17

VÄITÖSKIRJATYÖ. MATKA SAKSAAN 1931. VAIKUTELMAT SAKSASSA 1932. KIRJEET MARTTI HAAVIOLLE. ERO AKATEEMISESTA KARJALA-SEURASTA.

Olin alkanut työni ohessa kirjoittaa väitöskirjaa kunnallisesta vaalioikeudesta. Sen johdanto-osassa käsittelin subjektiivisen, yksilöllä olevan oikeuden luonnetta. Pääosaltaanhan teos käsitteli kysymyksiä, joihin olin Maalaiskuntien Liiton lakimiehenä joutunut jatkuvasti ottamaan kantaa ja joihin näin olin käytännön tasolla hyvin tutustunut. Johdannossa sivuttu subjektiivinen oikeus, yksilön ja yhteisön välinen oikeussuhde, oli pohtimisen arvoinen nyt niin kuin aina. Kokonaisuuden etu on selvä asia, mutta ei saa poissulkea yksilön oikeuksia; ja minä tähdensin sitä, että valtio ei voi olla oikeusjärjestyksestä erillään. Näiden yhteydessään suppeiden, teoreettisilta kuulostavien ajatuskulkujen taustana oli aika jota elimme ja jossa kyllä kehiteltiin aivan toisenlaisista näkökannoista käytännön sovellutuksia aina hirvittävyyteen saakka.

Siitä, miten oikeusjärjestys sitoo myös valtiota, huomautan:

"Kun käymme tarkastelemaan kysymystä subjektiivisista julkisista oikeuksista, tulee heti aluksi tehdä mitä päättävimmin ero valtion ja oikeusjärjestyksen välillä. Valtio on oikeusjärjestyksen lähde, mutta ei oikeusjärjestys itse. Valtion tahto ilmenee oikeusjärjestyksenä, mutta oikeusjärjestys ei ole identtinen tämän tahdon kantajan kanssa. Valtio luo oikeusjärjestyksen, mutta on itse sen alainen. Valtio yhtä hyvin kuin sen alamaisetkin on oikeusjärjestykseen sidottu. On kyllä kiistämätöntä, että valtiolla on mahdollisuus muuttaa oikeusjärjestystä, vapautua siinä säädetyistä velvollisuuksista jne., sillä valtion lainsäädäntöä vastaan ei kenelläkään viime kädessä voi olla oikeuksia. Mutta sikäli kuin oikeusjärjestys on turvannut yksityiselle oikeuksia valtiota vastaan, ne ovat loukkaamattomia ja valtio on itse niihin sidottu, niin kauan kuin se pitää objektiivista oikeutta tältä osin voimassa."

Tahdoin myös korostaa kokonaisuuden etua, mutta ei yksilönvastaisena vaan juuri yksilön oikeuksien toteutumisen mahdolliseksi tekevänä elementtinä.

Väitöskirjatyötäni varten tein useita matkoja, joiden tarkoituksena oli pääasiallisesti kirjastoissa työskennellen koota tarvittavaa aineistoa ja tietoa. Wienissä ja Göttingenissä olin käynyt jo aikaisemmin, Wienissä Unkarin-matkan yhteydessä, ja vuonna 1931 oleskelin lokakuun puolivälistä joulukuun alkuun Berliinissä, Heidelbergissä ja Pariisissa. Vuodenvaihteen olin kotosalla ja sitten taas tammikuun lopulta huhtikuun puoleenväliin 1932 Berliinissä. Aikaisemmin tekemieni havaintojen pohjalta saatoin seurata Saksan sisäistä kehitystä kohti poliittista ja taloudellista kaaosta, työttömyyden vaikutuksia ja nähtävissä olevaa kansallissosialistien ja Hitlerin nousua. Selvältä näytti, että he olivat se voima joka oli valtaamassa saksalaisen yhteiskunnan, heillä oli kertakaikkisen vahva ote tavallisten, demokratian suhteen toivonsa menettäneiden ihmisten mieliin. Mitä heidän valtaantulostaan seuraisi, oli vain jossain määrin aavistettavissa.

Heidelbergistä lähetin vaimolleni marraskuussa 1931 kuvauksen siitä miltä Saksassa tuntui olla ja elää:

"Tänään on siis 1 kuukausi kulunut lähdöstäni. Ja kun totuuden sanon, niin tämä aika on tuntunut siedettävän lyhyeltä, mutta muistaa täytyy, että olin 1 1/2 viikkoa ensin muualla. Huomenna tulee 3 viikkoa täällä oloa. Göttingenissä olo tuntui paljon pitemmältä, mutta näyttää siltä kuin perheessä asuen ja seurustellen aika ei ehtisi tulla niin pitkäksi kuin yksikseen ollen. Vaikka ei tämä seura täällä niin kaksista ole. Väliin minua korpee oikein raskaasti tämä majuri. Eilen piti minun 7 kertaa kiittää ruokaa päivällisellä. Hän kysyi 2:sti soppaa, eikö se olekin hyvää. Juu, juu. 3:sti paistia ja 2:sti jälkiruokaa. Juu, juu. Sehr gut, Maxi, sanoo hän rouvalleen melkein joka suupalan jälkeen. No, jokaisella on tapansa, mutta tämä äijä on tyylitön. Hän ei ollut nyt neljään päivään minulle antanut saksan tunteja, joista en kyllä isosti kostu. Nyt ruokapöydässä hän sanoi, että tänään taas jatketaan. Minä ykskantaan vastasin, että ei jatketa, se on tarpeetonta. Äijä tuli sanattomaksi ja koko pöytäkunta hiljeni. Minä popsin sen kun kerkesin. Ilmeisesti olen muuten aika tavalla lihonnut. Berliinissä laihdun, syön kerran päivässä.

