, että kyseessäoleva metsänhoitaja oli nimeltään Sundqvist, jätkien parissa paremmin tunnettu etunimeltä Jali. Asiaa pohdittiin ja Jali sanoi, että kyllä hän ottaa tuon kuljetuksen hoitaakseen, jos saa uiton veneet ja oman työnjohtajansa. Sekä vielä sellaisen vallan ja voiman, että sotilasviranomaiset eivät sekaannu niihin tehtäviin, jotka hänen miehilleen on uskottu. Sehän on tunnettua, että sotayhtiö tapaa hoitaa itse operaationsa turvautumatta siviilimiesten apuun, mutta komentaja ymmärsi oitis, että Lapin erikoisissa olosuhteissa päästään parhaiten eteenpäin maakunnan omilla keinoilla, ja niin sai Jali lähteä kokoamaan miehiään ja veneitään.

    Alkuvalmistelut oli pian suoritettu, kuljetuslaivasto alkoi kerääntyä järven alkupäähän. Sinne oli kaiken herraksi sijoitettu ja määrätty muuan vanha ja kokenut ukkoherra, jonka nimi muualla paitsi papinkirjassa ja palkkalistassa oli Herkko. Tämä Herkko ei ollut tosin koskaan ollut sotaväessä, mutta osaston kuljetus tukkiveneillä järven yli ei olisi sujunut yhdenkään yleisesikuntaupseerin johtamana sen paremmin kuin se sujui Herkon komennuksessa. Vuosikymmenien kokemuksen perusteella hän osasi jokaisessa tilanteessa valita oikean menettelytavan, mitenkä veneille pääsy oli parhaiten järjestettävä, mitenkä tykit oli sijoitettava veneisiin jne. Herkko oli joka paikassa, neuvoi ja haukkui, yllytti ja kiroili, tarttui omin kourin työhön ja ohjasi toisia. Kelpasi siinä katsoa, mitenkä sota-asiat pannaan "Pölövästin koulussa"1 saavutetulla tukkimiehen taidolla luistamaan.

    Selväpä tietenkin oli, että se suuri valta, joka Herkolle oli annettu, ja työn kestäessä hänelle tullut käsitys, että kaikki menee turkasen hyvin, vaikutti Herkon käyttäytymiseenkin. Käskemisen tyyli, joka oli kyllä alusta alkaenkin ollut varma ja päättäväinen, tuli aikaa voittaen yhä itsetietoisemmaksi ja röyskemmäksi. Sen kyllä kuuli äänestä ja käyttäytymisestä, kuka täällä komensi ja kenen varassa tämä savotta seisoi. Saattaa olla, että Herkon paisuva itsetunto harmitti joitakuita upseereita, mutta kun kaikki meni paremmin kuin hyvin, oli viisainta, että Herkko sai ajaa omaa hotuaan.

---------------

1 Pohjoisessa tavataan sanoa, että jätkä käy ikänsä "Pölövästin koulua".

     Mutta osaston mukana oli pienehkö saksalainen porukka, jonka vuoro tuli päästä veneille. Herkolle annettiin sulavasanainen tulkki, joka kaikuvalla äänellä käänsi saksojen kielelle Herkon määräykset. Saksalaisillahan on omat ohjesääntönsä, miten joukkojen lastauksissa on meneteltävä, ja Herkon komennukset eivät kulkeneet lähimainkaan näiden sääntöjen jälkeen. Lisäksi näytti arvatenkin hieman oudolta, että jätkänlyyssissä oleva siviilimies piti sen perhananmoista menoa ja komenteli sotaväkeä arvoon katsomatta. Niinpä tulikin kohta saksalaisen porukan päällikkö, majuri peräti, Herkon luokse ja vihaisessa äänilajissa kävi neuvomaan, miten lastaus veneisiin oli suoritettava. Herkko huomasi, että sanat oli tarkoitettu hänelle ja hän kysyi tulkilta, jotta mitä se tuo äijä toimittaa. Tulkki selitti Herkolle, että se väittää Herkon käskyjen olevan päin hiiteen ja neuvoo, miten lastaus olisi suoritettava. Herkko sen kuultuaan katseli majuria hieman kummastellen, mutta sanoi sitten: "Niele räkäs, täältä se tuulen väry käy." Kääntyi oitis poispäin katselemaan, missä hänen ohjeitaan eniten tarvitaan, antaakseen samalla tulkille aikaa hänen vastauksensa kääntämiseen majurille (se tapahtui Herkon sanoja hienovaraisesti mukaillen), ja kohta kun oli huomannut, että majuri oli saanut hänen tarkoituksestaan selon, puuttui taas rämeällä äänellään asioihin, antoi käskyjä, moitti ja kehui ja johti kuin johtikin joukkojenkuljetuksen kunnialliseen päätökseen. Eikä se kiitos, jonka komentaja Herkolle työn päätyttyä antoi, ollut aiheeton. Mutta Herkolle puolestaan ei sen parempaa tunnustusta kuin komentajan kiitos olisi voitu antaa, sillä tämä rehti mies, nyt valitettavasti vainaja, oli aivan harvinaisella tavalla saavuttanut osastonsa ja sen vaiheilla olleiden siviilimiestenkin hartaan kiintymyksen ja kunnioituksen osakseen.

    Se oli kappale suomalaista sotaa. Ja suomalainen sota taas, se on luku erikseen.

