I Puheita ja lausuntoja

3. Tasavallan Presidentin puhe J.V. Snellmanin syntymän 185-vuotisjuhlassa 12.5.1981

Arvoisa juhlayleisö,

Johan Vilhelm Snellmanin julkisesta toiminnasta on kulunut jo runsaat sata vuotta. Kuitenkin hänen ajattelunsa ja valtiomiestyönsä vaikuttavat jatkuvasti Suomen kansan jokapäiväisessä elämässä.

Viime vuoden marraskuussa paljastettiin presidentti Paasikiven muistomerkki, jonka jalustaan on hakattu sanat "kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen". Tämä skottilaisen historioitsijan Thomas Carlylen ajatus oli tarttunut Paasikiven sanankäyttöön niistä kirjoituksista, joissa Snellman puolusti idänpolitiikkaansa.

Paasikivi tutki yleensäkin ahkerasti Snellmanin ajatuksia pohdiskellessaan Suomen kansainvälistä asemaa ja lähtiessään viitoittamaan tietä nykyiselle ulkopolitiikallemme.

J.V. Snellman aloitti kansallisen vaikutuksensa 1840-luvulla, jolloin ilmestyivät hänen filosofiset pääteoksensa sekä Saima-lehti. Niissä hän hahmotteli itselleen toimintamallin, jota pyrki sittemmin johdonmukaisesti noudattamaan.

Ensimmäinen tavoite oli sivistyksellisesti itsenäinen Suomen kansa. Snellmanin mielestä jokaisella kansakunnalla on oikeus myös valtiolliseen itsenäisyyteen, mutta sitä ei voi saavuttaa ilman sivistyksellistä itsenäisyyttä. Kansaa oli sivistettävä, jotta se kykenisi osallistumaan valtiolliseen toimintaan, kohentamaan olojaan ja siten rakentumaan vähitellen itsestään tietoiseksi kansakunnaksi.

"Suomi ei voi saada mitään aikaan väkivalloin; sivistyksen voima on sen ainoa pelastus", Snellman julistaa.

Hän ymmärsi, että Suomen ja Venäjän edut voitiin yhdistää, mitä monikaan ei Suomessa vielä tajunnut. 1940-luvun alkupuoliskolla Snellman kävi kipakan kirjeväittelyn erään ystävänsä kanssa, joka näki suomalaisuusliikkeen tavoitteet tuolloin lähinnä kapinan valmisteluna. Kapinan piti syttyä, kun kansainväliset konjunktuurit muuttuisivat Suomelle suotuisiksi.

Snellman puolestaan halusi kapinoida sivistyneistön kielellistä eristyneisyyttä vastaan. Virkamiesten ja älymystön oli opittava kansan kieli sekä välitettävä kansalle jo olemassa oleva ja vastakin syntyvä kulttuuri.

Venäjään sen sijaan oli saatava syntymään luottamussuhde, sillä emämaan suurvalta-aseman pysyvyydestä hän oli varma.

Jo paljon ennen Snellmanin aikaa eräät suomalaiset olivat selvästi nähneet Suomen uuden aseman Venäjän yhteydessä ja toimineet hyvien suhteiden puolesta. Tämä oli ollut kuitenkin vain harvojen pyrkimyksenä ja sitä oli toteutettu korkeiden virkamiesten käskyillä. Snellman halusi vedota kansalaisiin: oli opetettava ja vakuutettava, oli saatava kansa tiedostamaan valtiolliset etunsa.

Snellmanin kansallisen realismin malli joutui tulikokeeseen 1850- ja 1860-luvuilla. Tuolloin tilaisuus Venäjästä eroamiseen näytti Ruotsin lehdistön ja monien suomalaistenkin mielestä vihdoin auenneen. Venäjän silloisia vaikeuksia ensin Krimin sodan, sitten Puolan kapinan vuoksi oli käytettävä hyväksi ja irroitettava Suomi Venäjästä suurten länsivaltojen, Englannin ja Ranskan, sotilaallisen avun turvin. Suomen piti liittyä laajan Skandinavian maiden valtioliittoon.

Snellmanin mielestä tällaiset ajatuksetkin olivat vaarallista haihattelua. Hän julkaisi Litteraturbladissa Puolan kapinan aikana vuonna 1863 kirjoituksen nimeltä "Sota vai rauha Suomelle".