Täällä on vieraana rouvan sisarentytär, englantilainen miss, oikein tyypillinen englantilainen, laiha ja kolkonnäköinen. Majuri on suuri etuilija kaikesta päätellen, poika fanaatikko. Hitleriläisiä. Tämä miss on ajattelutavastaankin englantilainen. Näillä tuli kova riita, pojalla ja missillä. Hitleriläisyydestä ja naisten äänioikeudesta, jonka Hitler aikoo lopettaa. Minäkin sanoin, että se on hyvin typerää. Mutta poika suuttui ja sanoi missille, että te englantilaiset ette voi ymmärtää yhtään näistä asioista ja majuri lisäsi, että elä väittele, kyllä Hitler tietää, mitä hän tekee. Rouva rupesi pyytämään, ettei politiikasta puhuta ruokapöydässä, mutta poika jatkoi. Rouva pyysi majuria, että hän kieltäisi Werneriä. Ja majuri kielsi: Elä puhu Margerille, ei hän ymmärrä eikä opi. Me saksalaiset teemme omissa asioissamme ja yleensäkin, mitä me tahdomme. Siihen loppui keskustelu niillä päivällisillä. Se on niin tyypillistä saksalaisille. Me teemme, mitä me tahdomme. Aivan kilahti Kosolan Vihtorin puheelta. Kansallissosialismi, joka edustaa peräti epähomogeenistä yhteiskunnallista pohjaa, on se, joka täällä pian on politiikassa määräävänä. Se on jo nyt suurin puolue ja esim. Hessenin vaaleissa oli lähes 40 % äänestäjiä natseja. Ennen heillä oli Hessenin maapäivillä 1 edustaja, nyt saivat 27. Kuten kasvava liike se vetää kaikki puoleensa, varsinkin tällaiset etuilijat, kuin tämä hra majuri on. Mutta minä olen tavattoman iloinen, että olen saanut asua tällaisessa tyypillisessä saksalaisessa junkkeriperheessä. Olen paljon oppinut ja nähnyt."

Kun aloin saada vaikutelmiani jonkinlaiseen järjestykseen, halusin raportoida niitä myös kotimaahan, ja kirjoitin muutamia artikkeleita Kainuun Sanomiin. Silmämääränäni oli tietysti täkäläinenkin tilanne, joka joiltakin piirteiltään rinnastui Saksan käymistilaan, vaikka ei toki ollut läheskään niin sekava. Kuudentena helmikuuta 1932 päiväämäni jutun aloitinkin toteamalla, että oli totisesti epäkiitollista kirjoittaa niiden päivien Saksasta kaukana pohjoisessa asuvalle lukijakunnalle: asiat olivat postin perille päästyä voineet jo kehittyä aivan odottamattomaan suuntaan. Niin valmis yllätyksiin tuntui Saksan julkinen ja taloudellinen elämä olevan. Vastikään oli hallituksen määräyksellä laskettu hintatasoa kymmenen prosenttia alentamalla palkkoja, hintoja, korkoja ja vuokria. Jäi nähtäväksi, pystyisikö valtiovalta pakkomääräyksillä ohjaamaan taloudellisen elämän kulkua ja sen omia lakeja, kerroin lukijoilleni. Aluksi näytti siltä, että kokeilu onnistuisi. Maaseudun oloja kuvattiin vapaamielisessä lehdistössä joltisenkin katkerasti. "Tilanne muistuttaa suuresti vastaavia oloja Suomessa", kirjoitin ja jatkoin:

"Täällä ovat säilyneet velattomina ensi sijassa vain vanhaan, totuttuun tapaan toimineet maanviljelijät, jotka ovat pitäneet tuotantokustannukset alhaisina, pyrkimättä ylitehokkuuteen, kun sen sijaan edistyshaluiset uudistusmieliset talonpojat, jotka ovat uskoneet annettuja kehoituksia ja koroittaneet tuotantokustannuksiaan, siten kehittäen taloutensa sen ajan olojen mukaisesti paremmin kannattavaksi, joutuvat nyt korkojen kanssa painiskellessaan pois konnuiltaan. Se on aikamme tragiikka niin siellä kuin täälläkin. Mutta se antanee hyödyllisiä varoituksia, mihin suuntaan kehitystä ei saa ohjata maataloudellisen tuotantotoiminnan alalla, ei ainakaan ottamatta huomioon niitä mahdollisuuksia, joita pahimmassa tapauksessa voi olla edessä.

Poliittinen kiihoitus maalaisväestön keskuudessa on saanut pienviljelijäin pulan vuoksi laajaa jalansijaa. Varsinkin kansallissosialistit käyttävät pulaa hyväkseen ja esittävät uusia maataloudellisia ohjelmia, jotka päättyvät aina siihen, että syynä huonoon aikaan on ollut systeemi, kansanvaltainen valtiojärjestelmä. Taaskin aivan vastaava ilmiö, johon Suomessa on saatu tutustua. Perusteet on muutettava, järjestelmä on kaikkeen syypää, kuten remontteeraajien ja niiden, joiden hyväksi he työskentelevät, iskulause kuuluu. Mutta se, mikä saa tavattoman laajuuden Saksassa, se ei tule Suomessa menestymään, sillä kansanluonteilla on sentään suuri ero ja Suomessa puuttuu se, mikä täällä on tehnyt kansallissosialistien ja kansanvallanvastaisen liikkeen vahvaksi: ulkopoliittinen momentti, Versaillesin pakkorauha ja sotakorvausten maksaminen."

