Hyvästä naapuruudesta

Kyntäjä 1/1954

Monet tsaariajan Venäjältä vallankumouksen jälkeen länteen siirtyneet valtiomiehet ovat julkaisseet vuosien mittaan muistelmiaan, mutta vain harvoissa niissä on kosketeltu Suomen kysymystä muutoin kuin ohimennen. Poikkeuksen muodostaa Venäjän väliaikaisen hallituksen apulaisulkoministeri, vapaaherra B. E. Nolde, joka olikin vuosien mittaan sekä viran puolesta että henkilökohtaisien tuttavuussuhteidensa vuoksi joutunut suhteellisen runsaasti tekemisiin Suomen kysymyksen ja suomalaisten kanssa. Noldelta ilmestyi v. 1947 Pariisissa kirjoitelma "Venäjän läntisestä rajasta", jossa hän laajan historiallisen, poliittisen ja kansallisen tarkastelun jälkeen tuli sellaiseen loppupäätelmään, "että ei ole olemassa mitään pysyväistä venäläistä intressiä, jonka nojalla Suomen itsenäisyys olisi epäedullista." Samassa kirjoituksessa Nolde todisteli, että Suomi on ihanteellinen naapuri: "Se on liian heikko uhatakseen Venäjää ja liian itsenäinen ja älykäs antautuakseen ulkomaisen vaikutuksen välikappaleeksi, mikä saattaisi sen johtaa pois omilta teiltään". (Olen ottanut lainaukset K. G. Idmanin kirjasta "Maamme itsenäistymisen vuosilta").

Suomen itsenäisyys ei monellekaan porvarillisen Venäjän poliitikolle ollut mieluisa asia. Erityisesti on pidettävä muistissa, että kun v. 1919 Judenitshin Pietaria vastaan kohdistetun hyökkäyksen yhteydessä joidenkin suomalaisten piirien ja valkovenäläisten kesken käytiin neuvotteluja mahdollisesta suomalaisesta sotilaallisesta avusta, venäläiset jyrkästi kieltäytyivät tunnustamasta Suomen itsenäisyyttä uudelleen perustettavan venäläisen monarkian toimesta. Neuvottelut katkesivatkin tähän erimielisyyteen.

Tässä valaistuksessa on erittäin mielenkiintoista todeta, että aikoinaan hyvin tunnettu vapaamielinen venäläinen valtiomies on emigranttivuosiensa kuluessa suorittanut perusteellisen tutkimuksen Venäjän ja Suomen välisistä suhteista ja perehdyttyään kaikkiin niihin tekijöihin, joista kahden kansan valtiollinen yhteenkuuluvaisuus tai keskinäinen riippumattomuus ovat seurauksena, tullut siihen lopputulokseen, että mitkään syyt eivät tee Suomen itsenäisyyttä Venäjän kansallisten ja poliittisten etunäkökohtien kannalta epäedulliseksi ja siten epäsuotavaksi. Johtuiko bolshevikkien menettely, kun he v. 1917 tunnustivat Suomen itsenäisyyden, tällaisesta käsityskannasta vai oliko se ilmaus pienten kansojen vapauden hyväksymistä tarkoittavan ohjelmallisen tunnuksen toteuttamisesta, sitä ei tässä ole aihetta ryhtyä selvittämään.

Nolde siis arvioi Suomen ihanteelliseksi naapuriksi. Syyt tähän ovat hänen mielestään Suomen valtion heikkous ja Suomen kansan älykkyys: heikkouden vuoksi valtio ei voi olla vaaraksi naapurilleen ja älykkyyden ansiosta kansa ei antaudu toimimaan vieraiden voimakkaiden valtioiden käyttämänä aseena naapuriaan vastaan.