Hän huomauttaa artikkelissaan, että jos Suomen palauttaminen Ruotsin yhteyteen onnistusi, sen seurauksena olisi välttämättä Suomen jakaminen. Snellman sanoo: "Venäjä ei koskaan voi suostua siihen, että Skandinavian raja kulkee muutaman virstan päästä Pietarista".

Snellman syyttää kevytmielisyydestä niitä, jotka kuvittelevat Suomen hyötyvän jotaki sodasta, jonka tapahtumiin se ei sormellakaan kykene vaikuttamaan.

"Jos voisin, tahtoisin teroittaa maanmiesteni mieliin niin, ettei se sieltä koskaan häipyisi pois, juuri tämän: kansakunnan on luotettava ainoastaan itseensä."

"Kansakunnat toimivat ihmiskunnan hyväksi uhrautumalla toistensa puolesta vain nuorison haaveessa. Todellisuudessa jokainen kansakunta elää omia etujansa varten ja tekee siinä oikein."

"Kansakunnan oikeus ulottuu niin kauas kuin sen valta", hän toistelee. Jos Suomi tavoittelee sellaista, mihin sen oma valta ja voima eivät riitä, syntyy vain onnettomuuksia. Pyyteetöntä apua on turha odottaa muilta valtiolta, sillä niillä on omat etunsa valvottavanaan.

Sanoessaan, että jokainen kansakunta elää vain omia etujansa varten, Snellman saattaa johtaa lukijansa harhaan. Hänen vakaumukseensa näet kuuluu tärkeä lisäys: kansakunnan pyrintöjen on edistettävä koko ihmiskunnan parasta. Muuten ne eivät onnistu. Toisin sanoen: Snellmanin kansallinen realismi ottaa koko ajan huomioon kansallisia etuja ylempänä olevat arvot, ihmiskunnan edut ja tarpeet.

Edellämainittuun kirjoitukseen sisältyvät kaikki Snellmanin poliittisen toiminnan periaatteet. Venäjä on pysyvästi suurvalta ja Suomi sen naapuri, mikä ilmaisee selkeästi geopoliittisen asemamme. Napoleonin sanoja mukaellen hän kirjoittaa, että länsivaltojen voimapolitiikkaan nojaava "Suomi olisi nyt ja aina Venäjän maantieteellinen vihollinen". Jos Suomi kuitenkin ottaa huomioon Venäjän turvallisuusedut ja toimii joustavasti ja järkevästi, se saattaa selvitä vaikeistakin tilanteista.

Sota vai rauha Suomelle -kirjoituksesta käy selvästi ilmi, että Snellman määrätietoisesti toimii Suomen uskottavuuden ja luotettavuuden hyväksi konjunktuuripoliittisia laskelmia vastaan.

Hän pyrki vain siihen, minkä arvioi mahdolliseksi, eikä antanut ohi menevien kansallisten tunnetilojen ohjata päätöksiään. Hän osasi arvioida, miten Suomen tulisi toimia mahdollisimman pysyvien etujen saavuttamiseksi. Snellman oli valmis uhraamaan hetken edun myöhemmän menestyksen hyväksi. Hän ei hyväksynyt tilapäisten voimasuhdemuutosten käyttämistä ratkaisujen perusteena, vaan piti sitä poliittisena keinotteluna.

Hyvät kuulijat,

Kansakunnan suuret miehet, sellaiset kuin Snellman, antavat meille tilaisuuden verrata ja punnita itseämme sekä maailmaamme heidän aatteisiinsa ja ajatuksiinsa. Jokainen maailmantilanne on uusi, ja tulevaisuutemme ohjaaminen lukemattomien tuntemattomien tekijöiden varassa. Historia on asettanut Suomen tilanteeseen, jossa kansallisen olemassaolomme ja tietoisuutemme pohtiminen on jokaiseen ajattelevaan suomalaiseen kohdistuva pysyvä vaatimus.

Meidän on muistettava, että Snellman loi filosofiansa ja toimi julkisissa tehtävissä yli 100 vuotta sitten. Historia ei kuitenkaan toista itseään samanlaisena eikä Snellmanilla voi olla ratkaisuja tämän päivän pulmiin. Hän loi joka tapauksessa sellaisen ajatus- ja toimintamallin, johon jokaisen suomalaisen kannattaa tutustua. Siitä on saatavissa osviittoja yrityksille ymmärtää tämänkin päivän kansainvälisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia.