Sisäasiainministeri Kekkonen: Herra puhemies! Valtioneuvosto on 21 päivänä helmikuuta 1935 asettanut komitean, jonka tehtävänä oli ensiksikin laatia esityksiä niistä kotialueen ilmapuolustukseen kuuluvista toimenpiteistä, jotka kuuluvat siviiliviranomaisten toimipiiriin sekä tarkoittavat siviiliväestön suojaamista ilmahyökkäyksiltä, toiseksi esityksiä siviiliväestön ja -laitosten toiminnan järjestämiseksi huomioon ottaen ne vaatimukset, jotka sota-aika yleensä sekä maan ilmapuolustus erikoisesti asettaa maan hallinnolle, elinkeinoelämälle j.n.e. sekä kolmanneksi ehdotuksia niiksi laeiksi, asetuksiksi ja määräyksiksi, jotka ovat tarpeen edellä mainittujen toimenpiteiden toteuttamiseksi sekä valvoa ja johtaa näiden nojalla suoritettavaa valmistelutyötä. Komitean puheenjohtajaksi valtioneuvosto kutsui kenraaliluutnantti K.L. Oeschin.

Komitean työ kesti noin kolme vuotta, sen mietintö on päivätty helmikuun 28 päivänä 1938. Työn kestämisen selvittämiseksi on tarpeen mainita, että komitean on ollut suoritettava mitä moninaisimmille aloille ulottuva selvittely- ja suunnittelutyö. Kun käy läpi komitean laajaa mietintöä, tulee siinä todellakin esille kysymyksiä, jotka ovat vaatineet paljon perusteellista tutkimista ja harkintaa. Siellä tulee esille kysymyksiä kaasuista ja bakteereista, räjähdyspommeista, palopommeista, väestön suojeluksesta sellaisenaan, väestön siirroista, rakenteellisesta ilmasuojelusta asemakaavajärjestelyineen, teollisuuden suojelusta, virastojen ja laitosten suojelusta, valaistuksen säännöstelystä, naamioinnista ja suojasavuista, hälyytyksistä, rautatien suojelusta, materiaalihankinnoista, koulutus- ja kokeilutoiminnasta, väestön suojista, palotorjunnasta, lääkintöpalveluksesta, korjaustoiminnasta, väestönsuojeluhuollosta ja väestönsuojelun organisatiosta. Kun ottaa huomioon, kuinka moninaisia kysymyksiä komitealla on ollut selviteltävänä, tulee ymmärrettäväksi, että komitean työ on kestänyt noinkin kauan.

Kun komitean mietintö annettiin valtioneuvostolle, oli luonnollinen jatko asian käsittelylle se, että komitean mietinnöstä hankittiin lausuntoja sekä valtion hallintoviranomaisilta, kunnilta että myöskin meidän elinkeinoelämämme edustajilta ja näistä lausunnoista voidaan panna merkille se, että monessakin lausunnossa esitettiin vakavia epäilyksiä komitean omaksumaa organisatiomuotoa vastaan. Pidettiin, että ne kustannukset, jotka komitean ehdotuksen toteuttaminen olisi aiheuttanut, olisivat liian suuria, ja yleensäkin katsottiin, että komitean ehdotus oli rakennettu liian laajasuuntaiseksi. Tästä lienee syytä mainita, että komitean mietintöön liitetyt laskelmat osoittivat, että perustamiskustannukset olisivat valtiolle tulleet maksamaan, mikäli komitean ehdotus olisi toteutettu, 93 miljoonaa markkaa ja vuosittaiset menot noin 6.5 milj. markasta 8.5 milj. markkaan ja tähän eivät vielä kuuluneet kuntien ja yksityisten kustannettaviksi joutuvat menot, ei teollisuuden ilmasuojelu, ei erikoisvälineiden valmistus sodan aikana eikä valtion siviilivirastojen ja -laitosten sodan aikaisen toiminnan järjestely ja turvaaminen. Mitä kokonaiskustannukset nämätkin menot huomioon ottaen olisivat olleet, siitä ei komitea ole laskelmia esittänyt eikä näytä mahdolliselta, että niitä olisi voitukaan arvioida muuta kuin aivan summittaisesti.