    Tietenkin on hyvä ja välttämätönkin asia, että sotaväkeä ja sotaa varten laaditaan ohjesääntöjä, joiden mukaan on sitten tarpeen tullen meneteltävä ja joiden perusteella sotaoikeus saattaa antaa rapsunsa, jos on huonosti käynyt. Varsinkin tilinpidon, rahojen ja tavaroiden käsittelyn ynnä muun vastaavanlaisen toimen osalta on nälkävuoden mittainen ohjesääntö vallan välttämätön, sillä sodan aikana ei ohjesääntökään aina kykene estämään valtion ja omien tavaroiden sekaantumista toisiinsa.

    Suomenkin armeijalla on kunnioitettava määrä ohjesääntöjä. Ne käsittävät kaikki mahdolliset alat, joille toiminta sotaväessä ulottuu. Niitä laadittaessa on pyritty ottamaan huomioon ne erikoislaatuiset olosuhteet, joissa armeijamme joutuu toimimaan ja taistelemaan. Mutta parhainkaan mielikuvitus ei kykene loihtimaan esille kaikkia niitä tilanteita, joita sodassa saattaa esiintyä. Ja sitä varten on jo rauhanaikaisessa koulutuksessa tehostettava oma-aloitteisuuden merkitystä. Samalla on johtaja kasvatettava siihen, että hän uskaltaa poiketa annetun ohjesäännönkin kirjaimesta, kun olosuhteet välttämättä osoittavat, että toisenlainen menettely saattaa paremmin johtaa tulokseen. Mutta tämä poikkeaminen voimassaolevasta määräyksestä edellyttää samalla, että johtaja ottaa kantaakseen vastuun toimenpiteestään. Hän tietää, että ohjesäännönvastaiseen menettelyyn antaa oikeutuksen ainoastaan vakaumus siitä, että se on annetun tehtävän suorittamisen kannalta välttämätön.

    Maailmassa on sotilaskansoja ja niin sanoaksemme siviilikansoja. Sotilaskansan parissa siviilielämä on alistettu sotilaallisten tarkoitusperien palvelukseen ja siviilielämän muodot määräytyvät suurelta osalta sotilaselämän käytännön ja tarpeiden mukaan. Me suomalaiset olemme kiistämättömästä sotilaallisesta maineestamme huolimatta siviilikansa. Meillä suoritetaan sotakin tärkeältä osalta sen pääoman varassa, jonka rauhanaikainen elämä on meille antanut. Aseet ja muut tohkeet ovat sodan ajalta, siinä suhteessa meillä on aikaisemmilta vuosilta ollut pahoja laiminlyöntejä, mutta se henkinen pohja, joka meillä on sodan töissä, perustuu rauhanaikaisiin tekijöihin. Tällä tahdotaan erityisesti sanoa sitä, että jos jokin tehtävä voidaan parhaiten suorittaa siviilielämässä saadun tottumuksen ja kokemuksen varassa, niin sen annetaan niin tapahtua, vaikka ohjesääntö sanoisikin siitä toisin.

    Suomen armeijan voima on tärkeältä osalta siinä, että sotilaalliset tarpeet ja siviilielämän antamat kokemukset on osattu hyödyllisellä tavalla yhdistää toisiinsa. Yhtenä tekijänä, että näin on saattanut tapahtua, on tietenkin ollut sen osuuden voimakkuus, mikä kaikista ammatti- ja yhteiskuntaluokista lähtöisin olevilla reservinupseereilla on armeijamme alimmassa upseeristossa. Sodan kuluessa on yhä useampi heistä joutunut armeijassa sellaisiin tehtäviin, joissa he ovat siviilitoimensa perusteella täysintaitavia ammattimiehiä. Sota saa silloin heidän osaltaan yhä läheisemmän kosketuksen siviilielämään ja muodoiltaankin se siviilimäistyy. Se ehkä poikkeaa ohjesäännöstä, mutta sen teho nousee. Nimenomaan tämä kaikki koskee huoltopuolta, mutta samantapaista voidaan havaita myös itse taistelutoiminnassa.

    Vieras tarkastelija, varsinkin jos hän on tottunut siihen, että kaiken sodassa tulee myös muodoiltaan olla tiukasti sotilaallista, joutuu varmaankin ihmeisiinsä meidän sodankäyntiämme seuratessaan. Siviilimäisyys ja - niinkuin se sivullisesta näyttää - kurittomuus saattavat häntä suorastaan peloittaa, sillä sodankäynnin järjestyksellinen pohja tuntuu olevan kokonaan poissa. Eikä ole sen vuoksi lainkaan ihme, että vieras, joka joutuu vietäväksi suomalaisen sodankäynnin outojen kierteiden mukaan, panee vallan epätoivoisena vastalauseensa. Niinkuin teki Sallan saksalainen majuri. Mutta suomalainen, joka tuntee menettelytapojensa erehtymättömän sopivaisuuden ja tehon meikäläisissä olosuhteissa, tekee vieraalle vain palveluksen pitämällä kiinni omista keinoistaan, koska ne vievät luotettavimmin perille. Sanat saattavat jätkämiehen suussa olla kovat, mutta tarkoitus on mitä parhain. Ja siitä eivät voi erehtyä omat eivätkä vieraat, että kun Herkko sanoo, että "täältä se tuulen väry käy", niin hän myös vastaa huutonsa.