Vain yksi asia tuntui sekasortoisessa Saksassa olevan varma, se että itävaltalainen Hitler oli saanut lujan otteen tavallisen saksalaisen sielusta. Hänelle saatettiin vielä nauraa, mutta ankea aika toimi hänen hyväkseen:

"Presidenttikysymys ei ole jäänyt huvittavaa momenttia vaille.

Thüringin osavaltiossa syntyi pari vuotta sitten hallituskokoomus oikeiston, natsien ja eräiden keskustan edustajain kesken. Natsit saivat sisä- ja opetusministerin paikan ja siihen lähetettiin Münchenistä, siis kokonaan toisesta osavaltiosta, viranhoitajaksi tri Frick, entinen Münchenin apulaispoliisimestari, joka oli joutunut Hitler-kaappauksen yhteydessä vankilaan ja pois virastaan. Hän oli, ja on edelleen, Hitlerin luotetuimpia apulaisia. Kun Hitler ei ole Saksan kansalainen eikä ilmeisesti tavallista tietä halua siksi hakea ja kun hän ei siksi voi tulla valtiopäiville eikä -- presidentiksi, nimitti Frick hänet santarmikomissaarin virkaan Hildburghausin kaupunkiin ja antoi samalla hänelle eron. Saksan kansalaiseksi pääsee automaattisesti, jos on nimitetty valtion virkaan. Nyt on tämä tekonimitys saatettu julkisuuteen ja vasemmiston sekä keskustan lehdillä on riittänyt iloa Hildburghausin santarmikomissaarista. Hitler on antanut selityksen, että asia on tapahtunut hänen tietämättään ja hän ei sitä hyväksy. Selitys on otettu ilolla vastaan:

Hitler ei ole siis Saksan kansalainen, hän ei voi tulla ehdokkaaksi presidentinvaaliin, kuten vasemmisto ja keskusta ilmeisesti ovat pelänneet. Jos tuollainen teerenpeli sattuisi jonkin muun puolueen johtajalle, niin kannatus pois, mutta natsien johtajalle se ei merkitse mitään. Joukot uskovat fanaattisesti asiaansa ja suureen johtajaansa. Heidän lehtensä kirjoittavat: Taas valheita Hitleristä, ja asia on sillä unohdettu, niin paljon kuin vastustajat koettavatkin juttua jatkaa ja levittää."

Minkälaiselta Saksan talouden ja kansan alkava liikekannallepano minun silmissäni näytti, kävi ilmi kirjoituksen loppuosasta. Se henkien taistelu, jota Saksassa käytiin, keskittyi tietysti erityisesti sanomalehdistöön ja radioon. Radiotaistelua varten oli perustettu "kansallissosialististen radiokuuntelijain valtakunnanliitto" ja vastaava liitto myös saksalais-kansallisten toimesta. Suuressa Saksan maa- ja metsätaloutta esittelevässä näyttelyssä saattoi havaita kaikkeen tunkeutuvan propagandan kotimaisen tuotannon puolesta. Sen edistämiseksi oli suunnattu kansakoululaisten piirustuksetkin. Kouluissa oli lapsille annettu piirrettäväksi jokin sananparsi tai lause, esim.: "Antakaa meille saksalaista voita!", "Ei ole mitään syytä suosia ulkolaisia, osta vain saksalaista tavaraa", "Saksalainen talonpoika on hädässä, osta siis vain saksalaista leipää". Yksi ideologia ja keskitetty talous olivat lähtökohta, kun suunniteltiin Saksan uuden, aggressiivisen ulkopolitiikan perusteita. Kauppasuhteet loivat perustaa ulkopolitiikalle, niinpä Neuvostoliiton kanssa käytävän kaupan merkitys Saksan talouselämälle näkyi tämän kaupankäynnin tärkeyden ja hyödyllisyyden korostamisena.

Suomen ja Saksan kauppasuhteissahan oli jatkuvaa kitkaa, jopa pahalta näyttänyt kriisi. Siitä kysäisin eräässä kirjeessäni kotiväelle: "Aikovatko ne panna tosiaankin täytäntöön sen saksalaisten tavarain boikotin. Olisi pantava käytännössä myös."

Saksasta käsin oli hyvä seurata ja arvioida myös Suomen tilanteen erilaisia kehittymismahdollisuuksia. Saksassa oltiin tiellä diktatuuriin jo niin pitkällä, ettei kukaan enää pystynyt tehokkaasti toimimaan voimien kokoamiseksi sitä vastaan; ja suomalainen äärioikeisto piti Saksaa ja Italiaa esikuvinaan. Onneksi se ei niistä tiennyt eikä pystynyt oppimaan juuri muuta kuin suurelliset elkeet, ja ne taas Suomessa helposti näyttivät naurettavilta. Marraskuun viimeisenä päivänä 1931 kirjoitin kotoa saamieni tietojen perusteella: "Voi jumalauta kun siellä ollaan hulluja. Kyllä esivallalla pitäisi olla nyt jo miekka kädessä eikä mikään ketunhäntä." Kun kirjeet ja sanomalehdet tulivat Suomesta hitaasti, kirjoitin taas muutaman päivän kuluttua, mitä asiasta ajattelin luettuani saksalaista lehteä: "Täällä oli Vossische Zeitungissa uutinen Suomen vallankaappausaikeista, mainittiin Kosolan, Walleniuksen ja Haarlan nimet. En oikein usko niihin yrityksiin ja jos niin hulluja ovat, että freistaavat, niin tietäähän sen, miten siinä käy."

