Kyllä se tuo politiikka usein panee monet koetellutkin miehet heittelemään lystillisen koomillisia kuperkeikkoja sillä meluisella poliittisen elämän markkinaplatsilla, jolla puolueitten väliset lehmäkaupat hierotaan ja solmitaan. Harvassa niitä on Suomenkin parlamentissa näkyvällä paikalla olevia miehiä, jotka eivät olisi jotakin poliittista häränpyllyä heittäneet. Mutta kaikkein surullisen lystillisin lienee se valtava voltti, jonka miellyttävä Suomen Sosialidemokraatin pakinamestari Sasu Punanen on sortunut nakkaamaan. Hänhän oli vielä vuosi sitten kiivas suomalainen - sanoi suoraan, että jos joku häntä sanoo aitosuomalaiseksi, niin saapi sanoa, ei se niin väärään satukaan. Ja kun "isäntä" Kallio poisti ruotsinkieliset nimikilvet suomalaisilta rautatieasemilta ja sai ruotsalaisen lehdistön haukun niskaansa, kirjoitti Sasu syksyllä 1925 sanasta sanaan tällä tavalla:

"Täytyy sanoa, että kyllä meidän ruotsalainen porvarillinen sanomalehdistömme on aina taistovalmiina kun sille vähänkin käy vainua sellaisesta, jota voidaan tulkita - ruotsalaisuuden sorroksi tässä maassa. Kulkulaitosministeri Kallio on koettanut rautatielaitoksessamme kohentaa suomenkielen asemaa eräillä varsin vaatimattomilla toimenpiteillä. Niin rapisteltiin eräiltä supisuomalaisten paikkakuntien asemilta niiden ruotsinkieliset nimet pois, toimenpide, joka kai aiheutui käytännöllisistä syistä. Tämä nostatti melun, niin ankaran ja pitkäikäisen, että sitä - yhä vielä jatkuu. Jos ministeri Kallio olisi aavistanut ennakkoon mitä hänen vaatimaton toimenpiteensä tulee aiheuttamaan, niin varmaan hän olisi joko luopunut suunnitelmastaan tai sitten yksintein harjoittanut rautatielaitoksen suomalaistuttamista enemmän. Meidän mielestämme olisi tätä viimemainittua tietä ollut kuljettava.

Ruotsalaisseutujen ratoja meillä ei ole kuin rannikkorata Turkuun ja sekin vain osittain, Hyvinkään-Hangon rata osittain, samoin Porvoon ja Loviisan radat ja ehkä vielä joku pieni pätkä Eteläpohjanmaan radoista. Kaiken kaikkiaan ei ratapituus, joka on ruotsinkielisillä alueilla, liene kuin aivan pieni murto-osa rataverkkomme koko kilometripituudesta - aitosuomalaisten kannattaisi ottaa joskus lyijykynä käteensä ja laskea tämä suhde -, mutta vaikka näin on ja vaikka ruotsinkielistä ainesta ei maan väestöstä ole kuin kahdeksas tai yhdeksäs osa, niin rautatielaitos, jossa vielä muutama vuosikymmen sitten huushollattiin täysin svenskaksi, pitäisi edelleenkin säilyttää ainakin toistaiseksi puoleksi ruotsalaisten käsissä. Niin ainakin `Hufvudstadsbladet` tahtoisi.

Tämä nyt ei käy päinsä. Sen säilyttäminen on suoraan sanoen tavatonta tuhlausta. Kun `Hufvudstadsbladet` kiihkossaan ja nälviessään kulkulaitosministeriä tekee laskelmia siitä kuinka paljon rautatielaitos on joutunut tuhlaamaan siinä, että erinäisiä määriä rautatiepilettejä on makuloitu ja tuhottu sen vuoksi, että niissä on ollut puhtaasti suomalaisen paikkakunnan aseman nimi myöskin ruotsinkielisenä, niin sen pitäisi, tuon lehden, kerran ruveta laskemaan kuinka paljon tasavallalle maksaa se, että sen rautatielaitos, joka vain aivan hipaisemalla joutuu koskettamaan ruotsinkielisiä seutuja syystä, että ne ovat aivan merenrannikolla tai saaristossa, jonne ei ratoja tarvita eikä voida tehdä, niin, kuinka paljon maksaa köyhälle tasavallalle se, että sen rautatielaitosta hoidetaan edelleenkin suurin piirtein katsoen kuin kaksikielistä laitosta, vaikka siihen ei, edellämainituista syistä, olisi mitään aihetta."

- - -

Se oli reilua puhetta. Yltiökansalliseksi tunnettu Ylioppilaslehti lainasi heti tuon pakinan ja liitti omana mietelmänään lainauksen loppuun, että Sasu tuntuu olevan ainoa pääkaupungin lehtien pakinoitsija, joka osaa ja uskaltaa sanoa asiat halki.