Nolden esittämä käsitys on varsin mielenkiintoinen ja meille suomalaisille tietyssä mielessä hyvin hyödyllinen. Jos tällainen arviointi Suomen kansan luotettavuudesta naapurina yleisesti tunnustetaan oikeaksi, merkitsisi tämä asiaintila tärkeää lisää niiden tekijäin joukossa, joihin maamme turvattu itsenäisyys perustuu. Luotettava naapuri, jonka taholta ei ole odotettavissa mitään vaaraa, on sellaisenaankin hyvä asia, mutta nimenomaan se on kaikille osapuolille tärkeä nykyisenä rauhattomana aikana. Suomen kaltaiselle maalle on erinomaisen tärkeää, että se johdonmukaisella poliittisella toiminnallaan onnistuu saavuttamaan sellaisen riidattoman aseman, että sen ulkopoliittinen suuntaus ei anna aihetta epäilyihin eikä suo sijaa spekulaatioille. Jos me voimme jatkuvasti noudattaa sellaista politiikkaa, että kaikilla tahoilla vallitsee luottamus sekä meidän haluumme ja että meidän kykyymme ylläpitää riippumatonta linjaamme ja olla antautumatta naapurimaatamme vastaan suunnatun politiikan apuriksi, on luotu suorastaan perusedellytys ulkopolitiikkamme rauhanomaiselle, onnelliselle kehitykselle. Tällaisen luottamuksen synnyttäminen ja vakiinnuttaminen ei tapahdu yksinomaan juhla- ynnä ohjelmapuheiden muodossa, vaikka niilläkin saattaa tietyissä tilanteissa olla oma merkityksensä, sillä luottamusta voidaan saada aikaan ainoastaan siellä, missä itse käytännöllisellä poliittisella toiminnalla voidaan osoittaa pyrittävän johdonmukaisuuteen ja vilpittömyyteen omaksutun suuntauksen noudattamisessa.

Niin arkaluontoinen kuin Suomen asema onkin, niin monet seikat ovat voimakkaasti puhumassa sen puolesta, että meidän riippumattomuutemme on vastaisuudessakin kestävällä pohjalla. Olemme havainneet vuosien mittaan, että Neuvostoliiton taholta on kunnioitettu itsenäisyyttämme ja oikeuttamme hoitaa omat asiamme, ja nimenomaan kaupankäynnin alalla on yhteistoiminta Neuvostoliiton kanssa ollut hedelmällistä, meille tähdellistä ja edullistakin. Vuoden 1948 ystävyys- ja avunantosopimus on luonut perustan maittemme väliselle poliittiselle, taloudelliselle ja sivistykselliselle yhteistyölle. Meille on tärkeää, että tälle saavutetulle pohjalle voidaan jatkuvasti rakentaa.

Kun sen kehityksen valossa, mitä sotavuosien jälkeiseltä ajalta on nähtävissämme, tarkastelemme Suomen ulkopoliittista asemaa, niin varsin monet näkökohdat suovat meille turvallisen mielen maamme tulevaisuuden edellytyksiä pohtiessamme. Kun näitä näkökohtia käymme yksityiskohtaisesti tutkimaan, niin palaamme kirjoituksemme alussa esitettyyn vapaaherra Nolden arviointiin. Suomi on voimavaroiltaan vähäinen maa, joka ei koskaan kuvittele hyötyvänsä naapureidensa kustannuksella ja joka sen vuoksi ei ole vaaraksi niille. Jos tämä asia halutaan sanoa vähemmän kauniisti siten, että Suomi on hyvä naapuri, koska se on heikko, niin se sallittakoon niille, jotka haluavat tuon asian sanoa näin. Lopputulos on kuitenkin sama: Suomi ei itsessään ole vaaraksi kenellekään naapurilleen ja siksi se on hyvä naapuri.

Mutta pienellä maalla, joka on esimerkiksi Suomen asemassa, on tietenkin aina se vaara, että se saattaa joutua pelinappulaksi suurten valtakuntien välisiin kiistakysymyksiin. Mutta me olemme kovista kokemuksista saaneet oman opetuksemme ja voidaankin sanoa, että me tuonkin vaaran suhteen olemme turvatussa asemassa. Meidän kansallamme on niin paljon todellisuuden tajua, ennakkoluulotonta ajattelukykyä, kansallista itsekkyyttä ja itsesäilytysvaistoa, että me emme antaudu ulkomaisen vieraan vaikutuksen käyttämäksi "heittopussiksi", painisanastoa viljelläkseni, toimimaan kansallisten etujemme vastaisella tavalla naapurimaatamme vastaan. Meidän tulee säilyttää ja me säilytämme oman suomalaisen poliittisen linjamme tehtyjen valtiosopimusten pohjalla.

Urho Kekkonen