Niin hulluja oltiin, että Mäntsälän tapahtumien yhteydessä sitten freistattiin. Tämä ennenaikainen keskenmennyt tempaus, jota olen muussa yhteydessä riittämiin käsitellyt, sivusi minua suoranaisesti vain sikäli, että minut valittiin jäseneksi kapinaa tutkimaan asetettuun toimikuntaan. Sain tästä tiedon Saksaan ja kirjoitin kotiin siitä ja työstäni:

"Siitä tulostani. Taisin jo katuakin, että kirjoitin, sillä se aika, jolloin siellä olisi tarvittu, on jo ohi. Parasta jäädä tänne vielä huhtikuuksi ja tulla katsomaan valmista. Olen ajatellut, että oloni kapinallisia tutkivassa komissioonissa ei olisi ollut pois tieltä, mutta ei sen takia ettei se tule hoidetuksi, vaan olisi ollut hyvä saada lopullinen selko, keiden korkeiden herrojen kannatuksella kapina on tehty. Jos olisin siellä, olisin kirjoittanut kerran artikkelini päällekirjoituksella: Johtavatko jäljet sylttytehtaaseen? ja tutkinut siinä, kuinka suuret herrat ovat pääsyyllisiä. -- Niin ja työni täällä. Olen istunut kirjastossa 7--8--9 tuntia ja ainahan siinä jotain löytää. Nyt koetan perehtyä vaalioikeuteen ja samalla otan ylös, jos edustussysteemistä kirjoitetaan. Kyllä minulla työtä täällä vielä huhtikuuksi riittää ja Suomeen jää pääosa, mutta ainahan tämäkin on avuksi ollut. En tiedä teenkö liian hutiloiden tai liian perusteellisesti, mutta moneen suuntaan tässä saa hypätä kirjoja etsimässä."

Ajat olivat levottomat, mutta tarkoitus oli edistää väitöskirjatyötä, kun se kerran oli käyntiin pantu. Mutta nyt tuli ja vahvistui tieto, että olin Maalaiskuntien Liiton uudelleenjärjestelyjen yhteydessä menettänyt työpaikkani. Olin ehdottanut palkatonta opintolomaa, ja jos minulle olisi tehty selkoa Liiton taloudellisesta ahdingosta, olisin tietysti itse hakeutunut muualle. Mutta Liitossa olikin päädytty suorittamaan välitön irtisanominen, johon liittyvää kuukauden irtisanomisaikaa en ulkomailla ollen voinut käyttää uuden toimen hankkimiseen. Syntynyttä tilannetta kuvastaa kirje vaimolleni Berliinistä 20.3.:

"Kirjoitin viime kirjeessäni siitä M. Liiton asiasta. Ja arveluni eivät osoittautuneetkaan vääriksi. Sain näet eilen Wedenojalta virallisen ja yksityisen kirjeen, jossa edellisessä minut irtisanottiin M.L:n palveluksesta niillä syillä, joita viime kirjeessäni Sinulle esittelin ja yksityisessä tehtiin selkoa Liiton vaikeasta asemasta. Asia on siis selvä ja otettava rauhallisesti. Ihmeitä siitä ei koidu. Se vain, että en voi täällä olla niin kauan kuin ajattelin. Aluksi arvelin lähteä heti, mutta kun minun pitänee suorittaa ensi kuun vuokra tänne, voinen jäädä joko 2 tai 9 päivään huhtikuuta. Näin yhtäkkiä on vaikea kaavailla, mihin ryhtyisin. Jos saisin jonkin toimen Hgissä, olisi hiukan palkkaa ja vapautta väitöskirjatyötä varten, ottaisin sen. Mutta ellen saa, omistaudun yksinomaan väitöskirjatyöhön ensi talveksi ja otan paikan, kun saan sopivan aivan samoin kuin vuonna 1927."

Se, että minut taloudelliseen pakkotilaan vedoten voitiin sanoa irti Maalaiskuntien Liitosta, ei ollut erinäisille Liiton johtohenkilöille poliittisesti epämieluista. Olin jo oikeistolaisille vihattava. Syksyllä 1932 kuitenkin sain Maatalousministeriöstä nuoremman hallitussihteerin viran, ensin väliaikaisesti; seuraavan vuoden tammikuussa minut nimitettiin viran vakinaiseksi haltijaksi. Olin eri mahdollisuuksia punnitessani harkinnut myös nopeaa väitöskirjan tekoa ja sen jälkeen yliopistouraa. Se ajatus sai nyt jäädä.