Mutta mitenkäs ovat asiat nyt, vajaa kaksi vuotta edellä jäljennetyn kirjoittamisen jälkeen. Sosialidemokraatit ovat nyt kivunneet hallituksen keikkuvaisille tuoleille ja kun heidän oma laumansa ei ole kylliksi suuri takaamaan vallassapysymistä, niin on täytynyt huutaa naapurista apua. Ja apua on tullutkin. Kommunistit ovat tarjonneet auliisti apuaan, saadakseen vapaasti haukkua porvaria ja erittäinkin vallassa olevaa sosialidemokratiaa, joka ei halua, vaikka onkin päässyt hallitukseen, panna hulinaksi ja järjestää tänne Suomeen oikeata neuvostohuushollia. Kommunisteihin ovat yhtyneet ruotsalaiset, jotka ovat asettaneet avustuksensa ehdoiksi, ettei ruotsalaisten etuoikeuksia vähennettäisi, ettei för män-kilpiä poistettaisi suomalaisilta asemiltakaan j.n.e. Ja niinpä nähdäänkin nyt ruotsalaisuuden ylettömiä vaatimuksia pönkittämässä suomalaiset sosialistit ja kommunistit, joiden jälkimmäisten kellokas Rosenberg kyllä onkin aivan rupiruotsalainen mies, vaikka suomeakin taitava. Sellainen nyt on politiikan jenkka ja Sasu Punasenkin täytyy rallattaa samaa virttä, mitä puolueen etu nyt vaatii. Sasu on lopettanut aitosuomalaisen kynäilynsä ja siirtynyt käsittelemään muita asioita. Ei ilennyt puhua edes tuosta Kallion hallituksen rautateitten suomalaistamisesta mitään, kun sama kysymys taas sukelsi esiin eduskunnassa joku aika sitten. Ja mitenkä menettelivät sosialidemokraatit, joiden vaikutusvaltainen poliittinen pakinoitsija oli Kallion toimenpiteitä toista vuotta sitten pitänyt liiankin lievinä. He äänestivät näitä Sasun suosimia muutoksia vastaan. Eikä Sasu puhunut mitään, vaikka olisihan reilun miehen toki pitänyt sanoa sana ajallaan tuollaista huonoa menettelyä vastaan. Onhan Sasu ollut joskus sosialidemokraattien omanatuntona ja moittinut omiaan.

Sensijaan Sasu rupesi rienaamaan työmies Jokelan lasten hyväksi toimeenpantua keräystä ja sanoi että sen mitä työmies Jokelalle on ollut Mustasaaren kunnan puolelta tapahtumassa, me pidämme tavallisena jokapäiväisenä juttuna. Eipä riittänyt Sasulta paljon huomiota tuon häikäilemättömän ruotsalaispainostuksen alaiseksi joutuneelle suomalaiselle työmiehelle. Rakkaammatko olivat Pohjanmaan rannikkoruotsalaiset suurtalolliset ja heidän etunsa?

Mutta asia ei ole niin selvä kuin miltä se näyttää. Varma vakaumuksemme on, että Sasu sittenkin on yhtä aitosuomalainen kuin ennenkin, mutta että hänelle on pantu suitset suuhun politiikan nykyisen vaiheen ajaksi. Tai on hän itse kammitsoinut suunsa ja kynänsä, haluten olla tekemättä haittaa miestensä hallituksessa ololle. Mutta päästäkääpä pois Sasu tästä velvollisuudesta, niin kyllä taas saamme kuulla selvää suomalaista puhetta, ellei nyt hieno seura ole kokonaan saanut Sasun kansallisia vaistoja turrutetuksi. Päästäkää pois sosialistit hallituksesta ja Sasu taas oppositioon, niin me suomalaiset ylioppilaatkin taas saamme hyväksyä Sasun kannan ja meiningit kansallisuuskysymyksissä. Sasu oppositioon! Hallituspuolueen pää-äänenkannattajan pakinoitsijana hän on jo menettänyt mehuansa.

S u o m i - s e u r a n   perustavasta kokouksestakin tässä olisi kirjoitettava, mutta annetaan asioitten kehittyä ja katsotaan mikä niistä nyt tulee. Merkitsemme sentään jo nyt sen ennenkuulumattoman käsityksen puheenjohtajan tehtävistä ja valtuuksista, mikä tulisuudestaan tunnetulla Kyösti Haatajalla on ollut mainitussa riitakokouksessa puhetta johtaessaan. Että muka kun asiat eivät mene hänen mielikseen, niin koko piljaarti hajalle. Kyllä se on nurinkurinen tapa, että johtokunnan jäsenistä pitäisi olla yksimielisiä ennenkuin seura on perustettukaan. Haataja on lisäksi lakitieteen tohtori!

Mutta meillä lienee tilaisuus vielä monestikin puhua Suomi-seurasta. Annamme sitten myöhemmin Uuden Suomen Yrjänä-pojallekin osansa. Sillä eihän se vielä oikeuta, jos on päässyt jonkun seuran johtokuntaan ja saman seuran johtokunnan tilientarkastajaksi, eihän se vielä oikeuta herjaamaan toista mieltä olevien aatteellisuutta. Tai "aatteellisuutta", niinkuin Yrjänä-ritari kirjoittaa.