Kun komitean ehdotusta näiden lausuntojen perusteella oli sisäasiainministeriössä ryhdyttävä tarkistamaan, on myönnettävä, että ministeriötä arvelutti komitean laaja ohjelma, mutta toiselta puolen on todettava myöskin, että täysin uuden suunnitelman tekemiseen ei ministeriössä ollut mahdollisuutta ja vallitseva kansainvälinen tilanne oli sellainen, että aikaakaan ei siihen näyttänyt olevan. Sen vuoksi hallitus antoikin eduskunnalle esityksen maaliskuussa 1939, joka esitys kaikissa pääkohdissaan rakentui sen komitean ehdotuksen pohjalle, jonka kenraaliluutnantti Oeschin komitea oli valtioneuvostolle antanut. Kun kuitenkin eduskunnassa asianomaisessa valiokunnassa asiaa käsiteltäessä esitettiin suunnilleen samantapaisia epäilyksiä, kuin niissä lausunnoissa, joita sisäasiainministeriölle komitean ehdotuksesta oli annettu, oli esitetty, niin jäi asia viime keväänä käsittelemättä. Valtioneuvosto päätti silloin asettaa uuden komitean, johon kutsuttiin samoja henkilöitä, jotka olivat laki- ja talousvaliokunnassa viime keväänä joutuneet perusteellisesti syventymään kysymykseen ja valtioneuvosto saattoi olettaa, että tämä komitea voisi kesän kuluessa valmistaa ehdotuksen, joka olisi rakennettu sellaiselle pohjalle, että se voisi tyydyttää niin hyvin hallitusta kuin eduskuntaakin. Komitean mietintö valmistui syyskuulla ja saman kuun kuluessa hallitus sen käsitteli ja jätti eduskunnalle.

Se pohja, jolle hallituksen esitys nyt rakentuu, on nähdäkseni varsin luonnollinen. Väestönsuojelu perustuu hallinnollisesti olemassaolevaan hallintojaoitukseen, kuntiin ja lääneihin. Mitään uutta hallintokoneistoakaan näinollen ei ole tarvis luoda, kun väestönsuojeluviranomaiset sisäasiainministeriön alaisina voivat saada välittömän kosketuksen kaikkiin siviilihallinnon elimiin, jotka omalla toimialallaan joutuvat huomattavasti ratkaisemaan kysymyksiä, jotka ovat yhteisiä niille ja väestönsuojelulle.