Akateeminen Karjala-Seura oli suhteessaan lapuanliikkeeseen tosiasiallisesti hajonnut kahtia, ja Mäntsälän kapina kärjisti tilanteen ratkaisua vaativaksi. Olin asiasta kirjeenvaihdossa ystäväni Martti Haavion kanssa. Halusin kuulla miten tapaukset edistyivät, ja vaikuttaa niihin siinä määrin kuin se poissa olevalle oli mahdollista. Saksassa oli käynnissä kiivas vaalikamppailu, jonka jälkeen Hindenburg tuli valituksi ja rauhoitti oloja joksikin aikaa. Minä seurasin Suomen tilannetta; kaipasin lehtitietojen lisäksi lähempää selvitystä ja pyysin Haaviota panemaan jonkun pojan töihin, laatimaan minulle asioitten kulusta kertomuksen, lyhykäisen ja yhtenäisen. Maaliskuun 8. päivänä kirjoitin Haaviolle:

"Sain eilen emäntäni kirjeestä muutamia katkelmallisia tietoja siitä taistelusta, mitä AKS:ssä on taas viime päivinä käyty. Tahdon lausua Sinulle parhaat kiitokset siitä, että vielä kerran olet tahtonut ja voinut ohjata asiat onnelliseen päätökseen. Tätä en tee selitelläkseni (sitäpaitsi Lautamiehen kynä on ollut aina suunnattu toisentapaiseen asian esittelyyn), vaan teen sen sisäisestä pakosta tietäessäni ja tuntiessani, kuinka korvaamaton olet ollut viime aikojen taistelussa, jolloin kaikellaiset haihattelijat ovat pyrkineet johtamaan suuria tehtäviämme umpikujaan. Enemmittä puheitta: hartaat kiitokset Sinulle ja niille pojille, jotka ovat olleet apunasi.

Niin murheellinen kuin koko päätön kapinayritys olikin, on sillä hyvätkin puolensa. Rauhattomuuden pesäke on puhkaistu, kun vain sopivalla käsittelyllä voitaisiin estää haavakuume. Luulisin väkevien lääkkeiden auttavan parhaiten. Ja toinen hyvä puoli: eräät kameleontit on saatu nyt selvästi päivänvaloon. Yrjö Vuorjoen erottaminen S.L:sta oli välttämätön. AKS ja Ylioppilaskunta saavat seurata esimerkkiä. Yrjö Vuorjoki, mies, jolla ei ole karaktääriä, ei maailmankatsomusta, ei hituistakaan miehuutta, ei ole koskaan kelvollinen mihinkään johtajatehtävään, ei millään alalla. Ja hänen ansiottomasta karriääristänsä on vihdoin tehtävä loppu. Hän on ensiksikin henkinen nappikauppias ja toiseksi täysin vailla persoonallisuutta. Olin yksinäisyydessäni vihainen, kun näin vaalini -- vastoin sopimusta -- S.L:n puheenjohtajaksi, mutta nyt en voi kieltäytyä, kun Vuorjoki on poissa. Hankkikaa oikean hengen sihteeri. V.J. Sukselainen? Ja Koskiluoma?

Eiköhän vihdoinkin olisi aika AKS puhdistaa haihattelijoista. Ostrobotnia perustaisi oman ylioppilasyhdistyksen, mutta ennenpitkää hajaannus on kuitenkin edessä. Faschistiset virtaukset (joilla ei ole taloudellisessa suhteessa ehkä hyväksyttävänkin faschismin kanssa mitään yhteistä) ja hurraa-isänmaallisuus, ottavat aina edeskinpäin osan nuorisoa käsiinsä ja AKS:ssä jatkuu ikuinen taistelu, ellei kerran tehdä selvää. Nyt olisi oikea aika. Tärkeätä olisi, että AKS jäisi oikeitten miesten käsiin ja siksi rohkenen ajateltavaksesi esittää: koko programmi toimeen ja epäluotettavat eroon. Epäyhtenäisenä laumana AKS on heikko tekijä, yhtenäisenä, vaikka pienempänäkin, suljettuna, järjestettynä joukkiona, se on voimatekijä."

Mäntsälän kapinan rauettua olin maaliskuun lopulle tultaessa ehtinyt miettiä, miten päästä pesäeroon laittomuutta tukeneista. Haaviolle esittämäni tilannearvion lähtökohtana oli, että AKS tulisi hajoamaan ja osa jäsenkunnasta siitä erkanemaan, ja kysymys oli enää vain siitä, mekö, vaiko he. Joka tapauksessa oli pesänselvitys suoritettava niin, ettei kenellekään jäisi kahta käsitystä siitä, missä rintama kulki ja millä puolella kukin oli:

