1962

Suurlähettiläs Eero A. Wuori           19/1 1962

Moskova

H.V.

  Olen päättänyt lähettää "kiertokirjeen" muutamille ulkomailla palveleville sukulaisilleni ja ystävilleni, jotta he voisivat saada kuvan ns. vaalitaisteluun liittyvistä seikoista.^27 En halua tehdä tästä yleistä kiertokirjettä, joten vastaanottajien joukosta voi puuttua monia, joille se olisi pitänyt lähettää.

  Harkitsin kauan, hyväksynkö pyyntöjä ottaa henkilökohtaisesti osaa vaalitaisteluun. Myönteisen ratkaisun puolesta puhui erityisesti se seikka, että kun kansan mieliin oli vuodesta 1957 saakka suoritetulla järjestelmällisellä työllä yritetty istuttaa toivottomuusmielialaa maan talouden, oikeuselämän ja ulkopoliittisen aseman suhteen, niin tällaisen käsityksen leviäminen olisi ollut haitallista maan rauhalliselle kehitykselle. Se oli torjuttava. Lisäksi oli minun toimenpiteistäni pyritty antamaan vääristelty kuva ja sekin oli oikaistava. Siksi suostuin pitämään joukon puheita, joiden teemat olin alunalkaen määrännyt ja jakanut eri paikkakunnille. Mutta Neuvostoliiton nootti ja Novosibirsk muuttivat suunnitelmani ja alkuperäistä paljon enemmän jouduin puhumaan ulkopolitiikkaa, johon olin suunnitellut puuttua ainoastaan parissa tilaisuudessa

  Näin perästäpäin arvioiden olivat puhetilaisuudet paikallaan ja niissä käsitellyt asiat oikein valitut. Nimityspolitiikka, jota monen vuoden ajan on väärillä perusteilla arvosteltu, tuli selvitetyksi, enkä usko, että sen vuoksi tämän jälkeen voidaan syytöksiä esittää. Yleinen suhtautumiseni parlamentarismiin ja parlamentarismin toteuttaminen 1957-62 ynnä enemmistöhallitusten tiellä olleet vaikeudet tulivat esille Valtiotieteellisen Yhdistyksen kokouksessa marraskuussa. Tämän jälkeen ei mitään asiallisia vastaväitteitä tässä suhteessa ole esitetty. Diskriminointi ja provokaatio olivat varatut Tampereen puhetilaisuuteen. Pitäisi olla selvä! Mutta monessa yhteydessä korostin erityisesti sitä, että olen aina työskennellyt maalaisliiton ja sos.dem. puolueen hallitussovinnon puolesta, mikä toteamus myös lienee ollut vaikuttava vastine "leskisläisten" syytöksiin. Messuhallin puheeseen otin kappaleen, joka hyvin huonosti sopii kokonaisuuteen. Käsittelin siinä vaikeuksiani maalaisliiton eduskuntaryhmän kanssa pääministerinä ollessani, jolloin selvisin paremmin sos.dem. ministeritovereitteni kanssa. Arvioin, että tällainen pesee minusta helsinkiläisten silmissä parhaiten pois "maalaisliiton johtajan" leiman, jota on minuun jatkuvasti yritetty kiinnittää.

  Ulkopoliittinen tilanne aiheutti sen muutoksen puhesuunnitelmiini, että jouduin monesti käsittelemään ulkopolitiikkaamme, jolle etukäteen olin varannut ainoastaan pari tilaisuutta. Jyväskylän ja Seinäjoen puheet olivat välittömästi nootin luoman tilanteen aiheuttamat.

  Huolellisimmin olin valmistanut Messuhallin puheeni. En muista montakaan puhetta, johon luonnos olisi vaatinut niin paljon työtä ja ollut valmiina niin hyvissä ajoin ennen puhetta kuin tämä. Annoin sen monen ystäväni käydä läpi. Heidän neuvojensa ja omien pohdintojeni tuloksena muutin puhetta jossakin määrin, lieventelin sanontoja jne. mutta kaikki asiat jäivät ennalleen. Tiesin, että on olemassa vaara, että menetän puheen johdosta ääniä, (minulla oli viimeistä edellisessä luonnoksessa tällainen kappalekin, mutta poistin sen) mutta minusta oli välttämätöntä kerta kaikkisella avomielisyydellä kertoa, mistä on kysymys. Joko se sitten nostaa hiuskarvat pystyyn ja vie äänet Tannerille tai osoittaa, että menestyksellinen ulkopolitiikka vaatii meiltä toisia miehiä johtoon, yhtäkaikki, ajattelin, mutta kukaan ei pääse perästä päin sanomaan, että asioita on salailtu. Eräät oikeistolaiset arvostelivat puhettani. Prof. L.A. Puntila, joka on valtio-oppinut, oli toisen vaalipäivän iltana soittanut Valtasaarelle ja kysynyt: "Keneltä te aiotte Helsingissä äänet saada, kun Kekkonen puhui ne pois Messuhallissa." (Vaaleja seuranneena aamuna Puntila oli soittanut uudelleen Valtasaarelle onnitellakseen ja selittänyt, että kyllä hän jo eilen havaitsi, miten vaaleissa käy!). Messuhallin puhe oli kenties suorastaan pääsyy vaalimenestykseen Helsingissä. Ylilyömisen vaara oli suuri, mutta silittely olisi tiennyt voiton pelaamista pois käsistä. Tuskallisen tarkan harkinnan tulos osoittautui oikeaksi.