Tärkeää on, että väestönsuojelun valmistelutoimet suoritetaan ajoissa ja tarpeellisessa laajuudessa. Mutta nähdäkseni on yhtä tärkeätä myös se, että näitä väestönsuojelun valmistelutoimenpiteitä ei määrätä suoritettaviksi seuduilla, joiden ei voida olettaa joutuvan ilmapommituksen kohteeksi. Maamme asutuksen hajanaisuus ja luonnonsuhteet aiheuttavat sen, että sittenkin suurin osa maaseutua, ehkäpä joukko kaupunkejakin on siinä asemassa, että vihollisen ei kannata niitä pommittaa. Hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen 10 §:n mukaan on valtioneuvostolla oikeus vahvistaa väestönsuojelun yleissuunnitelma, jossa määrätään suojeltavat paikkakunnat ja niitten luokittelu sekä väestönsuojeluun kuuluvien toimenpiteitten toteuttamisperiaatteet. Näin ollen siis valtioneuvostolla on mahdollisuus ottaa huomioon ne seikat, joista äsken mainitsin, nim. että väestönsuojelun valmistelutoimenpiteet määrätään todellakin suoritettavaksi kaikilla niillä paikkakunnilla, jotka ovat siinä asemassa, että tällainen valmistelu on tarpeellinen, mutta että tällaisilla valmistelutoimenpiteillä ei rasiteta paikkakuntia, jotka asemansa puolesta eivät ole välttämättömästi väestönsuojelun tarpeessa. On huomioonotettava siis se, että ei ole syytä ulottaa laajemmalle väestönsuojeluvalmistelutoimenpiteitä, jotka tuottavat kunnille ja yksityisille huomattavia rasituksia, kuin mitä ehdoton tarve vaatii. Sitävastoin on tärkeää, että ne paikkakunnat, joilla tällaisia valmistelutoimenpiteitä on tarpeen suorittaa, myöskin sen tekevät. Ja senvuoksi 11 §:n säännökset, joissa määrätään, kuinka yleissuunnitelmassa määrättyä kuntaa varten on laadittava väestönsuojelujärjestys, jossa luonnollisestikin otetaan huomioon se luokittelu ja ne toteuttamisperiaatteet, joista väestönsuojelun yleissuunnitelma asianomaisen kunnan osalta määrää, säätävät, että nämä voidaan myös pakollisesti määrätä suoritettavaksi. Kunnan itsenäinen päätäntävalta joka tapauksessa tulee näissäkin kysymyksissä olemaan varsin laaja ja on todettava, että väestönsuojelulaki saa tässä kysymyksessä sellaisen sisällön, että kunnallinen itsehallintoperiaate ei joudu loukatuksi. Samalla tavalla on tämä itsehallintoperiaate toteutettu myöskin siinä järjestelyssä, joka tarkoittaa kunnassa perustettavaa väestönsuojelulautakuntaa. Kunta on itse oikeutettu määräämään, milloin tällainen väestönsuojelulautakunta perustetaan ja hallituksen esityksen perusteluissa nimenomaan katsotaan mahdolliseksi, vieläpä suotavaksikin, sellainen järjestely, että palolautakunta sopivasti täydennettynä voisi suorittaa myöskin väestönsuojelulautakunnan tehtävät.

Kun tulee kysymykseen väestönsuojelun toteuttaminen, lienee syytä kiinnittää huomiota siihen lausuntoon, joka sisältyy laki- ja talousvaliokunnan mietintöön. Laki- ja talousvaliokunta on esittänyt sen huomioonotettavan näkökohdan, että väestönsuojelutoiminta on suoritettava yhteistoiminnassa palo- ja poliisiviranomaisten, suojeluskuntalaitoksen sekä eräitten muittenkin elimien kanssa. Tämä näkökohta on ollut myöskin ministeriön kanta.