"AKS:n asia on vihdoin selvitettävä. Lienee parasta erota, vaikka sitä ennen kenties olisi syytä yleisessä kokouksessa yrittää erottaa kapinalliset. Puhe AKS:n yhtenäisyydestä on illusionia, seura ei ole ollut pitkiin aikoihin yhtenäinen eikä tule olemaan. Vasta toisen tai toisen ero tuo selvyyden. Samalla kuin ero suoritetaan, olisi laadittava sanomalehtiin julistus, jossa perustellaan eron syyt, kuvataan, mitä AKS:ään nyt jää (rabulistinen kapinahaihattelijain ja linnarauhan kannattajajoukko), mihin uusi ylioppilasyhdistys pyrkii ja kehoitettava maaseudun AKS:läisiä määräämään kantansa ja liittymään uuteen seuraan. Ja alle paljon nimiä sekä, jos on ollut AKS:n toimihenkilö, titteli alle. Kenties esim. näin: E.E. Kaila AKS:n ent. puheenjohtaja. Uskon näet, että Kailan saa uuteen seuraan ja se olisi joitakin maaseutujäseniä varten hyvä. Muuten katsoisin, että uusi seura, Kansallismieliset Ylioppilaat tai jotain sen tapaista, saisi perustaa AKS:n hylkäämän seniori-osaston, johon siirtyisi automaattisesti jokainen yliopistosta eroava seuran jäsen. Kun siihen alunperinkin liittyisi vain luotettavaa väkeä (ei E.N. Setälää y.m.s.), ei siitä olisi pelkoa. Ja ylioppilasyhdistys, varsinainen pääseura, toimisi nuorten johdossa seniorien tukiessa työtä. Seuran toimisto aluksi Suom. Liittoon. Koskiluoma, joka erotettaisiin tai eroaisi AKS:n siht. toimesta, uuden seuran ja S.L:n sihteeriksi, tai Virtanen. Y. Vuorjoen erottamisasia tulee aikanaan esille. Lienee parasta, että tässä vaiheessa ette siihen käy, minä saavun todennäköisesti jo 11/4 tai 18/4 Suomeen, joten suonette tilaisuuden minullekin olla tässä kiusallisessa toimituksessa mukana, ellei ero AKS:stä tapahdu niin nopeaan, että se vaatii S.L:n sihteerin muutoksen heti. (Pelko pohjalaisten valtausyrityksestä aiheeton, vuosikokoushan on vasta v. 1933 ja silloinkin valitaan vain 1/3 keskushallituksen jäsenistä). Jos eroatte ennen tuloani, pankaa minunkin nimeni julkilausumaan. Jos saadaan vars-suom., häm., keskisuom., eteläsuom. ja ehkä osa savolaisista mukaan, on tulos suurenmoinen. Koskiluoma ei saisi erota Y:lehdestä. Uusi seura saisi `Suomen Kansasta`, jolle paljon onnea, äänenkannattajan tai ainakin tilaa kirjoituksilleen ja uutisilleen. Mutta ei taistelua AKS:n kanssa, seura (AKS) tuhoaa itse itseään enemmän kuin vastustajat.

Tässä muutamia ajatuksia kirjeesi johdosta. Mielestäni olisi toimittava aika lailla nopeasti, muuten voi tuo maho yhtenäisyys-ajatus voittaa alaa ja hedelmällinen työ uuden yhdistyksen muodossa estyy. Ja AKS:n maineen jouduttua nykyiseen vaiheeseen, on siihen todella vaikea kuulua. Ja olisi sääli jättää nuoria poikia siellä hillittömän kiihotuksen ja painostuksen pilattavaksi. Vain maltillisten mukanaolo estää AKS:n painumasta jonkin rojalistisen ylioppilasklubin maineeseen ja tasolle ja tuntuu oikealta, että sitä ei estetä saamasta oikeaa karvaansa."

Me hävisimme huhtikuisen riitakokouksen ja lähdimme AKS:stä. Erokirjeen alla oli kymmeniä nimiä.

Se ei ollut mikään huono joukko, joka seurasta silloin erkani. Ja AKS lähti tielle, jonka päässä se kohta oli pelkkä IKL:n opiskelijaosasto. Ylioppilaskuntaan sillä oli luja otteensa ja siinä miljöössä se pysyi esillä. Muistan tapauksen, kun olin juuri tullut Saksasta ja menin osakuntaan. Siellä olivat päällimmäisinä iikooälläläiset, jotka yrittivät tuijottamalla saada minut lähtemään pois. Kaikki ääneti tuijottivat minua. Minähän en siitä vähääkään välittänyt, olin omissa oloissani Hillilän kanssa. Kun ei siis mulkoilu auttanut, alkoi kuulua huutoja että "Kekkonen ulos, Kekkonen ulos". Minä rupesin laulamaan niille Horst Wesseliä. He eivät sitä vielä silloin tunteneet. Minä saatoin sanoa heille: "On siinä miehiä kun ette tunne omia taistelulaulujanne, että minut pitää tänne tilata teitä opettamaan."

Poliittiset mahdollisuudet. Sanoin viime syksynä, että jos ml. aktiivisessa oppositiossa, silloin tilanne itsestään kehittyy siihen, että sosdem. putoavat kuin kypsä hedelmä ml. syliin, kunhan tarpeeksi pelästyvät. Asiat ovat kehittyneet odotettua nopeammin. Ikl:n menestys, joka on johtunut vastustajien heikkoudesta, ja nyt yllättävästi Itävallan tapahtumat. Sosdem. alkaa olla valmis. Meidän täytyy havaita, että vain maalaisväestöön nojautuva hallitus voi demokratian pelastaa. Sosdem. täytyy huomata, että miltei kaikissa taloudellisissa kysymyksissä ml. ja Ikl ovat olleet yhdessä. Eiköhän se pelota heitä sikäli, että tahtovat tämän yhteisrintaman tältäkin osalta lopettaa. Kaikki merkit viittaavat siihen, että sosdem. alkavat olla valmiit jättämään ml:lle ohjat. Maan rauhoittamisessa poliittisesti ja taloudellisesti tarvitaan maalaisväestön aktiivista osanottoa, ei sellaista, jota nykyinen hallitus luulee riittäväksi, vaan elimellistä osanottoa. Ilman ml:n hallitusta, joka toteuttaa samalla kansallisen uudelleen rakentamisen, ei talonpoikaisväestö tunne taistelua kansanvallan puolesta riittävästi omakseen. Ja siinä on kysymyksen ydin. Kuinka talonpoikaisväestö tukisi hallitusta, joka toisella kädellään avustaa maalaisväestön taloudellisia riistäjiä, ja olisi valmis uhraamaan kaikkensa sen puolesta poliittisella alalla. Sitä ei nykyinen vapaamielinen rahamiespiirien hallitus koskaan jaksa käsittää.

