|
ESAIJAS KOHENNUSKEPPI SOKERI! MIKSI MEIDÄT HYLKÄSIT? Kuten vihaisina tulikekäleinä, pistävinä ja polttavina, sattuivat tämän lehden viime numerossa silmiini (jotka olematta mitkään erinomaiset, kumminkin ovat minua palvelleet hamasta syntymästäni saakka) seuraavat paljonpuhuvat rivit: Sokeria Kajaanista Helsinkiin lähetti tänään täältä eräs liikemiehemme 1917 kiloa pikatavarana. Kenelle sokeri meni ja missä tarkoituksessa kun seudulla parhaillaan vallitsee sokeripula. Omituista kauppaa! Olin vähällä pyörtyä ja kaatuessani olisin hirveällä rojahduksellani varmaankin saattanut seinän takana harmonia rämpyttävän "jyskyparan" silmittömän pelon valtaan. Sokeria Helsinkiin! Näenkö mä oikein? Oi luoja armias, anna toki uudet sahajauhot aivokoppaani, että voisin ymmärtää tämän asian, yliluonnollisen! Täältä Kajaanista sokeria Helsinkiin, täältä, missä sokerikortti on jokaisen kuolevaisen vanhurskaana toiveena, sinne, jossa on sokerilautakunnat ja muut makeat "kometiijat". Jos olisin syntynyt Kajaanissa, jos esi-isäni täällä olisivat syntyneet, uurastaneet ja kuolleet, niin olisin ylpeä siitä, että kotipaikkani Kajaani on suurmaailman elättäjä. Johtaisin rintaani röyhistäen mieleeni monet voin viennit, sokerinkuljetukset etelään päin ja olisin olevinani huolimatta siitä, että itse kidun ja menehdyn voi- ja sokeripulan käsissä. Mutta koska en ole perin pohjin kajaanilainen, kysyn: onko liikemiehemme ollut hullu eli pöljä? En väitä sitä; kysyn vain. Rohkenen itsekin epäillä kysymykseni oikeutta. Eiväthän nykyään liikemiehet rahanpuutteesta hulluksi tule, vaan rahakirstujen pienuudesta. Vaikka miltei pöljän menettelyä se on. Myöpäs nyt sokerisi, 1917 kiloa pois muille markkinoille. Olisihan rajahinnan mukaan saanut myydyksi sokerin täälläkin, eihän sillä saa ottaa enemmän pääkaupunkilaiseltakaan. 1917 kiloa sokeria. Se on sievoinen kasa tuota imelää ainetta. Jos nyt olisi vuosi 1917 j.Kr., niin olisin varma, että kohtalo on työntänyt näppinsä peliin ja olisin vaiti, mutta nyt, nyt en saata olla ääntäni korottamatta. Sappeni paisuu paisumistaan ja mieleni tekisi sanoa tuolle nimettömälle liikemiehelle jalkaa polkien ja raivokkaasti sähisten kuten käärme: - Miksis annoit pois sokerin, oi ihminen, miksis et meille jakanut "makevuuksia". Vaikka tietäisinkin ken tuo sydämetön on ollut, en sittenkään menisi hänen kulmakarvojensa alle, sillä minä en uskalla. Parempi on olla papin vihoissa kuin sepän vihoissa, sanottiin ennen vanhaan, mutta nyt sanoisin: parempi on olla sepän vihoissa kuin liikemiehen kynsissä. Jyskykin on lopettanut soittonsa. Eipä muuta kuin terve näkemiin! Esaijas Kohennuskeppi 1916 |