  Olin ajatellut asian myös ulkopoliittiselta kannalta. Saatoin arvella, että eräät sensaatiota haluavat lännen lehdet, jotka surkuttelevat Suomea ja nauttivat sen vaikeuksista osoittaakseen, kuinka paha Neuvostoliitto on, voisivat käyttää Novosibirskin neuvottelujen selostusta hyväkseen sormella osoittaakseen. Se vaara siinä oli. Mutta keskusteluistani Macmillanin ja Kennedyn kanssa olin saanut sen opin, että tällainen "painostus", jota Neuvostoliitto harjoitti syksyllä 1958, ei heitä kiinnostanut. He tuntevat kansainvälisen politiikan keinot. Mutta Suomen kansalle piti osoittaa, että meillä on 100%:n vapaus tehdä mitä hulluuksia tahansa, jos emme ota varteen, että toisilla on myös 100 %:nen vapaus toimia omassa piirissään. Niin yllättävää kuin se onkin, puheen poliittinen opetus tältä osin oli suurelle osalle Suomen kansaa uusi mutta havainnollisuutensa vuoksi ymmärrettävä, kuten vaalit osoittivat.

  Olen nyt jättänyt toisten tehtäviksi nopeasti ja huolellisesti analysoida vaalinumerot. Oma käsitykseni on, että pääosa lähes l/2 miljoonasta ei-maalaisliittolaisesta äänestäjästä on tullut työväestön piiristä. Kokoomus säilytti sittenkin hyvin asemansa, kommunistit vallan erinomaisesti. Tietenkin joukko kummastakin leiristä äänesti "suoraan" - kuten on tullut tavaksi sanoa - minua, Kansanpuolue ja keskiryhmän kodittomat toivat ehkä 150 000-200 000 ääntä. Mutta yli 200 000 ääntä on tullut niistä piireistä, jotka perinteellisesti lasketaan sos.dem. puolueen äänestäjiksi. He palaavat tietenkin 2 viikon kuluttua omiin karsinoihinsa. Tämän perusteella luulenkin, että esim. skogilaiset saavat 5-7 kansanedustajaa.^28 Vastoin yleistä olettamusta en uskoisi eduskunnan kokoonpanossa tapahtuvan nykyisestä hyvin suuria muutoksia, mutta ns. "kovan linjan" merkitys vähenee. Se on ollut hyvin vahva ruotsalaisessa puolueessa, ja kokoomuksessakin on Junnila viime kuukausiin saakka ollut johtava mies. Eräät ryhmän sisäiset äänestykset ovat osoittaneet, että esim. Hetemäellä on siellä ollut vähän sanottavaa.

  Miten hallituskysymys ratkeaa, siitä ei voida mitään sanoa. Ei se hyvältä näytä. Se on kuitenkin varmaa, että maalaisliitto, jota ilman hallitusta ei voida muodostaa, ei mene yhteistoimintaan sos.dem. ryhmän kanssa ilman "edellytyksiä". Niitä ei ole olemassa niin kauan kuin Tanner, Pitsinki, Leskinen ja Lindblom ovat puolueen johdossa. Tällä erää näyttää, että vielä täytyy käydä yhdet valtiolliset vaalit, ennenkuin selvyys sos.dem. puolueessa syntyy, jos silloinkaan. Olisi välttämätöntä saada aikaan puoluesovinto, mutta eivät sitä sivulliset voi tehdä. Niin, että ei todella näytä hyvältä.

  "Kiertokirjeen" saajille lähetän parhaat terveiseni. "Voiton" päivänä ajatukseni menevät hirvittävään vastuuseen, joka harteille on asetettu, sekä vähemmän ilahduttaviin läheisen ajan sisäpoliittisiin näkymiin.

P.S. Eteeni tuli juuri eräs asiakirja. Eräs viime syksynä Suomessa parin päivän aikana vieraillut USA:n puolustusministeriön virkamies (ilmeisesti ehtinyt tavata täällä vain "kovan linjan" suomalaisia) oli selitellyt, että kun Brezhnev kävi Suomessa, oli täällä sovittu (kai minun kanssani) nootin lähettämisestä. Kun se tuli 30.10. "tähän hän (Kekkonen) reagoi siten, että hyppäsi mereen punaiset uimahousut jalassaan, tällä osoittaen sellaista kylmäverisyyttä, mikä ei vaikuta luonnolliselta", lainatakseni miehen sanoja eräälle suomalaiselle diplomaatille. (Mihin älykäs diplomaattimme vastasi: no comment!!!) Amerikkalaisen mielettömään juttuun en osaa vastata muuta kuin että minun oli pakko hypätä mereen punaisissa housuissa kun ei ollut sinisiä.