Tärkeäksi muodostuu väestönsuojelutoiminnassa kustannuskysymys. Lain 2 §:n mukaan on niillä paikkakunnilla, joissa väestönsuojelu yleissuunnitelman mukaan on toteutettava, valtio velvollinen pitämään huolen omien virastojensa ja laitostensa suojelusta sekä niistä väestönsuojelutoimenpiteistä, joita tämän lain tai sen mukaan kuin siitä erikseen on säädetty, muut eivät ole velvollisia suorittamaan; kunta on velvollinen pitämään huolen virastojensa ja laitostensa suojelusta sekä kunnan alueella tapahtuvasta, sen asukkaita varten yhteisesti tarvittavasta muusta väestönsuojelusta, mikäli ei ole toisin säädetty, sekä yksityiset laitokset, yhtiöt ja muut yhtymät, kiinteistön omistaja sekä yksityiset kansalaiset ovat velvolliset huolehtimaan omaisuutensa suojeluun kuuluvista toimenpiteistä sekä henkilökohtaisesta suojelusta, niinkuin siitä on erikseen säädetty. Tässä pykälässä viitataan niihin säännöksiin, jotka sisältyvät lain 13 §:ään ja hallituksen esityksen toiseen lakiehdotukseen, nimittäin lakiin yksityisten suoritettavista väestönsuojelutoimenpiteistä ja niiden kustannuksista. Tämän jälkimmäisen lain 1 §:ssä on yksityiskohtaisesti säännöstelty se, missä määrin teollisuus- ja muut laitokset, kiinteistönomistajat ja yksityiset kansalaiset ovat velvolliset ryhtymään toimenpiteisiin heidän omaisuutensa suojaamiseksi tai heidän henkilökohtaiseksi suojaamisekseen. Tässä suhteessa on kiinnitettävä huomiota siihen eroavaisuuteen, joka esiintyy hallituksen esityksessä ja laki- ja talousvaliokunnan mietinnössä. Hallituksen esityksen mukaan kunta olisi väestönsuojelulain 13 §:n perusteella velvollinen suorittamaan kaikki ne kustannukset, jotka johtuvat sen virastojen ja laitosten suojelusta ja niitten toiminnan jatkumisesta ja tämän lain toisen pykälän mukaan kunnalle kuuluvista väestönsuojelutehtävistä sekä niiden suorittamiseen tarvittavista välineistä. Mutta laki -ja talousvaliokunta on tähän tehnyt lisäyksen, että kunnan velvollisuus ei kuitenkaan voi henkilökohtaisten kaasusuojeluvälineiden hankinnasta johtuvista kustannuksista nousta enempää kuin puoleen, toisen puolen jäädessä valtion suoritettavaksi. Tämä on luonnollisestikin harkintakysymys, ja jos valtiotalouden asema olisi niin luja, että sille voitaisiin lisäkustannuksia asettaa, niin silloinhan valiokunnan kanta olisi puolustettavissa. Valtion menot ovat ilmeisesti kuitenkin lähivuosina siksi suuret, että suuressa valiokunnassa olisi nähdäkseni vakavasti harkittava, eikö hallituksen esitys tämän pykälän osalta olisi sittenkin tarkoituksenmukaisin.

Saman huomautuksen olen velvollinen tekemään myös väestönsuojelulain 14 §:n osalta. Siinä hallituksen esityksen mukaan oli säädetty, että jos väestönsuojelusta aiheutuvat kustannukset tulevat kunnalle huomattavan rasittaviksi tai kustannuksia aiheuttavista toimenpiteistä on erikoista etua maanpuolustukselle, voidaan kustannukset osaksi tai kokonaan korvata valtion varoista. Laki- ja talousvaliokunta on sanontaa sikäli muuttanut, että nämä kustannukset osaksi tai kokonaan on korvattava valtion varoista. Se, mitä sanoin hallituksen esityksen ja laki- ja talousvaliokunnan ehdotuksen välillä olevasta eroavaisuudesta 13 §:n kohdalta, nähdäkseni soveltuu myöskin 14 §:n kohdalle.

Siinä lakiesityksessä, joka koskee yksityisten suoritettavia väestönsuojelutoimenpiteitä ja niiden kustannuksia, on laki- ja talousvaliokunta jakanut kahteen osaan velvollisuuden suorittaa rakenteellisia ilmasuojelutoimenpiteitä, nimittäin siten, että jo rakennetut valmiit rakennukset on asetettu toiseen asemaan kuin uudet rakennukset. Valiokunnan ehdotusta en tässä suhteessa pidä huononnuksena.