Sosdemot tukevat ml:n taloudellista ohjelmaa: 1) koska huomaavat, että demokratia vain sitä tietä pelastettavissa, 2) koska heidän oma kannatuksensa muuten maaseudulla murenee. Valtiollista ohjelmaa sosdem. taas tukevat, koska Ikl. ei jätä heille yön rauhaa. On luotava ml. hallitus, joka alkuvaiheissaan saa tukea sosdemoilta. Mitään vastamyönnytystä heille antamatta.

Onko nykyinen hallitus kaadettavissa. Milloin tahansa. Hallitus uhkaa uusilla vaaleilla. Se voidaan estää, jos ryhdytään kirjoittelemaan ja puhumaan uusien vaalien puolesta. Vaaditaan sitä itse, niin eivät he siihen mene.

Millä tavoin nykyinen hallitus olisi kaadettava? -- Ei kernaasti Ikl:n hajoittamisen merkeissä, vaan jonkin taloudellisen kysymyksen merkeissä, jos voidaan olla varmat, että eduskuntaa ei hajoiteta. Ellei siitä ole varmuutta, silloin Ikl:n merkeissä, jolloin eduskuntaa ei hajoiteta kuitenkaan ja jonka asian turvin on hyvä aihe käydä vaaleihin.

Lienee vielä syytä viitata erääseen asiaan, joka ml:n kannalta voi muodostua vaikeaksi, nimittäin pienpuolueet, kansanpuolue ja pienviljelijät. Ne on saatava ml:oon yhtymään, ja talonpoikaisväestön yhteenkuuluvaisuudentunteen ja omanarvontunnon voimakas tehostuminen, mitä ml. taisteleva hallitus tietäisi, olisi varmin tae talonpoikaisväestön valtiollisen edustuksen yhtymisestä. Ml. katsoo hallitukseen käydessään tällä vaativalla hetkellä koko maan etua ja puolueen tulevaisuutta.

Ellei ml. pysty edelläesitetyn ohjelman puitteissa nyt rauhoittamaan maata ja pelastamaan kansanvaltaa, niin myöhemmin se ehkä on liian myöhäistä. Nyt on poliittinen tilanne sellainen, että koko maan etu riippuu siitä, osaako maan pääväestöä edustava puolue hoitaa vastuunalaisen asemansa oikein. Ellei se osaa tai ellei uskalla, silloin lankeaa edesvastuukin sille.

Kyseessä ei ole hallituksen kaateleminen kaatamisen vuoksi, vaan koko demokratian menestyksen kannalta arvaamattoman tärkeä tehtävä. Vielä kerran on syytä terottaa: ellei ml. luule omilla voimillaan kykenevänsä selvää, tinkimätöntä ohjelmaa ajamaan, silloin ei missään nimessä saa hallituskokeiluun käydä. Puolueen etu silloin vaatii leppymätöntä oppositiota. Tähänastinen n.k. asiallinen oppositio, s.o. myötenantaminen ei riitä. Se vie joukoilta luottamuksen.

Mutta jos voimat uskotaan riittävän, kansanvalta on pelastettava. Kokoomus pelkää. Se on merkki, että tie on oikea."

Tämän tilannearvion ja ehdottamani taktiikan vastaanotosta maalaisliiton eduskuntaryhmän valtuuskunnassa tein muistiinpanoja:

"19/2 1934 kirjoitin promemorian poliittisesta tilanteesta ja varsinkin maalaisliiton tulevaisuuden tehtävistä. Kun edellisenä perjantaina Jutila ilmeisesti oli puhunut siitä, että nykyinen hallitus ei pysty maata poliittisesti rauhoittamaan, ja jotkut eduskuntaryhmän miehet olivat silloin joutuneet asiaa ajattelemaan, arvelin, että tämän valmistuksen jälkeen on hyvä panna suunnitelma voimakkaasti vireille. Janhonen, jonka kanssa olin yhdessä Huittisen kera aikaisemmin puhunut, silloin voimakkaan talonpoikaisrintaman luomisesta, oli ilmeisesti Jutilan kanssa keskusteltuaan saapunut minun luokseni ministeriöön 19/2, ja silloin sovittiin, että saavun valtuuskunnalle esittämään käsitykseni poliittisesta tilanteesta. 20/2 tapasin Kaijalaisen, joka oli valmis jyrkän ohjelman kannalle. 21/2 oli Kalle Kämäräinen, eräs ryhmän nuorimpiin, mutta älykkäimpiin miehiin luettava mies, toisen asian vuoksi luonani, ja meillä oli pitkä ja perusteellinen keskustelu maalaisliiton sisäisistä asioista. Hän koetti esittää peitetyin sanoin, että maalaisliiton valitettava johtajapuute ei ole poistettavissa, ellen minä käy johtajaksi. Hän perusteli käsitystään monilla syillä, mutta vältti mainitsemasta asiaa suorastaan ennenkuin eteisessä poislähtiessään.