Julkisuudessa näyttää kiinnitetyn huomiota siihen, että esimerkiksi Helsingissä on suuria taloja, joissa asukasluku on talon luonteesta riippuen niin vähäinen, että ne suojarakenteet, jotka hallituksen esityksen mukaan tällaiseen taloon pitäisi rakentaa, ovat talon asukkaiden vuoksi tarpeettomat. Ja samalla tavalla on myöskin kiinnitetty huomiota siihen, että monta kertaa saattavat nämä kustannukset rakenteellisesta ilmasuojelusta olla niin rasittavat, että talojen omistajien taloudellinen kyky ei riitä niiden suorittamiseen. Tässä suhteessa lienee syytä kiinnittää huomiota siihen, että lakiehdotuksen 1 §:n viimeisen momentin mukaan sisäasiainministeriöllä on oikeus myöntää helpotuksia tässä pykälässä säädettyjen velvollisuuksien täyttämisestä. Ja tällaiset helpotukset voivat nähdäkseni tulla kysymykseen juuri niissä tapauksissa, joista olen maininnut; milloin siis talon luonne on sellainen, että siinä ei ole vakituisia asukkaita niin paljon kuin mitä välttämättömästi vaadittavat suojarakenteet antaisivat turvaa väestölle. Sitäpaitsihan täytyy ottaa huomioon, että väestön siirtojen avulla voidaan määrätyistä taloista tai määrätyistä kortteleista siirtää niin huomattava määrä asukkaita pois, ettei silloinkaan suojarakenteita tarvita rakentaa maksimilaajuudessa ja samoin talon asema lähellä kaupungin rajaa voi olla sellainen, että siinäkin suhteessa helpotukset voivat tulla kysymykseen. Minä näkisinkin, että kun lakiin sisältyy nimenomainen säännös siitä, että sisäasiainministeriöllä on oikeus myöntää helpotuksia, tätä oikeuttansa ministeriön ainakin lähivuosina tulisi varsin runsaasti käyttää nimenomaisesti sellaisiin tapauksiin, joissa on kysymyksessä vanhoihin taloihin rakennettavat suojarakenteet.

Ne muutokset, joita laki- ja talousvaliokunta muussa suhteessa hallituksen esitykseen on tehnyt, ovat mielestäni vähempiarvoisia, joten ne voin tässä jättää koskettelematta.

Maamme väestönsuojelua on tähän saakka hoidettu etupäässä vapaaehtoisin työvoimin ja monella alalla ovat työn tulokset olleet  ilahduttavat. Vapaaehtoista tietä käytettäessä ei kuitenkaan väestönsuojelussa saavuteta sitä johdonmukaisuutta, mikä tällä alalla on välttämätöntä. Myöskään ei väestönsuojelun suunnittelutyö eri paikkakunnilla voi kehittyä tällä tavalla kiinteästi, vaan suunnitelmat muodostuvat pakostakin puutteellisiksi ja hajanaisiksi. Ainoa mahdollisuus asian eteenpäin viemiseksi on se, että väestönsuojelulaki säädetään, jossa tämän tärkeän alan pääperiaatteet järjestetään ja luodaan mahdollisuudet suunnitelmalliseen koko yhteiskunnan, valtion ja sen väestön, sen kansallisomaisuuden suojaamiseksi.

En voi lopuksi olla lausumatta sitä, että niin ehdottoman välttämätön kuin väestönsuojelulaki onkin, tuntuu sittenkin inhimilliseltä kannalta katsoen masentavalta, että tällainen laki on vahvistettava. Meidänhän on silloin näet edellytettävä, että sota kohdistuu suurelta osin turvattomaan siviiliväestöön, kotiin jääneisiin vanhuksiin, naisiin ja lapsiin. Se romanttinen käsitys, että sota olisi ritarillista taistelua aseistettujen miesten ja armeijain kesken, on eräältä tärkeältä osaltaan valitettavasti vanhanaikainen. Väestönsuojelu on epäromanttinen, ikävä välttämättömyys. Mutta se ei ole senvuoksi yhtään vähemmän tärkeää kuin mikä muu puolustustoiminnan haara tahansa. Toivottavasti se kykenee kokoamaan ympärilleen kaikki kansalaispiirit, sillä sen työkenttänä on sodan inhimillinen puoli, ei hävittäminen, vaan suojeleminen ja avuttoman siviiliväestön turvaaminen ja pelastaminen.