21/2 päivällä soitti Tarkkanen minulle ja pyysi minua saapumaan klo 4 22/2 ryhmän valtuuskuntaan esittämään promemoriani. Sen tein. Saapuvilla olivat: Tarkkanen, Koivuranta, Leppälä, Pilppula, Heikkinen, Hannula, Huittinen ja Kalliokoski. Seuranneessa keskustelussa Kalliokoski asettui täysin kannattamaan tilannearviointiani, ohjelmaani ja keinoja sen toteuttamiseksi. Vain maalaisliitto voi kansanvallan pelastaa. Poliittiset mahdollisuudet esittämäni ohjelman toteuttamiseen ovat olemassa. Mieliala sen toteuttamiseen juuri tällä hetkellä on mitä otollisin. Kaksi suurta käytännöllistä vastusta on olemassa: 1) Tasavallan Presidentti, joka on uhannut hajoittaa eduskunnan, jos Kivimäen hallitukselle annetaan epäluottamuslause. Toinen heikkous on se, että meillä ei ole johtajaa toteuttamaan tämä ohjelma. Kallio ei itse siihen usko, Sunilaan ei uskota. Mutta onkin luotettava ennemmin Jumalaan kuin ihmisiin. Toinen tie olisi opposition tie, mutta se ei ole tehokas, sillä siinä voidaan nähdä poliittista häikäilemättömyyttä.

Leppälä, Tarkkanen, Koivuranta, Heikkinen ja Pilppula kannattivat alustustani. Vaativat, että promemoria heti esitetään ryhmälle. Koivuranta huomautti, että jos johtaja puuttuu, niin ryhmän on tuettava sitä yksimielisemmin hallitustamme.

Hannula oli alustukseni kannalla. Kuta kauemmin nykyinen hallitus istuu, sitä huonommaksi kansanvallan asema käy. Mutta jos oma hallitus saadaan aikaan, silloin on oltava varmat siitä, että ryhmä on sen kannalla, sillä tähän saakka oma ryhmä on tehnyt eniten vastusta maalaisliittolaisille hallituksille.

Huittinen lausui, että ellei mitään tehdä, niin puolueen asema, kun tallataan paikallaan, kärsii. Ei ole pelättävä ryhmää, jos hallitus ajaa maalaisliittolaista politiikkaa, mutta syynä siihen, että ryhmä ei ole voinut tyytyväisenä katsoa omiinkaan hallituksiin, on se, että ne eivät ole ajaneet maalaisliittolaista politiikkaa.

Ryhmässä esitin saman promemorian. Kannatus oli ilmeinen. Monet miehet tulivat luokseni kiittämään ja ilmoittamaan olleen jo ajan, että ryhdytään jotakin tekemään.

23/2 kutsui Heiskanen minut luoksensa. Siellä oli Koivisto ja Vilhula. V. koetti esitellä, että yhdessä ikl:n kanssa ensiksi kukistettaisiin sosialidemokraatit ja sitten ikl. Osoitin, että tämä linja mahdoton toteutettavaksi. Samaa mieltä oli Koivisto."

Näin siis alkuvuodesta 1934. Kun seuraavan vuoden syksyllä uudestaan katsastin tilannetta, olivat hallituskuviot edelleen pysähdyksissä, pääasiallisesti sen ansiosta, että vuonna 1933 alkanut noususuhdanne oli tuonut maahan paranevat ajat ja rauhoittanut ilmapiiriä, IKL:n vahingoksi, kuten pian nähtäisiin. Niin kuin suomalaisuusasian vaiheita käsitellessäni jo olen todennut, Kivimäen hallitus sai näin lisäaikaa. Edellytyksiä nopeihin ratkaisuihin ei tällä presidenttikaudella ollut; oli hyväksyttävä hiljaisen kiiruhtamisen taktiikka ja pidettävä yllä uskoa siihen, että luja linja suhteessa tulevaan hallituspohjaan lopulta vie perille.

Tältä näkökannalta tarkastelin ajan merkkejä esityksessäni maalaisliiton piirisihteereille syksyllä 1935. Siitä on tallella jäsennys:

"En tahdo antaa mitään tilanneselostusta, vaan kosketella aluksi eräitä yleisiä näkökohtia.

Poliittisille aloille ominaista: vakaantuneet linjat. Syynä siihen sos.dem. opportunismi. Pelko ajanut nyk. hallituksen syliin. Oikeiston tehottomuus. Edistyksen vanhoillisuus. Maalaisliiton poliittinen epäselvyys ja tyhmyys, jonka se teki Svinhufvudin valitessaan.

Mikä on edessä? Jatkuva sos.dem. + ruots. + edistysmielinen herruus. Vaalit 1936. Presidentinvaalit. Se blokki enemmistönä ja hallitsemisen halu on tullut voittamattomaksi.

Ikl. Sillä pohjaa. Suomalaisuus. Karjala. Sota. Mutta se kaatuu laillisuuteen. Pelko.

Maalaisliiton asema. Jatkuva oppositio. Siitä tähän asti hyötyä. Rivit koottu. Pyritty selville vesille. Mutta jos jatkuu: vastavaikutus. Kyllästymys. Säyseä oppositio ei lyö leiville ja muuta ml. ei näytä osaavan.

Ja vielä pahempi: ml. joutuu asemaan, että se yhä enemmän rekisteröidään vanhoilliseksi oikeistopuolueeksi. Ja se joutuukin oppositiossa sitä osaa esittämään. Se ei ole ml:on paikka.

Ml:oa pidetty merkityksettömänä. Se jatkuu.

Suomalaisuusasia. Menee hunningolle. Ja maatalouden tuki: otetaan pois, kun pakko häviää.

Nämä ennusmerkit ilmeiset jos virran juoksua ei saada muutetuksi.

Onko se muutettavissa?<-T> -- Vaikeata. Yksimielinen, rohkea ryhmä. Ei sidottu ennakkoluuloihin. Sitä ei ryhmä ole ollut.